Heinäkuussa hukkui lähes 30 vähemmän kuin viime vuonna

Yhden asteen muutos lämpötilassa tietää seitsemää hukkunutta

LEHTIKUVA

Heinäkuussa Suomessa hukkui kymmenen ihmistä. Se on 28 henkeä vähemmän kuin viime vuoden heinäkuussa. Yhteensä kesä-heinäkuussa hukkui 29 ihmistä, kun viime vuonna luku oli 64.

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja Janne Ollikainen tietää syyn lukujen suureen eroon. On ollut kylmä.

-Kolealla säällä sattuu vähemmän tapaturmia, koska vesille ei lähdetä yhtä usein kuin lämpimän sään aikaan.

Hukkumistilastot muuttuvat sään mukaan aivan kirjaimellisesti. Ollikainen viittaa viime vuosikymmenellä Helsingin yliopistossa tehtyyn tutkimukseen kesäkuukausien lämpötilavaikutuksista. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kun kuukauden keskilämpötila nousee yhdellä asteella, hukkuneiden määrä kasvaa seitsemällä, ja päinvastoin.

Maakunnittain eniten hukkumistapauksia oli Etelä-Savossa ja Pirkanmaalla, joissa kummassakin on tänä vuonna hukkunut kymmenen ihmistä. Kuukausista huhtikuu on toistaiseksi tilaston synkin 20 hukkuneella.

Miehet edelleen tilastokärjessä

Alkuvuonna hukkuneista 12 oli uimareita. Viime vuonna vastaavana aikana hukkui 28 uimaria. Ollikaisella on yksinkertainen resepti tilastojen kaunistamiseksi.

-Viina pois, pelastusliivit käyttöön, eikä uida liian pitkiä matkoja ilman, että jalat ylettyvät pohjaan. On aivan sama, onko uimarin alla viisi vai puolitoista metriä vettä.

Ollikaisen mukaan suomalaisista aikuisista kaksi kolmesta on uimataitoisia. Uimataidon kriteerit täyttyvät, jos ihminen pystyy hyppäämään veteen ja kokonaan pinnan alla käytyään pystyy uimaan 200 metriä, joista 50 metriä selkäuintia.

Liiton tilastot ovat ennakkotilastoja, jotka perustuvat tilattuun lehdistöseurantaan. Ilman mediahuomiota jääneet hukkumistapaukset eivät siis näy liiton tilastoissa. Kerran vuodessa ilmestyvät Tilastokeskuksen hukkumisluvut sisältävät kaikki hukkuneet. Ollikaisen mukaan ero Tilastokeskuksen lukuihin on yleensä noin parikymmentä hukkunutta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat