Helsinkiläinen Tiiu suivaantui lumen kaatamisesta mereen ja teki tutkintapyynnön: "Miten ei voida keksiä parempaa tapaa?"

Lumensulatuskone paljastaa: Näin paljon roskaa voi olla yhdessä lumikuormallisessa 0:26
Lumensulatuskone näyttää, kuinka paljon roskaa yhdessä kuormallisesta lunta on. Lisäksi lumeen on sekoittunut runsaasti hiekoitussepeliä.

Helsinkiläisen Tiiu Kaitalon mitta täyttyi tällä viikolla pääkaupungin lumirallista, ja hän teki tutkintapyynnön poliisille Helsingin kaupungista ja lumien kaatamisesta mereen Helsingin Hernesaaressa.

Kaitalo kertoo seuranneensa päivittäin, kuinka Hernesaareen viedään rekkalasteittain lunta mereen kaadettavaksi. Kun käytännöstä ja sen mahdollisista ympäristövaikutuksista alettiin uutisoida, Kaitalo kertoo alkaneensa miettiä, miksei kukaan tee mitään. Ahdistus sai hänet lopulta toimimaan.

– Pitäisi olla joka ikisen ihmisen asia hoitaa näitä, koska luonto on meidän yhteinen. Poliittinen ja hallinnollinen päätöshän tämä on, Kaitalo sanoo. 

Helsingin kaupunki on ajattanut viime viikkojen ajan kantakaupungista päivittäin enimmillään tuhat rekkalastillista lunta Hernesaareen ja kaatanut ne siellä mereen.

MTV Uutiset kertoi viime viikolla, kuinka mereen päätyy käytännön takia roskaa ja muuta jätettä. Suomen ympäristökeskuksen teettämän tutkimuksen mukaan lumessa on paljon asfalttia, tiemerkintämassoja, maalin jäämiä sekä rengaspölyjätettä.

Helsingin kaupunki tiedotti maanantaina, että Hernesaareen saa tuoda vain puhdasta lunta.

– Jos jonkun havaittaisiin tuovan alueelle jätettä, siitä seuraisi välittömästi kyseisen yrityksen käyttöluvan peruminen. Kun tämä on yrittäjien tiedossa, uskon, että paitsi valvonta, myös merkittävä sanktiouhka on ollut riittävä, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kertoi MTV Uutisille maanantaina.

Vapaavuoren mukaan Hernesaaren kippauspaikan kohdalla merenpohja myös ruopataan vuosittain ja tänä keväänä kaupunki etsii innovaatiokilpailussa uusia ratkaisuja kantakaupungin lumitilanteen hoitoon.

"Miksei keksitä parempaa tapaa?"

Kaitalo ihmettelee, miksei esimerkiksi Hernesaaressa suljettuja parkkialueita voitaisi käyttää lumen varastointiin vaikeimman lumitilanteen aikana. Hän huomauttaa, että lumen keskellä kävellessä on helppo huomata, kuinka paljon maassa on roskaa, vaikka mereen kipattavan lumen vakuuteltaisiin olevan puhdasta.

– Onhan se nyt kummallista, ettei tätä saada loppumaan. Tuo on Helsingin keskustassa Helsingin kaupungin alaisuudessa tapahtuva asia. Ihminen on käynyt Kuussakin, niin miksei voida keksiä jotain parempaa tapaa lumen poistamiseksi, Kaitalo toteaa.

Kaitalon tekemästä tutkintapyynnöstä kertoi ensimmäisenä Helsingin Uutiset.

Kielto Ruotsin tapaan?

Pääkaupungin lumien päätyminen mereen on herättänyt tunteita myös eduskunnassa. Joukko kansanedustajia jätti tällä viikolla eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen lumien kaatamisesta mereen.

Kuusi kokoomuksen kansanedustajaa ja yksi vasemmistoliiton kansanedustaja pyytää kirjallisessa kysymyksessä vastausta siihen, mihin toimenpiteisiin hallitus on ryhtymässä, jotta likaista, puhdistamatonta lunta ei päädy mereen, ja onko hallitus valmis Ruotsin esimerkkiä noudattaen kieltämään lumen hävittämisen mereen kippaamalla.

Kirjalliseen kysymykseen on vastattava 21 päivän kuluessa sen jättämisestä.

Aiemmin tällä viikolla STT kertoi myös neljän kokoomuksen kansanedustajien ottaneen kantaa Hernesaaren lumitilanteeseen.

– Muovi ja rakennusjätteet eivät kuulu mereen. Puheet Itämeren suojelusta näyttävät unohtavan, kun päättäjille ei kantaudu valituksia sinilevälautoista, kansanedustajat totesivat tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat