Frank McDonough: Gestapo, Natsi-Saksan salaisen poliisin historia (Atena kustannus 2016) Suomentanut Mari Janatuinen
Natsien hallintoajasta on kirjoitettu lukuisia kirjoja ja ensimmäisenä herää kysymys, voiko tässä kirjassa olla jotain uutta. Nyt julkaistu Natsi-Saksan salaisesta poliisista Gestaposta kertova kirja perustuu laajaan arkistoaineistoon etenkin Düsseldorfin alueelta, josta on säilynyt eniten Gestapon arkistomateriaalia. Kirjassa kerrotaan lukuisista Gestapon tutkimuksiin joutuneista ihmisistä ja heidän kohtaloistaan.
Kirjan pääväite on, että Gestapo oli kohtuullisen pieni organisaatio, joka ei niinkään itse etsinyt niin sanottuja valtakunnanvihollisia vaan jonka toiminta perustui pääosin ilmiantoihin. Monien poliisin saamien vinkkien taustalla oli ilmiantajien henkilökohtaisia motiiveja eli ihmiset ilmiantoivat työtovereitaan, jopa puolisojaan päästäkseen näistä eroon.
Gestapo ei kirjan kirjoittaneen Frank McDonoughin mukaan ollut kuitenkaan järjestö, joka muitta mutkitta passitti ihmisiä keskitysleirille kuolemaan. Ennen päätöksiä Gestapo tutki hyvin tarkkaan kaikki tapaukset ja käytti yllättävän paljon aikaa tutkimusten tekemiseen. Monet jutut myös raukesivat tai syytetyt saivat vain lieviä tuomioita.
Jos tutkimuksen tuloksena Gestapo totesi syytteet paikkansapitäväksi, juttu lähti syyttäjälle oikeuslaitokseen tai sitten osastopäälliköt yhdessä omien esimiesten kanssa päättivät syytetyn lähettämisestä keskitysleirille. Kirjoittajan mukaan toiminta osoittaa, että Gestapon poliiseilla ei ollut sellaisia mielivaltaisia valtaoikeuksia kuin usein väitetään. Niin tai näin, kirjoittaja myöntää, että myös kidutusta käytettiin ahkerasti tunnustusten saamiseksi. Kirjassa luetellaan yksityiskohtaisesti erilaisia kidutusmenetelmiä.