Mainos

Helsingin Töölönlahden asemakaavalle moitteita

Ympäristöministeriö moittii Töölönlahden asemakaavan valmistelua Helsingissä. Ministeriö on lähettänyt Helsingin kaupunginhallitukselle ympäristöministeri Satu Hassin allekirjoittaman kirjeen, jonka mukaan VR:n makasiinien suojelumahdollisuutta ei ole tutkittu riittävästi. Kaupungin olisi ministeriön mielestä pitänyt laatia päätöksentekoa varten myös sellainen asemakaavavaihtoehto, joka mahdollistaisi makasiinien säilyttämisen. Koska tällaista vaihtoehtoa ei ole, makasiinien suojeluedellytysten arvioiminen on ympäristöministeriön mukaan vaikeaa. Menettely ei sen mielestä myöskään edusta lain edellyttämää vuorovaikutteista suunnittelua.

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta lähetti eilenTöölönlahden alueen asemakaavaehdotuksen kaupunginhallitukselle puoltaen sen hyväksymistä. Lautakunta hyväksyi muutosehdotuksen, jonka mukaan kaavassa pitää säilyttää yhteys tavaramakasiineihin ja alueen historiaan puistopaviljonkien avulla. Ministeriön mielestä tämä sinänsä mielenkiintoinen ajatus ei ratkaise rakennusten suojelukysymystä.

Ympäristöministeriö muistuttaa kirjeessään, että se kehotti kaupunkia jo vuonna 1998 pohtimaan erilaisia mahdollisuuksia alueen käytölle. Tämänkin jälkeen ministeriö kertoo useissa eri yhteyksissä korostaneensa, että VR:n tavaramakasiinien suojelumahdollisuudet on punnittava alueen kaavoituskäsittelyn yhteydessä.

(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.