Haikaileeko Sebastian Vettel takaisin Red Bullille? – Ex-kuski täräyttää: "Hän ei ole yhtä onnellinen"

Entinen F1-kuljettaja David Coulthard näkee, ettei Sebastian Vettel olisi enää niin onnellinen Ferrarilla.

Vettelin uran viides maailmanmestaruus on jälleen karkaamassa saksalaiskuskin ulottumattomiin, sillä Lewis Hamilton on kasvattanut kaksikon välisen piste-eron jo miltei mahdottomaksi kuroa kiinni.

Viime kisojen aikana Vettel on sortunut suuriin ajovirheisiin, jotka ovat pilanneet hänen kisansa jo heti alkutekijöillä. Coulthard on omien sanojensa mukaan huomannut, että Vettel hakee lohtua virheiden keskellä tutusta osoitteesta. Tallista, jonka ohjaksissa Vettel ajoi neljään maailmanmestaruuteen F1:ssä.

– Hän on nelinkertainen maailmanmestari. Hän on omien sanojensa mukaan väsynyt. Kun olet väsynyt, etsit sinun mukavan peittosi. Olen nähnyt hänet Red Bullin ympärillä useammin viime kisojen aikana kuin koskaan aikaisemmin hänen Ferrari-aikakaudellaan, Coulthard sanoo Channel 4:n mukaan.

Coulthardin mukaan Vettel hakee lohtua vanhoilta tuttaviltaan, sillä saksalaiskuski ei olisi tarpeeksi onnellinen Ferrarilla.

– Hän ei kääriydy mukavaan peittoonsa Ferrarilla. Minusta näyttää siltä, että hän ei ole väsynyt vain jatkuviin sijoitusta parantaviin ajoihin. Hän ei vain ole yhtä onnellinen Ferrarilla kuin hän oli Red Bullilla, Coulthard täräyttää.

Lue myös:

    Uusimmat