Terveen ja kestävän parisuhteen ylläpitäminen vaatii paljon työtä ja sitoutumista. Jotta tavoitteessaan pystyy onnistumaan, näistä seitsemästä tavasta tulisi päästä eroon, kehottaa Popsugar.
1. Tarve olla aina oikeassa
Kukaan ei ole täydellinen – ja aina oikeassa. Kilpailullinen luonne ei ole missään nimessä huono asia, mutta terve kilpailuhenkisyys pitäisi pystyä erottamaan sen kanssa, että aina pitäisi olla oikeassa.
Popsugar neuvoo aloittamaan pienillä muutoksilla: pienissäkin asioissa voi antaa periksi.
Vaihtoehtoisesti voi myös yrittää keskittyä siihen, mitä kumppani tekee tai sanoo oikein, eikä väärin. Aluksi muutos ei varmasti ole helppo, mutta pikkuhiljaa sen positiivisen vaikutuksen voi todella huomata.
2. Puhelinriippuvuus
Jos kaikki päivät kuluvat sosiaalisessa mediassa, pelien parissa tai muuten puhelinta räpläten, kannattaa miettiä, onko ajanviettotapa jo riippuvuuden puolella.
Teknologia auttaa usein meitä pysymään yhteydessä rakkaimpiemme kanssa, mutta se ei saisi alkaa vaikuttaa siihen, kuinka hyvin olemme läsnä tässä hetkessä. Jos puhelimella ja laitteilla vietetyt tunnit alkavat syödä aikaa yhteisestä ajastanne kumppanin kanssa, kannattaa puuttua asiaan.
Hyvä apuväline puhelinaddiktioon ovat esimerkiksi erilaiset sovellukset, jotka rajoittavat sosiaalisen median ja muiden sovellusten käytön muutamaan tuntiin tai estävät niiden käytön kokonaan tiettyyn aikaan päivästä.




