HIFK:ssa koittivat "epämääräiset ajat", Ville Peltonen avautuu
– Parranpärinää, vitun hyvä, päävalmentaja Ville Peltonen suitsuttaa kovaan ääneen suojattejaan, kun Helsingin IFK:n pelaajat äityvät suukopuun jääharjoitusten lopussa.
Seuraikoni painottaa, että tätä halutaan nähdä. Jääkiekon SM-liigakauden alku lähenee, ja Peltonen havaitsee toisilleen aavistuksen kiihtyvissä HIFK:n pelaajissa kilpailemisen intoa.
– Se on tärkeää harjoituksissa. Kaikilla on varmasti kova kilpailuvietti, se on tärkeää olla mukana, neljännen kautensa HIFK:n peräsimessä aloittava kiekkolegenda pui MTV Urheilulle treenien jälkeen.
Peltosen pelikirja
Peltonen perkaa joukkueen kulkevan oikeaan suuntaan. Testitulosten perusteella monien pelaajien fysiikka on kohentunut aiemmasta, ja "työtä jatketaan".
– Olemme lähteneet toukokuusta alkaen tekemään hommia. On menty aika kapealla määrällä perusasioita. Peruspilareista on haluttu tehdä mahdollisimman vahvat, ja niiden varaan haluamme nojata. Ne näkyvät meidän pelissämme.
Fyysisen rouheasta brändilätkästä takavuosikymmeninä tunnettu HIFK haluaa nykyisin pelata moderniin tyyliin aggressiivisesti.
– Se tarkoittaa, että olemme kompaktina viisikkona ja pystymme pelaamaan nopeasti kiekolla. Pystymme hyödyntämään luisteluvoimaamme ja tekemään myös päätöksiä nopeasti ilman turhia viiveitä. Se antaa meille sellaisen tuen, että olemme lähellä, kun meidän tarvitsee aloittaa hyökkäyksiä.
Peltonen perkaa, että huipputasolla, kuten kansainvälisissä peleissä tai Euroopan kärkisarjoissa, joihin hän SM-liigankin laskee, tarvitaan rytmejä. Samoin vahvaa kamppailua. Pelaamisen on oltava sitoutunutta niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaan. Tilanteita on tunnistettava ripeästi.
– Se on sitä, mitä olemme koko ajan halunneet. Haluamme olla siinä vielä parempia. Yksi iso osa siinä on myös terävöityminen fysiikan, jaksamisen ja tukitoimien kanssa.
Samalla on myös aggressiivisuutta, jota Peltonen ei mieli joukkueensa otteisiin, kun SM-liigan sääntötulkintoja estopelaamisen osalta kiristetään.
– Itse uskon ja haluan nähdä myös, että pystymme esimerkiksi estämis- ja kiinnipitämishommia karsimaan pois. Se auttaa meidän nähdäksemme koko peliä ja myös meidän joukkuettamme.
Paremmin, ei enemmän
Peltonen analysoi, että HIFK:n pelin vahvuuksia näkyi jo viime kaudella, mutta hänen näkemyksensä mukaan etenkin suoritusvarmuus, "consistency, joka loppuviimein tuo luottamusta", sakkasi. Puolivälieriin Pelicansia vastaan päättyneestä sesongista muodostui suurodotusten jälkeen suurpettymys.
Tuloksellista rämpimistä on kiistatta ollut Peltosen aika HIFK:ssa kokonaisuudessaankin. Kolmelta kaudelta ei ole yhtään mitalia.
Luotsi on kuitenkin tyytyväinen hänen ja muun HIFK-valmennuksen työpanokseen.
– Kaikki on liossa. Toki koko ajan parannamme ja kehitymme. Meillä on toista vuotta tämä staffi kasassa ja sen myötä arjen asiat tehostuvat varmasti.
Työmäärän lisäämisestä ei Peltosen näkemyksen mukaan lisäarvoa olisi tulossa.
– Uskon sen sijaan sen löytyvän sitä kautta, miten työtä tehostetaan ja miten kaikkien vahvuuksista saadaan enemmän irti ja pelaajien vahvuudet paremmin esiin.
Paremmin, ei enemmän, päävalmentaja kiteyttää.
– Meidän staffimme ja apuvalmentajat ovat ennen kaikkea auttamassa pelaajia. Se on isoin lähtökohta. Meidän metodimme lähtee yhteyden rakentamisesta joka ikiseen pelaajaan.
"Siinä on meille hemmetin hyvä tavoite"
Yksi käy selväksi. Henkseleitä Peltonen ei kauteen lähdettäessä paukuttele. Hän sanoo kiertelemättä, että HIFK ei ole siellä, missä se haluaa.
– Meidän täytyy muistaa, mistä me ponnistamme. Olimme runkosarjan kuudes ja putosimme puolivälierissä. Siitä meidän uusi kautemme on startannut, niin henkisesti kuin ihan faktisesti.
– Lähdemme haastamaan ennen kaikkea itseämme mutta myös kaikkia muita. Kaikkia kiviä yksilökin voi kääntää, että löytää itsestään vielä enemmän. On uusi kausi ja mielen pitää olla nöyrä, jaksaa koko kauden ajan parantaa, mutta siihen on kova usko, että meidän joukkueestamme saadaan irti vielä enemmän.
Vaikka HIFK:n pelaajamateriaali on ulkoapäin arvioiden heikentynyt ja enemmän kovia pelimiehiä on lähtenyt kuin hankittu, yli 900 000 euron tappiot viime tilikaudella tehnyt seura lähtee kauteen suurimmalla ilmoitetulla pelaajabudjetilla, 3,35 miljoonalla eurolla.
– No, eurot eivät pelaa. Pelaajat pelaavat. Sillä ei ole mitään merkitystä. Meille totuus on päivittäisessä työssä ja siinä, kun pääsemme mittaamaan tasoamme otteluissa.
HIFK:lla on toki suotavaa olla tuloksellinenkin päämäärä, minkä Peltonenkin toteaa.
– Tilastofaktojen ja uuden sarjamuodonkin kautta kyllä neljättä sijaa kannattaa tavoitella – tai neljän parhaan joukossa olemista, näin halusin ilmaista sen.
Kiekko-Espoon myötä 16 joukkueen suuruiseksi kasvaneessa sarjassa alkavalla kaudella vain runkosarjan neljän kärki lunastaa suoran puolivälieräpaikan. Sijojen 5–12 pelaavat pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella paikasta jatkoon.
Epämääräistä aikaa
Siinä missä HIFK:n pelaajistoon ei ole tullut monia uusia kasvoja, seurajohdossa on viime kauden jälkeen tuullut. Olkoonkin että hetken oli hiljaista, mihin Peltonen ottaa suorapuheisesti kiinni.
HIFK tiedotti Tobias Salmelaisen irtisanoutuneen urheilujohtajan tehtävästään 18. huhtikuuta. Sitten ei kuulunut kuukauden aikana mitään.
21. toukokuuta HIFK ilmoitti toimitusjohtaja Markus Lindströmin työsopimuksen purkamisesta. 23. toukokuuta seura kertoi, että Janne Pesonen hyppää (pienin urheilujohtamisnäytöin) uudeksi urheilujohtajaksi, Alexander Sneen aloittaa toimitusjohtajana ja HIFK perustaa urheilustrategiansa kehittämiseen asiantuntijaryhmän, johon kuuluvat Jarmo Kekäläinen, Mikael Granlund, Henrik Dettmann ja Mika Kortelainen.
– Isoja muutoksia. Oli hetken keväällä hieman epämääräistäkin aikaa. Asiaa siirrettiin ja tiedettiin, että asiat ottavat oman aikansa. Mutta kun olemme lähteneet tekemään töitä, yhteistyö Jannen kanssa on löytynyt hyvin. Olemme saaneet kaikista muutoksista positiivista potkua ja hieman energiaa tarvittavien muutosten tekemiseen.
LUE MYÖS: Mysteerimies saapui JYPiin – lyö heti löylyä maanmies Grönborgille: "Kun kyse on Rikardista..."
Sanat "epämääräistäkin aikaa" iskevät korviin. Kaksivuotisen jatkosopimuksen jo viime syksynä allekirjoittaneen mutta kovan mediamyllyn keskellä olleen Peltosen mukaan hänellä ei kuitenkaan ollut pelkoa asemastaan.
– En puhu siitä. Puhun siitä, että meiltä puuttui ihmisiä päätöksentekopolusta vähän liian kauan minun mielestäni. Mutta se ottaa oman aikansa. Sille ei vain voi siinä kohtaa mitään.
– Hienosti meidän pelaajamme ja koko staffi tekivät niitä asioita, joihin me voimme vaikuttaa. Perkasimme kautta läpi ja pelaajat varsinkin puheenjohtajamme (Jaakko Eskolan) sanoja lainatakseni vetivät takin kiinni, käärivät hihat ja lähtivät hommiin. Se on just sitä, mitä haluamme tehdä.
