Harrastus, jonka aloittaminen vielä keski-ikäisenäkin suojaa sairauksilta ja pidentää elämää – ryhdy toimeen jo tänään

Nanan koko kropan kotitreeni – tähän ei tarvita välineitä 0:25
Nappaa videolta vinkit koko kropan kotitreeniin!

Liikunnan terveyshyötyjä voi saada, vaikka harrastamisen aloittaisi vasta keski-iässä. Tuoreen tutkimuksen perusteella lisävuosia saa silloinkin, kun säännölliseen liikuntaharrastukseen ryhtyy 40–60-vuotiaana.

Tulosten perusteella halki elämän jatkuvasti liikkuneet ja liikuntaa vapaa-ajallaan harrastaneet menehtyivät kolmetoistavuotisen seurannan aikana noin kolmanneksen epätodennäköisemmin kuin osallistujat, jotka eivät harrastaneet liikuntaa lainkaan.

Nuoresta saakka liikunnallisten osalta tulokset olivat odotettuja, mutta samansuuruinen vaikutus nähtiin myös osallistujilla, jotka aloittivat vapaa-ajan liikunnan vasta 40–61-vuotiaina. Yhteys koski sydänperäisiä ja syövästä johtuvia kuolemia.

Linjassa aiempien havaintojen kanssa

Tulokset pitää varmistaa lisätutkimuksissa, mutta samansuuntaisia havaintoja on tehty aiemminkin. Vaikuttaakin siltä, että vaikka halki elämän jatkuvat liikuntaharrastukset suojaavat monilta sairauksilta ja pidentävät elinikää, liikunnan aloittaminen ei ole myöhäistä vielä keski-iässäkään.

Tutkimukseen osallistui 315 000 miestä ja naista, joiden liikuntaharrastuksia kyseltiin osallistujien ollessa 50–71-vuotiaita. Tutkittavia seurattiin kolmetoista vuotta, ja sinä aikana 71 000 heistä menehtyi.

Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.

Copyright Duodecim 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat