Hallituksen tärkeät kehysriihineuvottelut alkoivat näillä puheenvuoroilla – Olli Rehn antoi "kahden kärjen linjauksen"

8:35
Minkälaisissa tunnelmissa ministerit lähtivät kehysriiheen? MTV Uutiset paikalla – katso video!

Hallituksen kaksipäiväinen kehysriihi alkoi tänään. Ministerit kuulivat ensimmäiseksi alustuspuheenvuorot viideltä asiantuntijalta.

Hallitus neuvottelee tänään ja huomenna kehysriihessään Suomen talouspolitiikan linjauksista tuleville vuosille.

Tärkeät neuvottelut alkoivat tänään Helsingin Säätytalolla asiantuntijoiden esityksillä. Hallitus julkaisi esitysmateriaalit verkkosivuillaan.

Suomen Pankin pääjohtaja, kokenut keskustapoliitikko Olli Rehn piti esityksen talouden näkymistä ja kestävyydestä.

Rehnin esitysmateriaaleissa puhutaan "kahden kärjen linjauksesta". Suomen tulisi yhtäältä nostaa työllisyysaste muiden pohjoismaiden tasolle ja toisaalta kasvattaa työn tuottavuutta.

Esityksessä toivotaan aidosti vaikuttavia työllisyystoimia. Paikallisen sopimisen mahdollisuuksia kannattaisi Rehnin mukaan lisätä, mutta myös luottamuksesta ja vientivetoisesta palkkakoordinaatiosta pitää huolta.

Tutkimukseen ja innovaatioihin pitäisi ehkä saada pysyvä ja laaja verohelpotus. Tämän ehdotuksen Rehn on varustanut kysymysmerkillä.

Päästöjen vähentämistä ja tarinaa vihreästä siirtymästä

Hallituksen painotukset näkyvät selvästi siinä, minkä alojen asiantuntijat olivat neuvottelujen alustajina.

Ilmastopaneelin puheenjohtaja, professori Markku Ollikainen antoi näkymiä päästöjen vähentämiseen.

Suomen ympäristökeskuksen puheenjohtaja, professori Eeva Furman puhui ekologisesta kestävyydestä ja professori Juho Saari sosiaalisesta kestävyydestä.

Lisäksi Aalto-yliopiston professori Minna Halme puhui kestävästä kasvusta ja oikeudenmukaisuudesta.

Halmeen mukaan ulkomaiset esimerkit osoittavat yhteiskunnan eriarvoistumisen varjopuolet, ja esimerkiksi Yhdysvallat onkin Halmeen mukaan irtautumassa "vaurauden polarisaatioon kannustavasta neoliberaalismista".

Halme ehdottaa Suomeen esimerkiksi aktiivisia ponnistuksia kestävyysmuutoksesta kertovan positiivisen tarinan eteen.

– Storytellers rule the world: "Vihreä siirtymä luo uutta työtä ja ympäristöhaitan verotus uusia tuloja julkiselle sektorille", esitysmateriaalissa lukee.

Puoliväliriihi on arvioitu vaikeaksi

Kehysriihestä on povattu vaikeaa. Hallituksen pitäisi tämän päivän ja huomisen aikana päästä sopuun lukuisista tärkeistä talouslinjauksista.

Hallitus haluaa löytää työllisyystoimia noin 20 000–30 000 työpaikan edestä, mutta keinoista ei ole yksimielisyyttä.

Koska kyseessä on hallitustaipaleen puoliväli, samalla katsotaan myös koko hallituskautta ja sitä, miten hallitus on onnistunut tavoitteissaan ja mitä tulee vielä tehdä.

Keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on väläyttänyt jopa keskustan lähtöä hallituksesta, jos riihen lopputulos ei miellytä.

– En ennakoi helppoja päiviä, sanon sen reilusti, mutta ratkaisuja tänne on tultu hakemaan, Saarikko sanoi tänään ennen neuvottelujen alkua.

– Toivon mukaan tulemme täältä ulos yhtenäisenä joukkueena, joka vie Suomea eteenpäin, SDP:n puheenjohtaja ja pääministeri Sanna Marin puolestaan toivoi.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja