Luksusmerkin laukkua solvataan koirankakkapussin kaltaiseksi.
Luksusmerkin laukku saa netissä osakseen huvittuneita kommentteja. Osa ihmisistä näkee kalliissa veskassa yhtymäkohtia koirankakkapussiin, kertoo The Sun.
Bottega Venetan BV Twist-laukut maksavat 1500–1700 euroa. Laukuissa on kantohihna, joka näyttää brändin mukaan "rennosti sidotulta". Ideana on pujottaa laukku ranteeseen.
Kallis laukku muistuttaa kakkapussukkaa
Laukku on ollut markkinoilla jo vuonna 2019, ja sillä on myös useita faneja. Nyt kassin ulkoasu on kuitenkin päätynyt otsikoihin asti, kiitos kriitikoiden: monien mielestä nimittäin on hauskaa, että kallis laukku muistuttaa koiranomistajan lenkillä kantamaa kakkapussukkaa.
Esimerkiksi New York Post kuvasi laukkua "kakkamuodiksi".
– Selailin nettikauppoja ja vitsailin designer-laukkujenhinnoista, ja melkein syljin teet suustani, kun näin tämän. Se on hinnakas ja naurettava, 27-vuotias Andrea puolestaan kuvaili The Sunille.
