Tampereen kaupungilla on noin 9 000 työntekijää.
Tampereen kaupungin yhteistoimintaneuvotteluiden toimeenpanovaihe on päättynyt noin 70 ihmisen irtisanomiseen. Kaupunki kertoi torstaina, että 122 tehtävää lakkaa ja irtisanottuja henkilöitä on 72.
Lisäksi säästöjä toteutetaan eläköitymisten, määräaikaisuuksien päättymisten sekä avoimien tehtävien lopettamisten avulla.
Irtisanottavien määrää saatiin viime viikolla kerrotusta vielä laskemaan.
Valtuuston päätöksen mukaisesti kaupungin henkilöstömenoihin kohdentui 10,6 miljoonan euron säästötavoite. Yt-neuvotteluiden päätyttyä lokakuussa ilmoitettiin, että tavoite edellyttää muun muassa 122 tehtävän lakkaamista ja mahdollista irtisanomista.
Säästöjen myötä muun muassa neljän lukion hallinnot yhdistetään kahdeksi, mikä tarkoittaa kahden rehtorin viran lakkauttamista. Kaikki Tampereen lukiot säilyvät jatkossakin itsenäisinä, tiedotteessa kerrottiin.
Tampereen kaupungilla on noin 9 000 työntekijää.
