Hannes-myrsky pimensi viikonloppuna tuhansia koteja Suomessa ja koetteli sähköverkkoa pahiten yli kymmeneen vuoteen.
Suomessa viikonloppuna riehunut Hannes-myrsky jätti pahimmillaan yli 180 000 asiakasta ilman sähköjä.
Kyseessä oli yli kymmeneen vuoteen pahin myrsky sähköverkon kannalta, kertoo Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä Kymmenen uutisissa.
Leskelän mukaan suurin osa asiakkaista on jo saanut sähköt takaisin. Sähköt on saatu palautettua noin 90 prosentille asiakkaista.
Leskelän mukaan Suomessa kulkee edelleen runsaasti kaapeleita metsäalueilla, missä ne ovat alttiita myrskytuhoille.
Sään varmempaa verkkoa rakennetaan Leskelän mukaan koko ajan, mutta sähköverkon parantaminen on pitkä prosessi.
– Se on vielä kesken. Toisaalta olemme paljon paremmassa tilanteessa kuin vuonna 2011, jolloin ihan samoina päivinä oli samanlainen myrsky, Leskelä sanoo.
Vuonna 2011 Suomessa riehui Tapani-myrsky juurikin joulunpyhien alla, joka aiheutti samanlaisia tuhoja kuin Hannes-myrsky.
Maakaapelointi osa ratkaisua
Myrskyt herättävät toistuvasti kysymyksen siitä, onko maakaapelointi tulevaisuuden ratkaisu sähkökatkojen ehkäisemiseksi.
– Tavoite on se, että pitkiä sähkökatkoja ei enää koettaisi. Kaikkia sähköjohtoja ei viedä maan alle, vaan niitä viedään teiden varsiin, Leskelä sanoo.
Sähköverkon kehittämistä ohjaa myös lainsäädäntö. Lain mukaan vuodesta 2036 alkaen myrskyn aiheuttamat sähkökatkot eivät saa kestää haja-asutusalueilla yli 36 tuntia eikä asemakaava-alueilla yli kuutta tuntia.
