Entinen F1-kuski lataa täyslaidallisen Sebastian Vettelin niskaan: kitinän on loputtava – "Ketään ei kiinnosta"

Sebastian Vettelin viime kauden alavireinen meno sai jatkoa kauden avauskilpailussa, kun Aston Martinille siirtynyt saksalainen nilkutti maaliin sijalla 15. Entinen F1-kuljettaja Ralf Schumacher sanoo Sport 1:n haastattelussa, että Vettelin tulisi ryhdistäytyä.

Vettelin avausviikonloppu Bahrainissa oli kaikkinensa katastrofaalinen. Surkean sijoituksen lisäksi hänen virhepistetililleen kirjattiin heti viisi pistettä. Kilpailun jälkeen saksalainen kertoi, ettei tunne oloaan kotoisaksi uudessa autossaan, minkä hän sanoi vaikeuttavan keskittymistä ajamiseen. Vettelin mukaan vauhti paranee, kun autoa saadaan paremmaksi.

Entisen F-kuskin Ralf Schumacherin mielestä Vettelin pitäisi lopettaa kitinä ja nauttia ajastaan kuninkuusluokassa.

– Hänen on nyt ryhdistäydyttävä. Ketään ei kiinnosta, jos hän ei ole sopeutunut autoonsa. Olemme formula ykkösissä, ja hän tienaa paljon rahaa, Schumacher sanoi Racingnews365:n mukaan.

– Hänen pitäisi vain istua autoonsa ja pitää hauskaa. Sebastian on kuitenkin kokenut kuljettaja ja moninkertainen maailmanmestari. Hänen täytyy nyt vain alkaa voittaa tallikaveriaan ja homma alkaa luistaa, vaikka Aston Martin ei olekaan tällä hetkellä voittava auto.

Schumacher sanoo kuitenkin ymmärtävänsä Vettelin turhautumisen, kun avausviikonloppu meni penkin alle. Vettel törmäsi kilpailussa Alpinen Esteban Oconin perään näiden kamppailessa sijasta 12. Molemmat pääsivät kuitenkin jatkamaan kilpailua.

– Täytyy ihmetellä, miksi hän välillä arvioi väärin matkan edessäolevaan.



Lue myös:

    Uusimmat