Hauskaa vai ei? Ryan väitti tyttöystävälleen, että koira on niellyt vinkulelun – näin hän "vingutti" koiraa todisteeksi
Pilaileva koomikko vingutti koiran vatsaa ja sai naisystävänsä huolestumaan.
Koomikko Ryan Stock päätti pilailla naisystävänsä kanssa. Miehellä on AmberLynn Walkerin kanssa on oma nettisarja, The Ryan And Amber Show, jossa he tekevät erilaisia piloja ja temppuja. He ovat myös esiintyneet tv-ohjelmissa esittelemässä taikatemppuja.
Yhtä nettisarjan jaksoa varten Ryan kuitenkin päätti vedättää Amberia, ja otti pilaansa osalliseksi tämän Jeremy-koiran.
Ryan irrotti koiran vinkulelusta vinkuvan osan ja piilotti sen suuhunsa. Näin hän saattoi puhaltaa vinkuosaan huomaamattomasti, ja kuitenkin puhua samalla.
"Vingutti" koiraa todisteeksi
Tämän jälkeen Ryan nappasi Jeremyn kainaloonsa ja ryntäsi pihalle väittämään Amberille, että koiraparka on nielaissut vinkulelun osan. Todistaakseen väitteensä Ryan paineli Jeremyn vatsaa ja vingutti samalla vinkulelun osaa suussaan.
– Ei sen vatsa sulata sitä! Pyysin sinua vahtimaan sitä, järkyttyneen oloinen Amber huudahti.
– Meidän täytyy selvittää, miten sen saa ulos, Ryan ihmetteli.
Naisystävä oli valmis lähtemään eläinlääkäriin
Jäynä vaikutti menevän Amberiin täydestä. Hän oli valmis lähtemään eläinlääkäriin, ja paniikki vain syveni, kun Amber tutki Jeremyn muka-pureskelemaa lelua, jonka sisältä puuttui kokonainen muovinen vinkuosa.
– Sille voi tulla tukos, ja se kuolee, nainen totesi.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Ei ollut edes ensimmäinen pila
Lopulta Ryan paljasti vitsinsä syvimän olemuksen piippaamalla myös koiran tassuja. Kiukkuisen Amberin mukaan parilla on ollut vain yksi sääntö: hänen kanssaan ei saa pilailla Jeremyn kustannuksella.
Ryanin pila ei ainakaan netin katsojille ollut täysi yllätys, sillä se ei suinkaan ollut ensimmäinen: eräässä vitsissään Ryan esimerkiksi vaihtoi Amberin hiuslakan suuttimen sumutorven suuttimeen.
Uusimmat
-
11:33
Pahamaineisessa moskovalaisvankilassa olevan yhdysvaltalaistoimittajan vankeus jatkuu
-
11:31
Parikymppinen mies ampui tuntemaansa miestä Tampereen Näsinpuistossa – syyttäjä vaatii kuuden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta
-
11:31
Renny Harlin valmisti Johanna-vaimolleen syntymäpäiväyllätyksen – näin puoliso reagoi
-
11:20
Ferrari-pomolta kiusallinen paljastus F1-kauden ratkaisuhetkistä: "Se oli Charles"
-
11:15
Päivä näyttää rauhalliselta itärajalla – kansainvälistä mediaa saapumassa Raja-Jooseppiin
-
11:15
Yleinen terveysongelma moninkertaistaa alkoholin haitat – "Erittäin haitallinen yhdistelmä"
-
10:52
Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen saavat kansanjuhlan Jyväskylään
-
10:52
Suomalaispelaaja ällistytti NHL:ssä – ihmesuorituksen jälkeinen kommentti hämmensi valmentajan: "Eihän tuolle voi kuin nauraa"
-
10:44
Täysi talvi marraskuussa hämmentää meteorologiakin – lähipäivien ennusteessa "postikorttimaisema"
-
10:30
Teollisuusliiton Riku Aalto vetoaa SAK:n yhtenäisyyden puolesta: "Jos riitelemme keskenämme, voimme yhtä hyvin luovuttaa"
-
10:28
Viittä ihmistä epäillään törkeästä ihmiskaupasta marja-alalla – mahdollisia uhreja jopa yli 2 000
-
10:11
Kriisiseurassa kuohuu: Valmentajaruletin hinta kymmeniä miljoonia
-
10:10
Ilmastokokous on elintärkeä tarkastuspiste – ensimmäistä kertaa selviää, miten ilmastonmuutoksen hillintä on onnistunut
-
10:10
Krisse Salminen voitti TTK:n vuonna 2012 – julkaisi nostalgisen otoksen
-
10:06
Kymmenen kuollut jäätävissä myrskyissä Ukrainassa – MTV seuraa sotaa
-
10:00
Tennishuuma kasvaa MTV:llä – tähtipelaajien turnaukset tarjontaan pitkällä sopimuksella
-
09:59
Israelin ja Hamasin neuvotteluja välittävä Qatar toivoo aselevon jatkuvan pidempään – MTV seuraa sotaa
-
09:54
Yksittäisen potilaan arat tiedot tiirailun kohteena Pohjois-Pohjanmaalla – syynä silkka uteliaisuus
-
09:48
Tiina selätti sähköautoilijoiden talvisen ongelman yksinkertaisella kikalla: "Pääsisiköhän sitä autotehtaalle suunnitteluhommiin"
-
09:43
Etyjin puheenjohtajakiistaan löytymässä ratkaisu
-
Lataa lisää