Herkutellaan loimulohella, smetanasiialla ja juustokakulla
Poro ja lohi eri muodoissaan ovat taattua herkkua Kuusamon korkeudella. Seisovaan pöytään katetaan sen seitsemät herkut. Kun niitä on syöty aimo annos, ei lämmin ruoka enää voi olla kovin tukevaa. Mukava vaihtoehto on esimerkiksi savuporokeitto mummin paistaman rieskan kanssa.
Tällaisia herkkuja tarjottiin hotelli Royal Rukassa, jonka ruoriin on aivan äskettäin tarttunut Irmeli Pasma-Murtovaara. Hän on vuokrannut hotellin "pizzakeisari" Rabbe Grönblomilta. Alueen kalastoon kuuluvat tietysti myös siika, ahven ja hauki. Verkon sujuttaminen jään alle on asiaa tuntemattomasta melkomoinen mysteeri, vaikka siihen onkin keksitty apuvälineitä. Verkon nostaminen sen sijaan on "järkeenkäypää" ja sitä hauskempaa, mitä enemmän Ahti on suonut antejaan.
Kuusamon Petäjälammesta nousi päivänä muutamana verkoilla kosolti kalaa. Oli komeita siikoja, ahvenia, istutettuja kirjolohia ja aika iso hauenvonkale. Pilkkimisyritykset olivat sen sijaan tuloksettomia.
Mutta eipä hätää. Monilla tulilla ja selkosilla koeteltu eräkokki ja taiteilija Kimmo Niikkonen valmisti loimulohta laavulla. Saimme myös opetusta kalankäsittelyssä ja tiedon siitä, että lohta tulee loimuttaa ainakin kaksi tuntia.
Smetanasiikaa
4 siikafilettä 1 punasipuli rouhittua mustapippuria suolaa 1 dl smetanaa 1 dl kermaa puristus sitruunamehua
Lado siikafileet vuokaan, ripottele suolaa ja rouhi pippuria päälle. Aseta punasipulirenkaat kalojen päälle ja kaada sekoitettu kerma-smetana-sitruunasekoitus päälle. Kypsennä 170-asteisessa uunissa 40 minuuttia. Uuniperunat sopivat loistavasti lisäkkeiksi.
Juustokakku
Pohja: 1 paketti mariekeksejä 170 g voita
Murskaa keksit, lisää sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi massaksi. Vuoraa halkaisijaltaan vähintään 28 cm:n irtopohjavuoka massalla. Nosta jääkaappiin kovettumaan. Täyte: 3 munaa 140 g sokeria 330 g maustamatonta tuorejuustoa 6 vaniljatankoa tai 5 ml vaniljaesanssia 2 limeä 1dl kermaa
Vatkaa muna ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Sekoita rauhallisesti juusto ja halkaistujen vaniljatankojen sisus, raastetut limen kuoret sekä niistä irtoava mehu munavaahtoon. Vatkaa kerma ja nostele se vaahtomassaan. Paista uunista riippuen yli tunnin, mieluiten kaksi 150 asteessa.Kuorrutus: Vatkaa tölkki (250 g) smetanaa ja yhden limen mehu kuohkeaksi ja levitä kakun päälle. Koristele raastetulla limen kuorella.
-Nautitaan hyvässä seurassa hyvällä omannatunnolla kaloreista huolimatta, sanoo kokki Jaakko Sauvola.
Teksti: Pirkko-Liisa Summa STT
Uusimmat
-
21:07
MTV seuraa: Kiekko-Espoo kovassa tempussa kiinni – JYP katkaisi pitkän putken, kriisiseuralle taas tappio
-
21:03
Katu katosi auton alta – lapsi ja auto putosivat valtavaan kuoppaan
-
21:00
Camilla Richardssonin valmennuskuviot uusiksi – Euroopan mestari siirtyy sivuun
-
20:56
Näin maailma reagoi Israelin tulitettua YK-rauhanturvaajien asemia – tuomittu EU:sta Venäjälle ja Kiinaan
-
20:13
Tapparan takaiskumaalissa sattui harvinaisuus – Karri Kivi ihmettelee
-
20:05
Nuori snookertähti piti maailmanlistan ykköstä pilkkanaan – maksimibreikki kirsikaksi kakun päälle: "Tuon paremmin ei voi pelata"
-
20:03
Kaikkea hammashoitoa ei saa julkiselta – tässä tilanteessa yksityinen on ainoa mahdollisuus
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo raivostuu totaalisesti: "Mistä tässä on oikein kyse?"
-
19:48
Melkoisia maaleja HIFK:lta – tällaiseen ei ole sarjajumbolla varaa
-
19:33
Roskapönttöjä kaatelevalle karhulle karkotuspäätös Loviisassa
-
19:23
Pakastimessa henkensä kaupalla roikkunut mies pelastettiin Floridan rannikolla
-
19:16
Tietoturva-asiantuntija jokaiseen puhelimeen puuttuvasta EU-hankkeesta: "Painajaismainen skenaario"
-
19:16
Opiksi pankkikaaoksesta? Asiantuntija suosittelee hankkimaan useita vahvan tunnistautumisen menetelmiä
-
19:16
Karmea virhe – 18-vuotias NHL-varaus iski ensimmäisen Liiga-maalinsa
-
19:14
Some täyttyi suloisista perhepotreteista – näin julkkikset muistavat tärkeää päivää
-
19:10
Professori jopa 30 000 euron vauvabonuksesta: Näin kannustin voisi toimia Suomessa
-
19:06
Somepäivitys toi Valioliiga-seuralle mojovat sakot
-
19:01
Ei fiksuin veto: Kiinalaismies paini pytonin kanssa
-
18:42
Maastavedon jättituloksen tehnyt Veli Kumpuniemi on kuollut
-
18:40
Therese Johaug teki välivuotenakin jäätävän tilin
-
Lataa lisää