Helena Petäistön kolumni: Vetääkö ruotuun palannut Italia pitkän korren Brysselissä?

Torstaina virkaan astuneen Italian uuden hallituksen molemmat osapuolet, sekä viiden tähden puolue että keskustavasemmistolainen demokraattinen puolue PD, kannattivat Ursula van den Leyenin valintaa EU-komission puheenjohtajaksi. Jos uutistoimisto Reuterin PD-lähteistä saamat tiedot pitävät kutinsa, palkkio on tulossa, ja uuden komission talouskomissaarin salkun voisi saada puolueen nykyinen johtaja ja maan entinen pääministeri Paolo Gentiloni, jonka Italia on nyt lähettämässä Brysseliin.

Italialaismedia puolestaan pitää Gentilonin pahimpana kilpailijana taloussalkusta Suomen Jutta Urpilaista. Il Messiagero -lehti otsikoi kuluneella viikolla: Talouskomissaari Moscovicin seuraajaksi paalupaikalla on Gentiloni Suomen Urpilaisen kanssa.

Jos tämä pitää paikkansa, tilanne onkin äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä pohjoiset jäsenmaat tuskin olisivat innoissaan italialaisesta talouskomissaarista sen kummemmin kuin etelänmaat suomalaisesta, joka jäi mieleen Kreikan velkapaketin takuiden vaatijana. Brysselin huhumyllyssä kolmantena mainitaan Latvian komissaarina jatkava Valdis Dombrovskis.

Italiassa taas Paolo Salvini kääntyy jo nyt poliittisessa haudassaan, jonka hän itse kaivoi itselleen. Italian edellinen hallitus, jonka vahva mies sisäministeri Salvini oli, käytti kaiken aikansa EU:n talouspolitiikan vastustamiseen. Nyt uuden hallituksen Eurooppa-ministeri Vincenzo Amendola, niin ikään EU:ta kannattavan PD-puolueen jäsen, on jo kiirehtinyt vakuuttamaan: "Tämän hallituksen puolueet tekevät kaikkensa välttääkseen riitelyä ja hyödyttömiä taisteluja Brysselin kanssa".

EU-henkinen PD pitääkin paitsi Eurooppa-ministerin myös valtionvarainministerin salkkua.

Edellisen änkyrähallituksen aikanahan Italialla ei ollut todellakaan suuria odotuksia komissaarinsalkun suhteen. Nyt komission on voinut tyytyväisenä todeta, että markkinat ovat heti reagoineet positiivisesti Italian uuden hallituksen kokoonpanoon, sillä kymmenen vuoden velkakorot ovat laskeneet alle yhden prosentin, kun ne vielä elokuun alussa olivat 1,5 prosenttia.

Yleisessä tiedossa on, että pääministerinä jatkava Giuseppe Conti, poliittisiin puolueisiin kuulumaton oikeustieteen professori, nauttii arvostusta myös Brysselissä. Mutta kuinka kauan tämä hallitus, järjestyksessä jo 67. sodan jälkeen, pysyy pystyssä?

Suurin osa 21:stä ministeristä on uusia; nähtäväksi jää, onko se tässä tapauksessa hyvä vai huono asia. Kaikki ministerit tuntuvat kuitenkin olevan hyvin tietoisia siitä, ettei hallituksen koossa pysyminen ole helppoa, kun yhteen on pantu kaksi keskenään kovastikin taistellutta puoluetta. Salvini on jo ehättänyt ennustamaan yritykselle lyhyttä tietä, ja on masinoinut suurmielenosoituksen hallitusta vastaan lokakuussa.

Eniten Salvinia ärsyttää, että hänen hallussaan pitämä tulenarka sisäministerin salkku on nyt annettu entiselle virkanaiselle, maahanmuuttokysymyksiin erikoistuneelle Luciana Lamorgeselle.

Salvinin sanottiin roikkuvan enemmän Twitterissä kuin omassa ministeriössään. Lamorgese puolestaan ei ole somessa ollenkaan ja on sanonut odottavansa yhteistyötä EU-komission kanssa uusista maahanmuuttosäännöistä.

Ensi maanantaina ja tiistaina Italian parlamentti äänestää uudesta hallituksesta. Edustajainhuoneessa tilanne näyttää selvältä, mutta senaatissa kannatus jää hiuksenhienoksi. Suurin koe on pian vastassa, kun laadittavana on valtion ensi vuoden budjetti. Sitä odotetaan erityisen tarkkaavaisesti Brysselissä.