Hakkasi kirveellä oven säpäleiksi: Mies vainosi naapuripariskuntaa Espoossa – piina jatkui vielä muutonkin jälkeen

Salakatselua pelännyt espoolaismies syyllistyi naapureidensa vainoamiseen, katsoo Espoon käräjäoikeus tänään antamassaan ratkaisussa. Naapuri oli jatkanut häirintää vielä senkin jälkeen, kun pariskunta oli muuttanut tämän käytöksen vuoksi muualle.

Pariskunnan mukaan naapuri oli tehnyt tuttavuutta ensimmäisen kerran tammikuussa 2016. Tuolloin mies oli koputtanut kaksikon Espoon Olarissa sijainneen asunnon oveen illalla noin yhdentoista aikaan, pariskunnan mies kertoi oikeudessa.

Miehen mukaan naapuri oli tullut pyytämään apua auton käynnistämisessä, mutta asunnon ulkopuolella alkanut udella henkilökohtaisuuksia ja ”tullut omituisen lähelle”. Mies oli karannut tilanteesta takaisin kotiinsa.

Naapuri oli lähestynyt pariskuntaa auton käynnistysongelmien verukkeella uudestaan toukokuussa, ja pariskunnan mies oli avuliaana lähtenyt jälleen apuun. 

Asunnon ulkopuolella naapuri oli ottanut miehen kainalo-otteeseen ja painanut tämän ulko-ovea vasten. 

Miehen mukaan naapuri oli väittänyt, että pariskunta oli porannut reikiä tämän asunnon seiniin ja tarkkaillut tätä niiden kautta. Mies oli päässyt irti naapurin otteesta lupaamalla mennä tarkastamaan oman asuntonsa reikien varalta.

Rikkoi oven kirveellä

Pariskunta muutti pois Olarin asunnosta naapurin käytöksen vuoksi. Naapurista he eivät kuitenkaan päässeet eroon.

Elokuussa mies oli pariskunnan naisen mukaan seisonut uuden asunnon porrastasanteella pesäpallomaila kädessään. Myöhemmin syksyllä mies oli huutanut asuintalon lähistöllä vihaavansa pariskunnan miestä ja myöhemmin hakannut pariskunnan ovea rappukäytävässä.

Viimeisen episodin jälkeen pariskunta oli huomannut, että heidän asuntonsa rappukäytävän ovi oli rikottu. Päivää myöhemmin Turun poliisi oli soittanut ja ilmoittanut, että ex-naapuri oli tunnustanut mäiskineensä ovea kirveellä.

Käräjäoikeuden mukaan mies syyllistyi teoillaan vainoamiseen ja vahingontekoon. Mies oli kuitenkin toiminut ymmärrystä vailla, eikä häntä tuomittu rangaistukseen.

Oikeuden saaman selvityksen mukaan miehelle on diagnosoitu paranoidinen skitsofrenia ja hän on ollut tapahtumien jälkeen hoidettavana. 

Lue myös:

    Uusimmat