MTV-analyysi: Vain Silvio voi auttaa – Euroopan pitää taas yrittää luottaa "bunga bunga" Berlusconiin

81-vuotiaan ex-pääministeri Silvio Berlusconin siipien suojissa toimiva oikeistopopulistinen blokki saattaa korjata voiton Italian vaaleissa. Hallitusta on vaikea kasata ilman poliittisen ikiliikkujan siunausta.

Kyllähän kaikki "bunga bungan" muistavat? Sen loppunäytöstä ei vieläkään ole näytelty. Eikä näytellä pitkään aikaan.

Italian ex-pääministeriä Silvio Berlusconia syytetään nyt siitä, että on hän olisi maksanut vuosikymmenen alussa kuuluisiin "bunga bunga" seksibakkanaaleihin osallistuneille naisille vääristä todistuksista.

Asian käsittely oikeudessa jatkuu. Berlusconi kiistää kaiken.

"Väyrysmäinen" paluu politiikkaan

Samainen mies on bunga-sotkuista huolimatta – jälleen kerran – yksi 4. maaliskuuta järjestettävien Italian vaalien avainpelureista.

Kestorusketuksesta, istutetuista hiuksista ja häikäisevän valkoisista hampaista tunnettu mediamoguli on tehnyt käsittämättömän poliittisen paluun. Voisi melkein sanoa "väyrysläisessä" hengessä.

Berlusconilla tosin on edelleen enemmän vaikutusvaltaa ja hänen poliittiseen uraansa sisältyy enemmän aitoa draamaa kuin Keminmaan sammumattomalla komeetalla.

Berlusconia ei pysäytä mikään

Silvio Berlusconi käytännössä pakotettiin eroamaan vuonna 2011, kun Italian valtionlainojen korkeat korot uhkasivat murentaa koko euroalueen. Samana vuonna entisen laivaviihdyttäjän seksiskandaalit ravistelivat Italiaa.

Vuonna 2013 bungat oli hetkeksi unohdettu ja Berlusconi teki taas paluuta. Se tyssäsi veropetokseen, jonka vuoksi Forza Italia –puolueen tosiasiallinen johtaja ei koskaan enää voi ottaa vastaan poliittista virkaa.

Se ei kuitenkaan haittaa "il Cavalieren" tahtia. Ei missään määrin. Mies on virtaa täynnä vuoden 2016 vaikeasta sydänleikkauksesta huolimatta. Ainakin vakuuttaa olevansa.

Pelkoa herättävä oikeistoliitto

Berlusconi on lähtenyt hyvällä menestyksellä kanavoimaan Italiassa kytevää oikeistopopulistista protestia. Mukaan haalitut jyrkän EU-vastaiset liittolaiset herättävät Brysselissä ja monissa EU-pääkaupungeissa sekä pelkoa että pahennusta. Sekään ei entistä pääministeriä hetkauta.

Forza Italian, Italian veljet –ryhmän ja pohjoisen itsenäisyysvaatimuksilla ratsastaneen Lega Nordin liittoutuma on selvä ykkönen mielipidemittauksissa. Ryhmälle luvataan 36 prosentin kannatusta.

Suosio perustuu populistisiin lupauksiin verohelpotuksista, julkisten menojen lisäämisestä, EU-maksujen leikkaamisesta ja pakolaisvirtojen pysäyttämisestä.

Pakolaiskysymys on ratkaiseva

Nimenomaan pakolaisista ja maahanmuuttajista tuli vaalien kuumin kysymys sen jälkeen, kun äärioikeistolainen nuori mies haavoitti useita mustia Maceratan pikkukaupungissa Marchen-osavaltiossa.

Ulkomaalaisvastaiset ryhmät ja vasemmiston kannattajat ovat ottaneet yhteen väkivaltaisesti useissa vaalitilaisuuksissa ympäri Italiaa.

Toisaalta Berlusconin siipien suojissa toimiva ryhmittymä hyötyy myös hallitsevan keskustavasemmiston heikkoudesta ja hajanaisuudesta.

Vaikka maltillista vasemmistoa (PD) edustava pääministeri Paolo Gentiloni on yksi Italian suosituimmista poliitikoista ja vaikka maan talous on kohtuullisessa vauhdissa, erityisesti köyhässä etelässä kytee protesti, jonka Berlusconin rintama on osannut käyttää hyväkseen.

Italian 1,5 prosentin talouskasvu, 10,8 prosenttiin puristettu työttömyys ja pörssikursseihin heijastuvat yritysten vientimenestykset eivät tunnu Etelä-Italian osavaltioissa.

Maan talouden hälyyttävin luku on edelleen 32,2 prosentin nuorisotyöttömyys. Juuri se ravistelee nimenomaan etelää.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Pakolaiset vaaliteemana Italiassa 1:23

Oikeiston voitolla arvaamattomia seurauksia

Jos Berlusconin trio, eli Forza Italia, Lega ja Italian veljet, onnistuu vaalituloksen pohjalta muodostamaan hallituksen, Euroopassa on syytä varautua rytinään. Kovaan sellaiseen.

Brysselissä, Pariisissa ja Berliinissä voidaan hiljaa toivoa, että EU:n puolustajana viime aikoina esiintynyt Berlusconi pystyy pitämään liittolaisensa edes jotenkuten aisoissa. Yhdeksi luottomieheksi voi nousta EU-parlamentin nykyinen "berlusconilainen" puhemies Antonio Tajani, joka on keskustaoikeiston vahvin pääministeriehdokas.

Italialla huimasti velkaa

Italia on euroalueen kolmanneksi suurin kansantalous.

Maalla on velkaa 130 prosenttia kansantuotteesta. Sen kilpailukyky on edelleen suhteellisen heikko. Jos uusi oikeistohallitus viittaa kintaalla budjettikurille, korot voivat lähteä vaaralliseen nousuun rahaliiton heikoimmissa maissa.

Silloin ollaan samanlaisessa suossa kuin kuluvan vuosikymmenen alussa.

Erityisesti valtion velkaan mikään puolue ei Italiassa voi suhtautua kevytmielisesti. Jos suhtautuu, koko euroalue kärsii.

Suuri koalitio voi pelastaa

Jos ajatellaan Euroopan etua, vähiten huono vaihtoehto olisi, että keskustavasemmisto liittoutuu Berlusconin Forza Italian kanssa ilman EU-vastaisia oikeistopuoleita.

Tälle mallille ei tosin ole luvassa enemmistöä parlamenttiin. Ellei mukaan oteta nippua pienpuolueita, joita Italian poliittisella kartalla riittää laidasta laitaan.

Joka tapauksessa moneen kertaan nöyryytetty milanolainen mahtimies ei lähde tällaiseen eikä minkäänlaiseen liittoon ilmaiseksi. Pääministeri Gentilonin johtaman vasemmiston on pakko tehdä kirveleviä myönnytyksiä, jotka eivät välttämätä ole eduksi Italialle eivätkä euroalueelle.

Beppe Grillo voi sotkea koko kuvion

Edelleen on myös täysin mahdollista, että Italian suosituinen yksittäinen puolue, koomikko Beppe Grillon perustama Viisi tähteä sotkee koko pakan. Viimeisissä tiedusteluissa kaikkiin perinteisiin puolueisiin pesäeroa tekevä populistiryhmä näyttäisi saavan noin 28 prosentin kannatuksen.

Viisi tähteä on tähän asti torjunut sekä Grillon että ryhmän uuden nuoren kärkinimen Luigi Di Maion johdolla kaikki mahdolliset koalitiot. Vaikka puolue jäisi vahvasta kannatuksesta huolimatta hallituksen ulkopuolelle, se pystyy sotkemaan päätöksentekoa ja kasvattamaan kannatustaan edelleen.

Kaikkein pahin vaihtoehto koko Euroopan ja myös Italian kannalta on, jos Viisi tähteä ja Lega Nord menestyvät, löytävät toisensa ja muodostavat hallituksen muutaman pienpuolueen kanssa.

Tällainen koalitio ajaisi Italian ja EU:n vaikeaan välirikkoon nopeasti. Seuraukset olisivat kohtalokkaita. Kaikille.

Vain Silvio voi auttaa

Kaikki on lopulta kiinni Silvio Berlusconista. Uskokaa tai älkää.

Bunga-sankari on onnistunut pysäyttämään Viisi tähteä –ryhmän voittokulun monissa paikallisvaaleissa. Nyt moni toivoo, että näin käy myös valtakunnallisissa vaaleissa.

Ratkaiseva taistelu käydään etelässä. Jos Berlusconin liittoutuma lyö Di Maion populistiryhmän ja nimenomaan ex-pääministerin Forza Italia menestyy Sisiliassa, Kampaniassa ja Apuliassa, vähemmän huonoja vaihtoehtoja on todennäköisesti tarjolla enemmän.

Toivottavasti riittävästi.  

Lue myös:

    Uusimmat