Haaveissa nuorekkaampi kaula? Kokeile näitä konsteja!
Iän karttuessa myös kaulan alueen iho vanhenee. Tämä saattaa aiheuttaa nahan löystymistä ja ryppyjä. Kaulan aluetta voi kuitenkin hoitaa ja näin ennaltaehkäistä iän tuomia muutoksia.
Kaulan alueen vanhenemisten merkit voivat häiritä monia, sillä kyseessä on hyvin näkyvä kehonosa. Nämä neljä ohjetta voivat kuitenkin auttaa pitämään kaulan nuorekkaana.
Kiinnitä huomiota ryhtiisi
Liika ryppyjen murehtiminen saattaa saada pään painumaan alas ja tehdä ryhdistä huonon. Huono ryhti saakin helposti näyttämään vanhemmalta.
Nykyään työnteko tapahtuu yhä enemmän tietokoneella, joten tasaisin väliajoin tulisi muistaa venytellä ja liikkua. Kannattaakin tietokoneella työskennellessä kiinnittää huomiota siihen, että niska on suorassa.
Muista aurinkorasva
Aurinko aiheuttaa jopa yli 90 prosenttia ihon ulkoisista muutoksista, jotka voivat näkyä muun muassa maksaläiskinä ja ryppyinä. Aurinkoisina päivinä monet muistavatkin rasvata kätensä ja kasvonsa huolellisesti, mutta kaula jää kuitenkin usein suojaamatta.
Muistakin seuraavalla kerralla altistuessasi auringolle rasvata myös kaulan alue. Kaulan iho on usein hieman kuivempaa kuin esimerkiksi kasvojen iho, joten rasvaa kannattaa levitää reilusti.
Kiinnitä huomio pois kaulastasi
Joillakin ihmisillä vanheneminen näkyy vahvemmin kaulan alueella kuin toisilla. Tämä kuuluu elämään, joten sitä on turha murehtia liikaa. Voit kuitenkin keskittyä siihen, miten huomio ei keskity ensimmäisenä kaulaan.
Kannattaakin valita päälle kuviollisia paitoja tai käyttää pitkiä kaulakoruja, jotka vetävät huomion alemmas kaulasta. Lyhyet kaulakorut saavat katseen siirtymään helposti kaulaan.
Hoida ihoasi
Vanhentuessamme ihon kollageeni eli proteiini, joka antaa iholle kimmoisuuden, alkaa rikkoontua. Markkinoilla on saatavilla monia voiteita jotka kosteuttavat ihoa, mutta ruokavalion muutos voi kuitenkin auttaa säilyttämän nuorekkaan ihon.
C-vitamiini auttaa taistelemaan stressiä vastaan, joka vahingoittaa soluja, jotka ovat tärkeitä kollageenin tuotannon kannalta. Vihanneksia, hedelmiä ja marjoja tulisikin syödä, jotta saamme ihon hyvinvoinnille tarpeellisia ravintoaineita.
Terveelliset rasvat kuten oliiviöljy ja kalarasva ovat hyväksi iholle. Ne kosteuttavat ja auttavat vähentämään ihon tulehduksia. Omega-3-rasvahapot auttavat lisäämään rasvantuotantoa iholla, minkä on osoitettu torjuvan kollageenivaurioita.
Lähde: Huffingtonpost.com
Uusimmat
-
06:12
Slovakia äänestää tänään ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa – ennakkosuosikkina Venäjä-myönteisen ex-pääministeri Ficon puolue
-
05:53
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys – tuleeko vuosikymmenien takaiseen veritekoon vihdoin selvyys?
-
05:35
USU: Puolet suomalaisista vastustaa rajoituksia lakko-oikeuteen – naisten ja miesten näkemykset eroavat selvästi
-
23:49
Poliisi kohdisti valvontaiskun taksiliikenteeseen Oulussa: Huomautuksia sateli roppakaupalla
-
23:32
Suninen loisti, Rovanperä kävi ulkona tieltä, Lappi keskeytti rumasti – näin Chilen MM-rallin perjantai eteni
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
Lataa lisää