Helppoja kasvisruokareseptejä! Kaappaus keittiössä -ohjelmassa valmistetaan maukkaita kasvisruokia

Kaappaus keittiössä -ohjelman toisessa jaksossa maanantaina 10.2. valmistetaan herkullisia kasvisruokia.

Kaappaus keittiössä -ohjelmassa huippukokki Kari Aihinen saa turkulaisen parin innostumaan tuoreista kasviksista ja yhdessä kokkaamisesta.

Nappaa reseptit talteen! 

RATATOUILLE

2 munakoisoa
1 kesäkurpitsa
2 paprikaa
½ sipuli
3 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria
2 purkkia kokonaisia säilyketomaatteja liemineen

Lohko munakoisot, paprikat ja kesäkurpitsat ja freesaa eli paista niitä kevyesti ruskistamatta öljyssä, kunnes ne vähän pehmenevät. Lohko sipulit ja murskaa valkosipulit ja lisää ne pannulle. Kaada säilyketomaatit kattilaan kiehumaan hiljalleen. Kun kasvikset ovat pehmentyneet, lisää puolet niistä tomaattien joukkoon ja puolet suoraan uunivuokaan. Anna tomaattien ja kasvisten kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia, jonka aikana mausta suolalla, sokerilla ja mustapippurilla. Kaada tomaatti-kasvisseos uunivuokaan loppujen kasvisten päälle.

Nosta vuoka uuniin 200 asteeseen vähintään tunniksi.

KAALI-SIENIPAISTOS

1-2 litraa kantarelleja
1 hienonnettu sipuli
1 kaali
currya
voita
suolaa
sitruunamehua
Ponzu-soijaa

Puhdista sienet ja leikkaa kaali kahdeksaan samankokoiseen palaan.   

Nosta sienet kuivalle pannulle ja paista kunnes kaikki neste on haihtunut. Lisää sitten reilu nokare voita ja paista kunnes sienet saavat rapean paistopinnan. Mausta suolalla. Lisää sipulisilppu pannulle ja paista sen aikaa, että sipulit ovat pehmenneet, mutta älä anna niiden ruskistua.

Kuumenna toisella pannulla nokare voita. Lisää noin teelusikallinen curryjauhetta ja nostele sitten kaalilohkot pannulle maustetun voin päälle. Paista kaaleihin kaunis kullanruskea pinta ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Purista päälle puolikkaan sitruunan mehut ja pirskottele hieman Ponzu-soijaa.

Vinkki! Kantarellit saa hyvin puhdistettua, kun laitat ne isoon kulhoon ja kylmän juoksevan veden alle hetkeksi. Juokseva vesi huuhtoo sienistä roskat.

KURPITSA-KANTARELLIPASTA

1 myskikurpitsa
1 kokonainen valkosipuli
timjamia
suolaa
mustapippuria
rypsiöljyä
kantarelleja
sipulinvarsia pilkottuna
3 dl jyvämakaronia
oliiviöljyä

Lohko kurpitsa kuorineen neljään osaan ja irrottele valkosipulista kynnet. Nosta pellille, kaada päälle hieman rypsiöljyä ja mausta suolalla ja tuoreella timjamilla. Nosta kurpitsapalat ja valkosipulit uuniin 200 asteeseen noin puoleksi tunniksi tai kunnes kurpitsat ovat pehmentyneet.

Paista kantarelleja, kunnes niistä on haihtunut kaikki neste. Lisää voita ja sipulinvarret ja kuullota hetki.

Keitä pasta suolatussa vedessä paketin ohjeen mukaan.

Kaiverra kurpitsoista lohkoja ja paahda ne pannulla, jotta ne saavat rapean paistopinnan. Lisää kurpitsojen joukkoon pilkotut valkosipulit, paistetut kantarellit ja sipulit sekä keitetty, valutettu pasta. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja kaada lopuksi vielä päälle muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä.

SAVUJUUSTO-CAESAR

1 nippu lehtikaalia
8 kananmunaa kovaksi keitettynä
parsakaalia
rypsiöljyä
cashew-pähkinöitä
sitruunamehua 

Savujuustomajoneesi:
n. 2 dl savujuustoa pieneksi raastettuna
1 pieni purkki Hellman’s majoneesia
tilkka vettä majoneesin ohentamiseen

Revi lehtikaalista paksut ruodit pois. Irrota parsakaalista nuput ja halkaise ne. Paista parsakaalia rypsiöljyssä, kunnes ne vähän pehmenevät ja mausta suolalla ja pippurilla.

Laita lehtikaalit kulhoon ja lorauta päälle avokado-sitruunaöljyä. Revi avokado joukkoon ja sekoita. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Nostele sekaan parsakaalit ja kevyesti murskatut kananmunat.

