Hesarin päätoimittaja MTV3:lle: Huhuja ei olisi pitänyt julkaista

Helsingin Sanomat pyytää julkisessa tiedotteessaan anteeksi Hilkka Ahteelta suhdeväitteitä. Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina, että AKT:n puheenjohtajalla Timo Rädyllä ja erotetulla viestintäpäälliköllä Hilkka Ahteella olisi ollut suhde, jonka kariutuminen olisi johtanut ongelmiin.

Helsingin Sanomat pyytää anteeksi juttua, josta on saattanut syntyä väärä käsitys. Lehdellä ei ollut vastaavan päätoimittajan mukaan "omaa näyttöä" suhteesta, vaan kyse oli ammattiyhdistyspiireissä liikkuneista huhuista.

- Tosiasia on se, että ammattiyhdistyspiireissä on paljon puhetta tästä kiistetystä suhteesta ja sen halusimme jutussa mainita. Moni lähde kun arvioi, että se kariutunut suhde liittyisi vireillä olevaan poliisitutkintaan, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen sanoo MTV3 Uutisten haastattelussa.

– Valitettavasti se kirjattiin ulos tavalla, josta syntyi harhaanjohtava kuva. Olisi pitänyt todeta jutussa, että meillä ei ole mitään näyttöä tällaisen suhteen olemassa olosta olisi, Pentikäinen jatkaa.

Vastaava päätoimittaja ei halua eritellä tarkemmin prosessia, jonka kautta jutun julkaisemiseen päädyttiin.

– Keskustelua käytiin toimituksen sisällä ennen julkaisua. Asiasta on käyty tänään jonkin verran keskustelua myös toimituksen sisällä.

Pentikäisen mukaan anteeksipyyntö riittää. Ahteeseen hän ei ollut haastatteluhetkellä ollut vielä yhteydessä.

– Mielestäni se riittää, mutta harkitkoon sitä muut. Sain Ahteen asianajajalta viestin, mutta en ole siihen vielä vastannut.

Asianajajan viestin sisältöä tai sävyä hän ei halua kommentoida.

– Prosessi on kesken ja aika näyttää, mitä päivät tuovat tullessaan. Jatkojutuista en pysty vielä sanomaan mitään, Pentikäinen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat