Hans Välimäki teki miljoonakaupat
Keittiömestari Hans Välimäki on ryhtynyt yhteistyöhön ravintola-alan konserni Restamax Oyj:n kanssa.
Huippukokki Hans Välimäen omistama Hans Välimäki Oy ja yksi Suomen suurimmista ravintolakonserneista Restamax Oyj ovat perustaneet yhteisyritys Gastromax Oy:n. Omistus jakautuu siten, että Restamax omistaa 70 prosenttia ja Hans Välimäki Oy 30 prosenttia. Pörssitiedotteessa kerrotaan, että yhteisyritys on ostanut Hans Välimäen eri yhtiöiden kautta osittain omistamat, Helsingissä ja Tampereella huvipuistoissa sijaitsevat Midhill-ravintolat, sekä kahden muun ravintolan liiketoiminnat.
Ostettujen liiketoimintojen kauppahinta on 1, 2 miljoonaa euroa. Ravintolaliiketoimintojen arvioitu vuosiliikevaihto on yhteensä noin 4 miljoonaa euroa.
Restamaxin mukaan Hans Välimäki Oy jatkaa edelleen ravintoloiden konsultointia.
– Tunnemme Hans Välimäen jo vuosien takaa ja aloitamme innolla yhteistyön hänen kanssaan. Hansin näkemys ja osaaminen tuovat uusia ideoita ja mahdollisuuksia Restamaxin ruokaravintolaliiketoimintojen kehittämiseen, Restamax Oyj:n toimitusjohtaja Markku Virtanen kommentoi kauppaa.
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää