Helena Petäistön kolumni: Macronin linjanveto taistelussa ääri-islamia vastaan muuttuikin pelätyksi uskontokuntien taisteluksi

Presidentti Macronin kauan odotettu linjanveto Ranskan taistelussa ääri-islamia vastaan muuttuikin pelätyksi uskontokuntien taisteluksi, kun Turkin presidentti Erdogan tarttui tilaisuuteen ja lähti lietsomaan Ranskan vastaisuutta koko muslimimaailmaan.

Charlie Hebdon uusin pilakuva vain ruokki vihaa, joka on johtanut Ranskan lippujen ja Macronin kuvien polttamiseen, ranskalaistuotteiden boikottiin ja verisiin attentaatteihin Ranskan kansalaisia kohtaan, Helena Petäistö kirjoittaa kolumnissaan.

Pyhäinpäivän vietto Ranskan hautausmailla ja kirkoissa sujuu painostavassa pelon ilmapiirissä. Erityisen julmana vihan lietsoma pelko ja suuri suru tuntuu Nizzan Notre Dame de l’Assomption -kirkossa, jossa viime torstaina tunisialainen äärimuslimi puukotti kuoliaaksi kirkon suntion ja kaksi muuta henkilöä. Kaikkien tuntema suntio oli kirkossa sytyttämässä kynttilöitä. Sen varmasti kaikki tänään kirkkoon tulevat muistavat sytyttäessään katoliseen tapaan omia kynttilöitään.

Eilen lauantaina ampujan luodista loukkaantui vakavasti Lyonin kreikkalaisortodoksisen kirkon pappi.

Kohtalon ivaa

Viime vuosina varsinkin synagogat ovat olleet Ranskassa erityisen tiukassa poliisivalvonnassa, onhan maassa myös Euroopan suurin juutalaisväestö, mutta nyt maan katolisten kirkkojen edessä on entistä näkyvämpi poliisivartiointi.

Totta kai myös moskeijoita ja synagogia vartioidaan, sillä koko maan hälytystilaa on nostettu. Mutta kaikkia Ranskan 40 000 kirkkoa on mahdoton suojella, ellei sitten armeijaa oteta apuun.

Se, että Turkin presidentin paitsi Ranskaa, myös ylipäätään kristittyjä vastaan lietsoma viha kohdistuu käytännössä ennen kaikkea Ranskan katolista kirkkoa kohtaan, on kohtalon ivaa.

Jos Atatürkin Turkki oli ennen Erdogania muslimimaista maallistunein ja maltillisin, Ranska puolestaan on maailman kaikista katolisista maista ihan virallisestikin maallistunein, sillä valtio ja kirkko ovat olleet jo kauan erotettuina toisistaan eikä valtio tunnusta mitään uskontoa.

Ranskan vallankumouksen kuuluisaan tunnuslauseeseen ”Liberté, égalité, fraternité”, ”Vapaus, veljeys ja tasa-arvo” olisi voitu vielä liittää sana ”Laïcité”, ”Tunnustuksettomuus”. Sieltä lähti tasavallan irtoaminen kirkon ikeestä, sillä jo vuonna 1795 laati vallankumoushallitus ensimmäisen kirkon ja valtion erottamista koskevan lain.

Lopullinen kirkon ja valtion erottaminen toteutettiin vuoden 1905 lailla. Se ei ollut helppo kehitys, sillä Vatikaani taisteli kovasti sitä vastaan, että sen ”kirkon vanhimmaksi tyttäreksi” nimittämä kirkko menettäisi valtansa. Ranskan katolinen kirkko menetti samalla omaisuutensa valtiolle, ja tosiasiassa kirkon ja tasavallan välinen taistelu laantui vasta niin myöhään kuin 1960-luvun alussa.

Maailman muslimit kääntyvät Ranskaa vastaan 

Nyt Macronin johtama tasavalta joutuu siis puolustamaan paitsi Ranskan tunnustuksettomuutta myös suojelemaan sen eturintamaan joutunutta katolista kirkkoa. Vastassa on juuri se ääri-islam, jonka kitkemiseksi Macron aloitti toimenpiteet kuukausi sitten sitten pitämällä pitkään odotetun linjapuheensa, jonka hän lupasi jo presidentinvaaliohjelmassaan.

Puhe oli hyvin maltillinen ja järkevä. Hän vaati siinä korjauksia, joita kukaan hänen edeltäjistään ei ollut uskaltanut tehdä: Ei enää ulkomailla koulutettuja imaameja, ei enää islamilaisia kotikouluja, arabian kielen opetus sallittu vain virallisissa kouluissa eikä enää islamilaisissa yhdistyksissä.

Näiden uudistusten lisäksi Macron vaati lisävalvontaa moskeijoiden ja islamilaisten yhdistysten touhuihin. Jo aiemmin hän laski pakollisen esikouluiän kolmeen vuoteen. Sillä oli kaksi päämäärää: Vähentää koulupudokkaiden määrää myöhemmin ja ottaa lapset heti tasavaltalaisen, tunnustuksettoman opetuksen piiriin.

Mutta jo siitä puheesta tarttui koko maailman muslimiväestön johtajuutta havitteleva Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan yhteen sanaan, ”le séparatisme”, islamiin pesiytyneeseen separatismiin.

Siitä hän sai syyn sättiä jälleen kerran Macronia, jonka kanssa hänellä oli jo ennestään pitkä lista äänekkäitä riitoja koskien Natoa, Syyriaa, Libyaa ja Kreikkaa. Syyttämällä Macronia ja Ranskaa islamin vähättelystä ja halventamisesta oli tietenkin asia, jolla sai ruutitynnyrin syttymään ja maailman muslimit Ranskaa vastaan.

Useita iskuja 

Runsaassa kuukaudessa Ranskaa on koetellut monta äärimuslimien iskua. Charlie Hebdo -satiirilehteen vuonna 2015 kohdistuneen attentaatin vuosipäivän lähestyessä hyökkäsi kirveellä varustautunut äärimuslimi kolmen ihmisen kimppuun lehden aiemman toimituksen edessä.

Terroristin pakistanilainen isä oli tv-haastattelussa pahoillaan, ettei yksikään kuollut, sillä jos kaikki kolme vääräoppista olisivat kuolleet, koko perhe olisi päässyt paratiisiin.

Vielä enemmän Ranskaa järkytti kaksi viikkoa sitten tapahtunut opettajan erityisen raaka murha sen jälkeen, kun tämä oli sananvapautta opettaessaan näyttänyt oppilailleen Charlie Hebdon pilakuvia kehottaen kuitenkin etukäteen niitä oppilaita kääntämään päänsä muualle, jotka tuntevat kuvien loukkaavan heitä.

Sellaisesta syystä tappaminen osui ranskalaisille arkaan paikkaan, sillä aina vallankumouksesta lähtien he ovat taistelleet vapauden, siis myös täyden ilmaisunvapauden, puolesta. Opettajalle järjestettiin valtiolliset hautajaiset.

Suomalaisesta voi tuntua oudolta 

Suomalaisesta voi tuntua oudolta, onko pakko lähteä kaivamaan verta nenästään rienaamalla joillekin pyhiä asioita. Itse olen suomalaisena myös sitä mieltä, että kyllä sen voisi hyvin jättää tekemättä.

Mutta ranskalaisilla on takanaan niin pitkä ja katkera taistelu katolisen kirkon raskasta valtaa vastaan, etteivät he voi sietää mitään uskonnollisia auktoriteetteja. Katolinen kirkko on aina ollut Charlie Hebdon hampaissa yhtä ronskisti ja rienaavasti kuin nyt myös muslimit.

Ihmisoikeuksien, siis myös ilmaisunvapauden, emämaana, Ranskan on muita vaikeampaa lähteä vetämään rajoja ja tuomitsemaan näitä vapauksia, vaikka ne johtaisivat ylilyönteihin. Eikä ranskalaislehdillä ole suomalaisen perinteen mukaista vapaaehtoista itsesensuuria.

Kun Macron sitten maansa perinteen mukaisesti puolusti täyttä ilmaisunvapautta, se sai Erdoganin vaatimaan häntä menemään mielentilatutkimukseen. Vettä myllyyn lisäsivät Charlie Hebdon uusimmat, muslimeja ja jopa Erdogania itseään pilkkaavat pilakuvat.

Kaiken tämän seurauksena Ranskan lippuja ja Macronin kuvia poltettiin raivokkaissa mielenosoituksissa ympäri muslimimaita, joissa ranskalaistuotteet poistettiin kauppojen hyllyiltä. Ranskalaisia kehotetaan nyt pysymään piilossa, sillä myös Ranskan konsulaatin virkamies Saudi-Arabiassa joutui hyökkäyksen kohteeksi.  

Erdogan pelaa vallanhimossaan vaarallista peliä

Torstain Nizzan iskun jälkeen Turkki sentään tuomitsi terroriteon ja sanoutui siitä irti. Mutta kaiken kaikkiaan Erdogan pelaa vallanhimossaan vaarallista peliä, jossa kukaan ei ole voittaja. Muslimimaailman kokemat ikivanhat nöyryytykset länsimaiden taholta saavat vihan nousemaan hetkessä, ja se voi laajeta nopeasti koskemaan koko kristittyä Eurooppaa.

Yhdysvallat on merten takana ja tiukasti panssaroitu syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen. Kiinan muslimien vainot saavat jäädä huomiotta, sillä Kiina on liian suuri vastustaja. Ranska ja Eurooppa ovat lähellä ja kaikista haavoittuvaisimpia.

Miten ihmeessä Ranska on sitten ajautunut tällaiseen tilanteeseen? Ranskahan on perinteisesti ollut Yhdysvaltain kaltainen kansojen sulatusuuni johtuen keskeisestä sijainnistaan, kielestään ja katolisuudestaan.

Ranskaan vyöryivät työn perässä ne köyhät italialaiset, jotka eivät lähteneet Amerikkaan, Frankon vainoamat espanjalaiset, Salazarin hirmuhallintoa paenneet portugalilaiset, ja Pohjois-Ranskan kaivoksiin laskeutuneet puolalaiset. Kaikki sulautuivat hyvin Ranskaan joko kielisukulaisuuden tai uskontonsa tai molempien ansiosta.

Mutta siirtomaavallan purkautuminen toi Ranskaan uudenlaisen väestöaallon, joka kyllä osasi ranskaa, muttei silti enää sulautunut entiseen emämaahan. Sen sijaan että maan teollisuutta olisi alettu automatisoida heti 1970-luvulla, Ranska tarttui entisten siirtomaiden, erityisesti Pohjois-Afrikan, halpaan siirtotyövoimaan. Presidentti Giscard d’Estaingin aikana maahan syntyi tehtaiden lähelle keskelle peltoa korkeita vuokrakasarmeja erillään muusta asutuksesta nykyisiä ”citéitä”.

80-luvulla tilanne Ranskassa ryöstäytyi

Mutta vielä hallinnassa ollut tilanne ryöstäytyi täysin käsistä 1980-luvulla maan ensimmäisen sosialistipresidentin aikana. Voittonsa tunnossa François Mitterrand halusi näyttää maailmalle, mitä on antelias ja avokätinen ranskalainen sosialismi: Kaikki ovet ja ikkunat avattiin, ja vanhoista siirtomaista tuleva vyöry muutti maan lopullisesti.

Ranskaan muodostui Euroopan suurin muslimiväestö, noin kymmenen prosenttia väestöstä, nykyään lähes kuusi miljoonaa. Moskeijoita nousi kuin sieniä sateella, ja yhtäkkiä 1990-luvulla maa koki rajun herätyksen huomatessaan, että islam sisälsi myös radikaaliaineistoa, ja se oli pesiytynyt Ranskaan.

Presidentti Chirac oli voimaton ja nukkui kaksi pitkää presidenttikauttaan. Ranskan tiedustelupalvelu oli siirtomaakauden jäljiltä hyvin soluttautunut arabimaailmaan ja kykeni estämään attentaatteja, ei kuitenkaan ihan kaikkia.

Mutta täysin käsittämätön takaisku tapahtui presidentti Sarkozyn kaudella: Sarkozy ajoi alas sekä maan tiedustelupalvelun että poliisivoimat vähentämällä niistä yhteensä 50 000 miestä ja naista. Poliisijoukoista erityisen kohtalokasta oli lakkauttaa ns. lähipoliisit, jotka olivat kyenneet ”citéissä” ennakoimaan ja estämään tihutöitä.

Ranska sai maksaa kalliin hinnan

Tämän Ranska maksoi kalliisti vuosien 2015 ja 2016 suurissa terroristi-iskuissa, joita ylityöllistetty ja supistettu tiedustelupalvelu ei ollut enää kyennyt ennakoimaan. Kaiken kukkuraksi maahan oli vuosien varrella päässyt syntymään 170, toistan 170, sellaista ”citétä”, joihin poliisi ei uskalla enää mennä.

Valtava ongelma on myös se menetetty sukupolvi, joka ei epäonnistuneen integraatiopolitiikan takia tunne kuuluvansa mihinkään. He ovat tuomittuja pysymään ”citéssään”, kun ranskalainen yhteiskunta ei hyväksy heitä, eivätkä he tunne vanhempiensa entistä kotimaata millään tavalla omakseen. Ranskassa on huomattavasti harvinaisempaa nähdä arabia hyvin koulutetussa asemassa kuin mustaa Yhdysvalloissa. 

Tähän kaikkeen lupasi siis viimein tarttua presidentti Macron, mutta asiaan tarttuminen viivästyi, kun ensin piti hoitaa maan talous kuntoon, sitten kaikki romahti keltaliivien mukana ja kaiken kukkuraksi tuli koronavirus.

Nyt Macronilla on yhtä aikaa kaksi taistelua johdettavanaan: sekä ääri-islamilaisuuden että koronaviruksen kitkeminen. Vuoden 2023 presidentinvaalit luuraavat nurkan takana, ja varsinkin äärioikeiston selättämiseksi pitäisi Erdogan ja ääri-islam päihittää. Miten joku voikin ikinä joutua noin karmeaan rakoon? 

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja