Valtionvarainministeriön on määrä lähettää budjettiesityksensä ensi vuoden budjetista tänään muiden ministeriöiden käsiteltäväksi.
Ehdotuksen mukaan budjetti on 6,7 miljardia euroa alijäämäinen.
Tänä vuonna alijäämä on lisätalousarviot mukaan lukien yli 14 miljardia euroa.
– Velkamäärä pienenee huomattavasti siitä, jonka teimme ratkaisuksi tämän vuoden osalta. Se on nyt alijäämänä samaa mittakaavaa kuin 2010-luvun alkupuolella. Mutta yhtä tärkeää kuin on puhua velasta ja sen pienentämisestä, on keskittyä siihen, miten bruttokansantuote kasvaa eli Suomessa on työtä ja yrittäjyyttä. Kasvu on sittenkin paras tapa hoitaa valtion taloutta, MTV:n Kymmenen uutisissa illalla vieraillut valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi.
Lue myös: Valtiovarainministeri Saarikon ensimmäinen budjetti on vielä arvoitus – isot kiistat ratkaistaan vasta hallituksen budjettiriihessä
Saarikko totesi, ettei leikkauksiltakaan vältytä.
– Meillä on jo keväällä hallituksen sopimia leikkauksia, jotka kohdistetaan vuonna 2023 alkavaan budjettiin, ja se kohdistuu useampaan hallinnonalaan.
