Helsingin IFK lähtee syyskuun alussa alkavaan liigakauteen uuden luotsin johdolla, kun Olli Jokinen debytoi punapetojen päävalmentajana. HIFK:n yllä on pyörinyt jo hetken aikaa kuuma kysymys: vieläkö seura meinaa tehdä pelaajahankintoja? Nyt HIFK:n urheilujohtaja Janne Pesonen kommentoi tilannetta.
HIFK teki ison liikkeensä keväällä, kun se lähti eri teille seuran päävalmentajana toimineen Ville Peltosen kanssa. Peltosen korvaajaksi palkattiin Olli Jokinen, joka palaa vuoden mittaisen Ruotsin vierailunsa jäljiltä Suomeen.
Pelaajapuolella HIFK on tehnyt varsin maltillisia liikkeitä. Sen ainut iso vahvistus on viime vuosien aikana Lukossa kovaa jälkeä paukuttanut Sebastian Repo. HIFK:ssa liikenne on tapahtunut enemmän ulos- kuin sisäänpäin.
Lähtijöiden joukossa ovat olleet muun muassa Kristian Vesalainen (HPK), Luke Martin (Örebro), Joonas Rask (Kiekko-Espoo), Roope Taponen (Ilves), Leo Komarov (ei seuraa tällä hetkellä) ja Micke-Max Åsten (ei seuraa).
HIFK:n urheilutoimenjohtaja Janne Pesonen mainitsee puheissaan sanaparin ”valmis joukkue”.
– Uskomme siihen, että jokainen pelaaja pystyy kehittymään ja saamaan itsestään vielä enemmän irti. Haluamme osoittaa luottamusta sillä, että joukkue saadaan hyvissä ajoin valmiiksi, mikä tuo rauhaa tekemiseen. Eli niin, että nyt aletaan hommiin ja uskomme niihin pelaajiin, mitä meillä tässä on. Ei tarvitse haihatella ja kuvitella, että jostain tulee joku sateentekijä, joka pelastaa kaiken, Pesonen sanoo aiheeseen liittyen MTV Urheilulle.
Eli ette etsi nyt uusia pelaajia, vai?
– Totta kai seuraamme tilannetta koko ajan. Vaikka haluamme tuoda rauhaa, niin kilpailu pitää olla joka päivä läsnä. Tämän rosterin osalta näyttää tällä hetkellä hyvältä, mutta duunia tehdään koko ajan. Arvioimme pelaajia ja joukkueen tekemistä päivittäin, Pesonen vastaa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Yllätyskäänne
HIFK:n tuore päävalmentaja Olli Jokinen on pyörittänyt varsin laajaa runkoa kesän harjoitusotteluissa. Useat nuoret pelaajat ovat saaneet näyttöpaikkoja muun muassa tähtihyökkääjien Jori Lehterän ja Petrus Palmun vierellä.
HIFK haluaa tuoda omia junioreitaan vielä vahvemmin esiin. Niin sanottua pelaajapolkua pyritään vahvistamaan.
– Paras viesti tuohon liittyen on se, että päästetään äijät pelaamaan. Se on ihan sama, että mitä tässä selittelee, jos käytäntö on jotain aivan toista. Se on sitten ihan salanhelinää. On ollut hienoa nähdä se, että miten jätkät ovat vastanneet huutoon. Toki, nyt ollaan vasta harjoituskauden puolella, mutta kyllä tuokin jotain suuntaa antaa, että miten he ovat pystyneet esiintymään. Pelit kovenevat tästä, mutta suunta on erittäin hyvä, Pesonen näkee.
HIFK:n nuorissa mielenkiinto kohdistuu muun muassa 18-vuotiaaseen, toisen polven laitahyökkääjään Jere Somervuoreen, 19-vuotiaisiin puolustajiin Niklas Nykyriin ja Bruno Jalastiin sekä Pohjois-Amerikasta Suomeen palanneeseen hyökkääjään Lauri Sinivuoreen, 19.
Punapedot kokivat myös kesän aikana shokkiuutisen, kun NHL-seura San Jose Sharks teki sopimuksen HIFK:n tuoreen maalivahdin Jakub Srarekin kanssa. IFK:n urheilutoimenjohtaja Pesonen myöntää, että kyseinen liike pääsi osittain yllättämään.
