Mainos

Hallitus sopinut energiatukien päälinjat

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) mukaan uusiutuvan energian investointeihin on luvassa budjettiriihestä merkittävä lisäpanostus, jonka suuruutta ei kuitenkaan vielä paljasteta. Hallitus on neuvotellut energiatukien peruslinjoista tänään.

Neuvotteluissa on syntynyt Pekkarisen mukaan laaja yhteisymmärrys sekä rahoituksen suuruusluokasta että kohdennuksesta. Yksityiskohtia viilataan vielä ensi viikon budjettiriihessä.

Energiainvestointeja vauhdittavat määrärahat lienevät merkittävin lisäys, mitä riihessä tehdään valtiovarainministeriön budjettiesitykseen. Kyse on vähintään kymmenistä miljoonista euroista.

Suurin menoerä tulee kohdistumaan uusiutuvan energian tutkimus- ja innovaatiohankkeisiin. Mittavilla summilla aiotaan tukea myös teollisuuden uusiutuvan energian investointeja, lämmitysjärjestelmien muuttamista päästöttömiksi ja energiapuun tuottamista.

Tuet sovitaan nyt tälle ja ensi vuodelle, sillä valmisteilla olevan ilmasto- ja energiastrategian mukaiset uudet ohjauskeinot ovat tulossa käyttöön vasta vuodesta 2010 lähtien.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.