Paineita
HIFK:n edellinen mitali, pronssi, on ajalta ennen Peltosen puikkoihin astumista, keväältä 2021. HIFK:n edellisestä mestaruudesta (2011) on puolestaan kulunut jo pieni iäisyys. Paineita Peltosella toki kirkkaissa valoissa ja ison luupin alla on.
– Näissä hommissa on aina paineita.
– Vastuu kuuluu meille kaikille, minulle ja pelaajille. Päävalmentaja kantaa niistä varmasti sen suurimman. Siihen on kuitenkin totuttu, ja se kuuluu asiaan.
– Näissäkin asioissa tärkeintä on se, että pysyy niin sanotusti itselleen rehellisenä, tietää, miten me teemme täällä töitä ja uskoo siihen.
Peltonen lisää, että HIFK:n on hyvä tietää, että tälläkin kaudella kasvu tuottaa myös kipuja.
– Niitä voi tulla siinäkin kohtaa, kun pitää pysyä valitsemallaan polulla, tehdä kovasti töitä ja poimia hedelmiä sitten myöhemmin. Joskus voi käydä niin, ettei olekaan jossain kohtaa tehty töitä ja se kipu tulee vasta myöhemmin.
– Me emme kuitenkaan halua sitä kipua ollenkaan, että jokin asia alkaisi kaduttaa. Se on meille sydämenasia.
"Haluan, että me olemme siellä jäällä röyhkeämpiä"
Vielä paluu HIFK:n kivualiaaseen viime kauden päätökseen puolivälierien seitsemännessä ottelussa. Peltonen ilmaisi tuolloin, että joukkuetta oli häiritty. Hänen mukaansa toiminta oli röyhkeää.
Luotsi sanoo nyt kuitenkin, että tuolloin ei koettu "mitään sen ihmeellisempää, mitä tässä välillä tietenkin joutuu kokemaan".
– Meidän seuramme on erittäin intohimoisten kannattajien tukema. Meitä rakastetaan, meitä myös vihataan. Se on etuoikeus. Haluamme tehdä kaikkemme tämän seuran menestymisen eteen.
– Iso juttu, jonka haluan vielä irrottaa, on, että haluan, että me olemme siellä jäällä röyhkeämpiä.
SM-liigakausi käynnistyy huomenna tiistaina. HIFK kohtaa kello 18.30 Kiekko-Espoon Helsingissä.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
23:10
Israelin presidentti: Iran on Israelille jatkuva uhka – MTV seuraa
-
22:56
Tässä on illan oikea lottorivi
-
22:54
MTV Tel Avivissa: Israel valmistautumassa kostoiskuun Irania vastaan – "Siitä tulee tehokas"
-
22:51
Arttu Hyryn NHL-kohtalo selvisi
-
21:42
Uutta tietoa pelottavasti tuupertuneesta AC Oulun pelaajasta – tutkimuksista huojentava viesti
-
21:39
Poliisilla etsintä käynnissä kadonneen naisen löytämiseksi Salossa
-
21:39
SM-liigaluotsi ärähti tuomaritoiminnasta – "Uudet säännöt on heitetty romukoppaan"
-
21:36
Keuhkosyövän etenemistä hidastavalle lääkekokeilulle suitsutusta: ”Syöpätutkimuksen kulta-aika”
-
21:20
Mönkijä kaatui kuljettajan päälle kohtalokkain seurauksin Kotkassa
-
21:09
Raimo Helminen ruoski itseään
-
21:00
Masked Singer Suomi -paljastus löi etsivät ällikällä
-
20:41
Upea paluuottelu pisti HIFK-vahdin koville – "Olin niin hapoilla, etten tiedä mitä tapahtui"
-
20:33
Pelottava tilanne Veikkausliigassa: AC Oulun pelaaja tuupertui maahan – ambulanssi kentälle
-
20:25
SM-liigakapteenilta tuskainen purkaus joukkueensa tilanteesta – "Ollaan aika syvällä"
-
20:07
Museot ihmeissään: Yleisöä pitäisi houkutella ja samalla tukea höylätään
-
20:06
Prahan NHL-pelissä kylmäävä taklaustilanne – Erik Haula alusti upean merkkipaaluosuman
-
20:03
Raastaako kumppanin sänki ihosi ruvelle? Älä tee tätä virhettä
-
20:00
Vuosi sitten rakastuneet maajussi-Sami ja Elina edistävät suhdettaan: "Meidän talven suunnitelma"
-
19:34
SM-liigassa ruma murskatappio – ruotsalaisvalmentajan joukkue kyntää karulla tavalla
-
19:33
Missä kaikki ovat? Tutkijat simuloivat mahdollisten muukalaissivilisaatioiden kehitystä ja päätyivät synkkään tulokseen
-
Lataa lisää