Mainos

Helppoa ja nopeaa – laskurahoituksesta apua yrityksen talouteen

Misorak Oy:n toimitusjohtaja Mika Valonen ryhtyi käyttämään rahoitusyhtiö Finance Linkin palveluita viime keväänä. Tuolloin Valonen kaipasi yrityksensä toiminnan tueksi palveluita, joiden avulla on mahdollista saada yrityksen kassa kiertämään nopeammin.

– Yritykseni toiminta on sellaista, että toiminta pumppaa välillä merkittävästi. Se tarkoittaa sitä, että kun tulee kasvua, niin se voi olla ihan valtavaa. Tämä aiheuttaa kassavajetta, joka ei tietenkään ole kovin toivottavaa, Valonen kertoo.

Finance Link ostaa yrityksen myyntilaskut täydestä arvosta – ja tämä nopeuttaa kassankiertoa ja parantaa maksuvalmiutta. Alkukeväästä Misorak Oy solmi sopimuksen Finance Linkin kanssa.

– Minulla oli tätä ennen vastaava palvelu käytössä, joten toimintamalli oli minulle tuttu. Finance Linkillä oli kuitenkin paremmat ehdot ja toimintamalli sopi paremmin yritykselleni, joten minun oli helppo suorittaa tässä asiassa vaihto, Valonen jatkaa.

Nyt jo monta kuukautta kestänyt yhteistyö on ollut Valosen mukaan helppoa ja joutuisaa.

– Yhteistyö alkoikin todella kivuttomasti: Minulta ei vaadittu juurikaan muuta kuin nimi paperiin – ja se oli sillä selvä, Valonen toteaa.  

”Laskut eivät jää enää roikkumaan”

Valosen käyttämä laskusaatavarahoitus on moderni tapa vapauttaa yrityksen käyttöpääomaa ja nopeuttaa kasvua. Misorak Oy:n talouteen palvelun käyttö on tuonut kaivattua vakautta.

– Finance Linkin avulla olen saanut yrityksen laskujen maksamisen rullaamaan, eivätkä laskut jää enää roikkumaan. Tässä suhteessa saamani apu on ollut muutaman kerran enemmän kuin paikallaan, Valonen kertoo.

Laskusaatavarahoituksen käyttö yleistyy jatkuvasti. Valosen yrityksen toimintaan palvelulla on ollut hyvin konkreettinen, positiivinen vaikutus.

– En ihmettelisi yhtään, vaikka Finance Linkin palveluiden käyttö yleistyisi tulevaisuudessa paljonkin. Siinä on oma viehätyksensä, että yrityksen on mahdollista saada tulevat rahasuoritukset heti käyttöön, Valonen toteaa.

Finance Link tarjoaa nopean ja järkevän tavan muuttaa myyntisaatavat heti rahaksi. Finance Link ostaa yrityksen myyntilaskut täydestä arvosta, jolloin kassankierto nopeutuu ja maksuvalmius paranee. Finance Link – Nopean kassavirran puolesta.

Lue myös:

    Uusimmat