– Kyllä se tosi nopeasti tuli. Eikä siinä mitään, olimme löytäneet hyvän veskarin ja hieno juttu hänelle. Meidän tavoitteenamme on kuitenkin myös se, että pelaajat pääsevät täältä kohti unelmiaan. Tuo tapahtui ehkä odotettua nopeammin, mutta ei meidän auta keskittyä kuin niihin asioihin, joihin pystymme vaikuttamaan. Meillä oli jo paljon maalivahteja kartoitettuna siinä vaiheessa ja nyt sitten päädyimme tähän ratkaisuun, Pesonen sanoo.
IFK reagoi Skarekin lähtöön palkkaamalla Tapparasta tutun Paavo Kohosen tolppiensa väliin.
Meinaatteko nyt lähteä kauteen tällä maalivahtikolmikolla (Niko Hovinen, Kohonen ja Rastislav Elias)?
– Kyllä, Pesonen nyökyttelee päätänsä.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Miten huipulle?
Vaikka HIFK astelee nyt uuteen, Olli Jokisen päävalmentaja-aikakauteen, yksi ilmentymä ei poistu millään tapaa seuran ympäriltä. HIFK:lta odotetaan menestystä vuosi toisensa jälkeen.
Mutta pitääkö Jokiselle ja uudelle valmennusjohdolle antaa nyt aikaa?
– Olemme keskustelleet asiasta valmennuksen kanssa. Ei ole olemassa kuitenkaan mitään oikotietä onneen. Totta kai, tämä on kilpaurheilua, vaikka uskomme pitkäjänteisyyteen. Se (kilpailu) on vahvasti läsnä, emmekä voi jäädä odottelemaan. Tähtäin on tässä kaudessa ja siinä, että pärjäämme niin hyvin kuin mahdollista, HIFK:n urheilupomo Pesonen vastaa aiheeseen.
HIFK:n jääharjoituksia ja joukkueen treenipelejä seuratessa voi havahtua siihen, mitä punapedot pyrkivät olemaan Jokisen komennuksen alla. Kaikki tiivistyy aktiivisuuteen ja intensiivisyyteen. Ne ovat jatkuvasti läsnä, on sitten kyse pelistä tai aivan normaalista aamujäästä.
HIFK ei ole ainut seura ja joukkue, joka vie omaa toimintaansa yhä aktiivisempaan suuntaan. Samaa ilmiötä voi havaita muualtakin SM-liigasta.
– Eikä pelkästään Liigassa, vaan sama on kaikkialla. Pääsin juniorimaajoukkueessa näkemään läheltä hyvin sen, millaista peli on alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Tuossa kehityksessä NHL on tietenkin keihäänkärkenä. Pyrimme tukemaan pelaajakehitystä niin, että pelaajat saisivat mahdollisimman hyvät valmiudet toteuttamaan sellaista peliä, mitä jääkiekko tänä päivänä vaatii, Pesonen miettii.
HIFK:n edellisestä Suomen mestaruudesta on ehtinyt kulua kohta jo 15 vuotta. Seuran kannattajat ovat odottaneet kuin kuuta nousevaa sitä, että IFK palaisi takaisin huipulle.
Näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan yhtä finaalikevättä (2016) lukuun ottamatta HIFK on ollut aivan muilla sijoilla.
Miten HIFK nousee huipulle? Miten asia nähdään seuran sisällä?
– Kyllä se tapahtuu pitkäjänteisyyden ja kehittymisen kautta. Oikotietä ei ole. Haluamme saada tervettä sisäistä kilpailua joukkueeseen, mitä olemme myös saaneet. Jätkät ovat ottaneet tuon todella hienosti vastaan ja nauttivat tuosta. Se paistaa päivittäisestä tekemisestä hyvin vahvasti läpi. Olemme saaneet todella hyvää meininkiä päälle. Kaikki näyttää hyvältä tässä vaiheessa, mutta totta kai arvioimme tekemistä jatkuvalla syötöllä ja puutumme epäkohtiin, jos sellaisia löytyy, Pesonen vastaa.
Uusi SM-liigakausi käynnistyy 9. syyskuuta. HIFK kohtaa avauskierroksella vierasottelussa Jokisen entisen seuran Jukurit.