Hangon kaikissa alakouluissa tutustutaan jatkossa veneilyyn ja turvalliseen vesillä liikkumiseen osana muuta opetusta. Kaupunki on jo hankkinut hyviä merimiestapoja käsittelevät opetusmateriaalit kummallakin kotimaisella kielellä.
Hanko on ensimmäinen kaupunki Suomessa, joka aloittaa merimiestaitojen opetuksen alakouluissa.
Hangon kaupunginjohtajan Denis Strandellin mukaan taitoja ei opeteta erillisenä, valinnaisena aineena, vaan materiaali yhdistetään kaikille yhteisiin, pakollisiin aineisiin.
– Kyse ei ole uudesta oppiaineesta, vaan tätä tullaan sisällyttämään eri aineisiin. Se, millä lailla tämä tulee tapahtumaan, on yhä auki. Siihen rehtorit saavat ottaa kantaa vähän myöhemmin, hän sanoo STT:lle.
Vielä ei myöskään ole lyöty lukkoon, mistä luokasta alkaen merimiestaitoja tullaan opettamaan lapsille. Strandell arvelee, että alkuun kokeillaan erilaisia asioita ja että uuden materiaalin opetus löytää muotonsa muutaman vuoden sisällä.
Osana opetusta lapset oppivat muun muassa, miten tehdään merimiessolmuja ja tunnistetaan merimerkkejä. Tarkoituksena on yhdistää teoreettista opiskelua käytännön toimintaan.
Tälläkin hetkellä meri on luontevalla tavalla läsnä merellisen kaupungin kouluopetuksessa.
– Kouluissa on Itämeri-teemapäiviä sekä puhutaan ympäristönhoidosta ja merten pelastamisesta. Merimiestapojen ja merimiestaitojen opetus istuu tähän hyvin. Kyse on kansalaisosaamisesta, Strandell sanoo.
Koulussa voi oppia metsästystä ja lemmikin hoitoa
Myös muualla päin Suomea opetusta on mukautettu paikallisia tarpeita ajatellen. Useammassa paikassa voi esimerkiksi opiskella metsästystä valinnaisena aineena.