Hämeessä vangittu kahdeksan ihmistä huumausainerikoksista FBI:n johtamaan operaatioon liittyen – poliisin mukaan kiinniotetuilla on yhteyksiä liivijengeihin

Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa on viime viikon lopulla vangittu kahdeksan ihmistä liittyen kahteen laajaan huumausainerikoskokonaisuuteen, tiedotti Hämeen poliisilaitos maanantaina.

Tutkinnat ovat yhteyksissä isoon kansainväliseen operaatioon, josta Europol ja keskusrikospoliisi (KRP) kertoivat viime viikolla.

Kiinniottoja tehtiin Hämeenlinnassa ja Lahdessa. Poliisin mukaan Hämeenlinnassa tutkinnassa olevilla ihmisillä on yhteyksiä liivijengi Cannonballiin. Lahden tutkinnassa vangituista osa taas kytkeytyy poliisin mukaan United Brotherhoodiin, joka määrättiin viime kuussa väliaikaiseen toimintakieltoon vireillä olevan lakkauttamisasian hovikäsittelyn ajaksi.

Kaikki vangitut, seitsemän miestä ja yksi nainen, ovat poliisin mukaan yli 30-vuotiaita. Heitä epäillään muun muassa törkeistä huumausaine- ja ampuma-aserikoksista.

Kiinniottojen ohella poliisi takavarikoi törkeän huumausainerikoksen tunnusmerkistön ylittävät määrät amfetamiinia ja ekstaasia sekä yhteensä 17 ampuma-asetta, joista yksi oli sarjatulitoiminen ase. Lisäksi poliisi kertoi takavarikoineensa huomattavan summan käteistä rahaa, jonka epäillään olevan peräisin huumerikoksista.

Tutkinnalla yhteyttä FBI:n johtamaan operaatioon

Tutkinnat liittyvät poliisin mukaan erilaisten huumausaineiden laajamittaiseen maahantuontiin sekä levitykseen Suomessa. Niissä on yhteyksiä myös KRP:n viime viikolla tiedottamaan kansainväliseen operaatioon, jossa otettiin eri puolilla Suomea kiinni yhteensä lähes sata ihmistä. Poliisi ja Tulli tekivät muun muassa etsinnän liivijengi Bandidosin kerhotiloihin Tuusulassa.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n johtamaan operaatioon liittyi FBI:ssä kehitetty salattu viestintäalusta, jonka avulla poliisit eri maissa pystyivät lukemaan reaaliaikaisesti kymmeniä miljoonia alamaailman viestejä.

Myös Suomessa monet rikolliset saatiin huijattua käyttämään FBI:n kehittämää alustaa sen jälkeen, kun viranomaiset olivat onnistuneet pääsemään sisälle useisiin muihin salattuihin viestintäalustoihin, kertoi poliisi aiemmin.

Lue myös:

    Uusimmat