Kasviproteiineja viidellä eri tavalla:

Mifu-avokadosalaatti

1 avokado
½ rasiallinen Mifua
Muutama oksa lehtikaalia
2 valkosipulinkynttä
Suolaa
Mustapippuria
Sitruunamehua
Avokado-sitruunaöljyä 

Murskaa valkosipulinkynnet ja irrota lehtikaalista paksut ruodit. Kuutioi avokado. Laita kulhoon valkosipulit, kaalit, avokadot ja Mifut. Mausta suolalla, mustapippurilla ja sitruunamehulla ja kaada lopuksi joukkoon pari ruokalusikallista avokadoöljyä.

Tofua, kaalia ja kookoskermaa

Kukkakaalia
Parsakaalia
voita
½ sipuli
2 tl curry-jauhetta
1 pieni purkki kookoskermaa
Cashew-pähkinöitä
Tofua
Sitruunamehua 

Irrottele parsakaalista ja kukkakaalista nuput ja halkaise ne. Silppua sipuli. Kuumenna pannulla voi ja lisää kaalit, sipulit sekä curry-jauhe. Kun kaalit ovat pehmentyneet hieman, lisää kookoskermaa, cashew-pähkinöitä ja kuutioitu tofu. Mausta suolalla ja lisää lopuksi hieman sitruunamehua.

Kaurapala-tomaatti-lehtikaalipaistos

Basilikaa
½ Yosa kaurapala
2 tomaattia
Voita/ Oliiviöljyä
Muutama oksa lehtikaalia
1 valkosipulinkynsi
Sitruunamehua
Suolaa
Mustapippuria

Kuutioi kaurapala ja tomaatit. Irrota lehtikaalista ruodit ja murskaa valkosipulinkynsi. Kuumenna voi ja lisää pannulle kaurapalat. Paista kunnes saavat hieman väriä. Lisää tomaatit ja lehtikaalit ja paista. Lisää valkosipulinkynsi ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Härkis-bataatti-herkkusieniherkku

1 rasia härkistä
1 bataatti
rypsiöljyä
½ sipuli
3 valkosipulinkynttä
3 tomaattia
muutama tuore timjamin oksa
½ rasiallinen herkkusieniä
suolaa
mustapippuria
basilikaa 

Kuutioi tomaatit, sipulit, bataatit ja valkosipulit. Viipaloi herkkusienet. Kuumenna rypsiöljy ja lisää bataatit pannulle pehmenemään. Lisää herkkusienet, tomaatit, valkosipulit ja timjaminoksat sekä härkis. Mausta suolalla ja mustapippurilla sekä kourallisella revittyä basilikaa.

Quornia, avokadoa ja sieniä

3 Quorn-fileetä suikaloituna
1 avokado
½ rasiallista sieniä
timjamia
2 tomaattia
2 valkosipulinkynttä
Sitruunamehua
Cashew-pähkinöitä
Ponzu-soijaa 

Suikaloi quornit, kuutioi avokadot ja tomaatit, viipaloi sienet ja murskaa valkosipulinkynnet. Lämmitä rypsiöljyä pannulla ja lisää quorn-suikaleet ja sienet. Paista hetki ja lisää sitten tomaatit, valkosipulit, timjamit ja avokadokuutiot. Paista pari minuuttia. Lisää hieman suolaa ja mustapippuria. Ripottele sekaan cashew-pähkinät ja Ponzu-soijaa ja purista päälle sitruunamehua pari ruokalusikallista. 

Suosittuja kasviproteiinituotteita ovat muun muassa:

Nyhtökaura on kotimainen elintarvike, jonka raaka-aineita ovat kaura, härkäpapu ja herne. Nyhtökaura on ravintoarvoiltaan täydellinen proteiini.

Härkis on myös suomalainen ruokainnovaatio, joka tekee kasviproteiinien käytöstä helppoa. Härkis valmistetaan härkäpavuista ja herneestä.

Oumph! on ruotsalainen soijapohjainen lihatuotteiden tapaan käytettävä kasviproteiini. Tuotetta löytyy useimmista isoista ruokakaupoista.

Quorn-tuotteet on valmistettu mykoproteiinista (sieniproteiini). Tuotteissa on lihan maku, ulkonäkö ja koostumus, joten nekin sopivat hyvin ns. lihankorvikkeiksi.

Tofu valmistetaan soijamaidosta juoksuttamalla. Tofua on saatavilla sekä kiinteänä että 'silken tofuna' pehmeämmässä muodossa - jälkimmäinen sopii etenkin leivontaan ja jälkiruokiin.

Seitan valmistetaan vehnäproteiinista. Tuotetta voi valmistaa myös itse. Seitan-pohjaisia makkaroita ja muita jalosteita on tarjolla useimmissa ruokakaupoissa.

Tempeh syntyy fermentoimalla esimerkiksi soijapavusta tai herneestä. Tuotetta löytyy pääasiassa erikoiskaupoista.

Kattava lista kaikista Suomessa myytävistä kasviproteiinituotteista täältä

Kaappaus keittiössä MTV3-kanavalla maanantaisin kello 20!

Lue myös:

    Uusimmat