Mainos

Haglund: Puolustusyhteistyölle vahva poliittinen tuki

Puolustusministeri Carl Haglundin (r.) käsityksen mukaan Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyölle on vahva tuki Suomen poliittisessa kentässä.

– En ole tämän koko työn aikana kokenut minkäänlaista vastustusta, vaan pikemminkin vahvaa tukea eri suunnilta ja se on tietenkin hyvä lähtökohta tämän asian eteenpäin viemiselle, Haglund sanoi.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) pitää ehdotuksia maiden puolustusyhteistyöstä realistisina. Raportti ei hänen arvionsa mukaan ota kantaa kriisin- ja konfliktinajan yhteistyöhön maiden välillä. Puolustusliitto häämöttää Niinistön mukaan kaukana tulevaisuudessa, mutta se ei ole tavoitteena. Hän ei myöskään usko, että Ruotsi haluaisi puolustusliittoa.

Yhteistyön laajentaminen kriisinajan yhteistyöhön on puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Seppo Kääriäinen (kesk.) mukaan kiinni nyt molempien maiden poliittisista päätöksistä.

Eduskunnan puolustusvaliokunta sai ennalta vain rajattua tietoa tiistaina julkistetusta Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien raportista.

Haglund esitteli Ruotsi-yhteistyöraporttia tiistaiaamuna valiokunnalle. Kokouksessa asiasta keskusteltiin vain yleisellä tasolla.

– Se oli Suomen ja Ruotsin yhteinen toive, ettei vuodeta raportin sisältöä etukäteen julkisuuteen. Viime aikoina on ollut kaikennäköisiä tietovuotoja, Niinistö sanoo.

Niinistö viittaa julkisuuteen päätyneisiin tietoihin Naton kumppanuusohjelman sisällöstä. Yhtenä mahdollisena vuodon lähteenä on pidetty eduskunnan puolustusvaliokuntaa.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.