– Kyllä siinä semmoiset kahden tunnin kyyneleet tuli, nauraa iittiläinen Henna Leiramo muistellessaan muutaman viikon takaista käyntiä postilaatikolla.
Posti oli tuonut kutsun tulla noutamaan äitienpäivänä kunniamerkkiä presidentti Sauli Niinistöltä.
Henna on yksi 33 äidistä, joille presidentti myöntää kunniamitalin nyt äitienpäivänä.
Kunniamerkkiä hakenut tahokin löytyi läheltä.
– Lapset tunnustivat melkein heti "tekosensa".
Yksi Hennan kuudesta tyttärestä oli toiminut kirjurina, Iitin kyläläisiä puuhamiehinä ja lopputuloksena oli kunniamerkki työstä kasvattajana.
Surun kyyneleet
Vuosi sitten keväällä kyyneleet eivät valuneet ilosta. Leiramon perheen isä menehtyi äkillisesti hyvin harvinaiseen sairauteen.
– Ari oli aina todella kova tekemään töitä. Voi sanoa, että hän eli työlle. Hänellä oli meneillään suuri mökkityömaa, kun hän viime pitkäperjantaina valitti ankaraa päänsärkyä.
Päänsärky kävi niin kovaksi, että oli pakko lähteä sairaalaan. Ari otettiin muutaman mutkan kautta sisään Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Päänsärkyä hoidettiin antibiooteilla, mutta mikään ei auttanut.
– Ari oli sairaalassa yhteensä kahdeksan viikkoa. Päänsäryn aiheuttajaksi todettiin muutaman viikon tutkimusten jälkeen aivorunkoon pesiytynyt homesieni. Sellaista ei aikaisemmin oltu koskaan tavattu Suomessa. Äkkiä sitten selvisi, ettei mitään ollut enää tehtävissä, Henna muistelee maailmansa murenemista.
Homeen alkuperä ei ole edelleenkään täysin selvä. Henna itse epäilee Hollannista tuotuja mansikantaimia tai Arin vuosia aikaisemmin käsittelemää homeista rypsiä.
Käteen jäi karjatila
Keravalta lähtenyt Henna ja iittiläinen Ari olivat tavanneet toisensa maatalousoppilaitoksessa. He päätyivät lastensa kanssa miehen kotikylään Iitin Lyöttilään. Sieltä hankittiin oma maatila.
Perhe kasvoi ja lopulta maatalon pihalla trampoliinin ja puuhun rakennetun maja-liukumäki-yhdistelmän ympärillä pyöri kuusi tytärtä. Iältään viidestä yhdeksääntoista vuoteen.
Arin kuoltua miehen aloittaman sahan toiminta loppui. Satapäinen alkuperäiskarja oli pitkän pohdinnan jälkeen pakko myydä.
– Ensimmäiseksi piti ratkaista kevään peltotöiden kohtalo. EU-Suomessa kun ei voi olla viljelemättä. Iittiläiset ovat olleet kultaakin kalliimpia. Niin nytkin. Naapurit tulivat omilla koneillaan ja omilla polttoaineillaan apuun. Huomasin vain ikkunasta, että pellot oli äestetty, kylvetty ja sato korjattu, Henna kertoo.
Sitten pellot vuokrattiin. Pariskunnan sekatavarakauppaa supistettiin ja näinä päivinä ovat lähtövuorossa lampaat.
Lasten ehdoilla
Juuri nyt kotona ovat kahdeksanvuotias Martta ja viisivuotias Ruusa. Molemmat haluavat jäätelön. Ne kädessä tytöt kiipeävät trampoliiniin.
– Älkää hyppikö tikku suussa, äiti varoittaa.
– Kyllä äitiydessä tärkeintä on varmaan läsnäolo. Ja se ei ole ihan helppo tehtävä. Onhan niitä tietysti muitakin, mutta se ensimmäisenä.
– Kun on useampi lapsi, niin pitää jakaantua monelle. Sitten on vielä monen eri ikäisiä lapsia ja heillä erilaisia tarpeita. Tietyllä tavalla se on semmoista lohdullista. Siinä vaiheessa, kun ottaa vähän yhteen noiden leikki-ikäisten kanssa, niin ei se ehkä olekaan niin kamalaa. Sitä tietää, mitä on vielä edessä murrosikäisten kanssa.
Asema ja kioski
Hennaa ja tyttäriä työllistää monen muun asian lisäksi Iitin kirkonkylällä sijaitseva, kymmeniä vuosia vanha kioski. Se siirtyi Leiramoille nelisen vuotta sitten. Sata kilometriä on monelle asiakkaalle pieni matka, kun kioskilta tullaan ostamaan jäätelöä.
– Viime keväänä oli erikoista huomata kuinka oma maailma pysähtyi täysin ja muu maailma pyöri ympärillä täysillä. Kyllä se tavallinen arki ja lapset ovat olleet tässä pelastus, Henna sanoo.
– Tällainen käänteinen lottovoittohan tämä on.
Henna sanoo, että vielä arki koostuu pitkälti A4-hommista. Paperitöitä riittää edelleen.
– Onneksi iittiläisissä asuu hyvyys. He kyllä auttavat. Lapsia viedään harrastuksiin, auton ja traktorin saa korjattua.
Kun kylällä kuultiin kunniamerkistä, kaikki olivat riemuissaan.
– Sitä halailun määrä S-Marketissa, Henna nauraa.
Kaiken keskellä Kausalan aseman remontti jatkuu hiljalleen. Henna ja puusepäntaitoinen Ari ostivat aseman juuri ennen miehen kuolemaa. Kahvila on määrä saada auki kesäksi. Remonteissa tulee vastaan kaikenlaista. Nyt hieman suurempana ongelmana on sortuman vuoksi katkaistu vesi.
– Tämän valmistumista odotetaan innolla. Eräänä päivänä, kun olimme täällä hommissa, ohi kulki mies koiran kanssa ja kysyi: Onko asemalla kelloa? Vastasin, että eipä ole. Hän sanoi hankkivansa sellaisen, Henna hymyilee.
Äidin haaveet ovat hyvin ruohonjuuritasolla.
– Minä olen sanonut, että kun saisin elämäni takaisin. Haaveilen semmoisesta normaaliarjesta. Jotenkin minä koen, että me ollaan sellasessa kriisiytyneessä tilassa vielä. Saataisiin normaalit työt ja kuviot ja harrastukset. Ei mitään sen enempää.
Koko perhe on mukana Helsingissä noutamassa äidille kunniamerkkiä. Vähän ehditään lomailemaankin.