Gestapo ilmiantajia kuuntelemassa

Natsien hallintoajasta on kirjoitettu lukuisia kirjoja ja ensimmäisenä herää kysymys, voiko tässä kirjassa olla jotain uutta. Nyt julkaistu Natsi-Saksan salaisesta poliisista Gestaposta kertova kirja perustuu laajaan arkistoaineistoon etenkin Düsseldorfin alueelta, josta on säilynyt eniten Gestapon arkistomateriaalia. Kirjassa kerrotaan lukuisista Gestapon tutkimuksiin joutuneista ihmisistä ja heidän kohtaloistaan.

Kirjan pääväite on, että Gestapo oli kohtuullisen pieni organisaatio, joka ei niinkään itse etsinyt niin sanottuja valtakunnanvihollisia vaan jonka toiminta perustui pääosin ilmiantoihin. Monien poliisin saamien vinkkien taustalla oli ilmiantajien henkilökohtaisia motiiveja eli ihmiset ilmiantoivat työtovereitaan, jopa puolisojaan päästäkseen näistä eroon.

Gestapo ei kirjan kirjoittaneen Frank McDonoughin mukaan ollut kuitenkaan järjestö, joka muitta mutkitta passitti ihmisiä keskitysleirille kuolemaan. Ennen päätöksiä Gestapo tutki hyvin tarkkaan kaikki tapaukset ja käytti yllättävän paljon aikaa tutkimusten tekemiseen. Monet jutut myös raukesivat tai syytetyt saivat vain lieviä tuomioita.

Jos tutkimuksen tuloksena Gestapo totesi syytteet paikkansapitäväksi, juttu lähti syyttäjälle oikeuslaitokseen tai sitten osastopäälliköt yhdessä omien esimiesten kanssa päättivät syytetyn lähettämisestä keskitysleirille. Kirjoittajan mukaan toiminta osoittaa, että Gestapon poliiseilla ei ollut sellaisia mielivaltaisia valtaoikeuksia kuin usein väitetään. Niin tai näin, kirjoittaja myöntää, että myös kidutusta käytettiin ahkerasti tunnustusten saamiseksi. Kirjassa luetellaan yksityiskohtaisesti erilaisia kidutusmenetelmiä.

Gestapo etsi valtakunnanvihollisia

Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti Gestapon synty ja päätyminen natsihallinnon komennukseen. Virallisen aseman Gestapo sai vuonna 1935 Gestapo-lain myötä. Siinä järjestölle annettiin valtuudet tutkia ihmisiä, joiden katsottiin vaarantavan valtion turvallisuuden. Samalla hyväksyttiin, että Gestapo hallinnoi myös valtion keskitysleirejä, jotka olivat riippumattomia valtion valvonnasta.

Gestapo oli jaettu jaostoihin sen mukaan, keitä tutkittiin. Omat jaostot oli perustettu muun muassa kommunisteja ja uskonnollisia toimijoita varten. Gestapon varsinaiset työntekijät jakautuivat kahteen luokkaan. Suurin osa oli kouluja vähän käyneitä avustavia rikospoliiseja sekä rikosasiain sihteerejä. Johtajat olivat puolestaan pitkälle koulutettuja natseja. Sodan jälkeen tutkijat ja oikeusviranomaiset yrittivät selvittää, kuinka "tavallisia" salaisen poliisin työntekijät todella olivat.

Gestapo-kirjaa lukemalla pääsee näkemään, kuinka natsijärjestelmä päättäväisesti mutta vähitellen muutti koko yhteiskunnan diktatuuriksi. Gestapo oli tässä toiminnassa oleellinen järjestö, sillä se määritteli "valtion vihollisia" sekä rotuoppien mukaisia yhteiskuntaan kelpaamattomia ihmisiä. Koko kansa oli lopulta valjastettu vakoilemaan ja ilmiantamaan toisiaan. Yhteiskunnan vastaisia aineksia löytyi yllättävän paljon oluttuvista, joissa humaltuneet saksalaiset haukkuivat päättäjiä.

Uskonnot olivat natsihallinnolle vaarallisia

Uskonnollisista toimijoista natsihallinto ei hyväksynyt juutalaisia eikä Jehovan todistajia. Heistä suurin osa joutui keskitysleireille. Tämän lisäksi kristilliset kirkot olivat tiukan valvonnan kohteena - siis katolinen kirkko ja protestantit. Gestapon agentit kuuntelivat erityisesti pappien saarnoja saadakseen selville, kuinka valtionvastaista argumentointia papit esittivät. Kirkonmiehiä pääasiassa painostettiin ja peloteltiin mutta osa joutui myös keskitysleireille tai suoraan teloitetuksi.

Poliittisista toimijoista kommunistit olivat natsihallinnon kaikkein järjestelmällisimmin vainottu poliittinen ryhmä. Natsihallinto käytännössä tappoi koko kommunistipuolueen johtavat jäsenet elleivät nämä olleet ehtineet lähteä maanpakoon. Tosin Stalin tappoi näistä Moskovaan maanpakoon lähteneistä johtajista enemmän kun mitä natsihallinto ehti tappaa. Kirjassa on lukuisia Gestapon asiakirjoihin perustuvia selvityksiä, joissa tavallisia saksalaisia epäiltiin kommunistipuolueen tukijoiksi. Kirjoittajan mukaan Gestapo onnistui lähes täydellisesti kukistamaan kommunistit ennen sodan alkua.

Tavoitteena rodullisesti puhdas kansakunta

Juutalaisten kohtalon lisäksi masentavinta luettavaa on natsihallinnon pyrkimys luoda Saksasta "rodullisesti puhdas kansallinen yhteisö". Tuohon puhtauteen eivät kuuluneet taparikolliset, homot, sukupuolirikolliset, prostituoidut, pitkäaikaistyöttömät, alkoholistit, kerjäläiset, nuorisorikolliset, katujengit eivätkä mustalaiset (romanit). Rodunjalostuksen nimissä myöskään vammaisia ja mielisairaita ei siedetty. Sodan pitkittyessä useimmat tällaiset ihmiset yksinkertaisesti tapettiin joko suoraan tai näännyttämällä keskitysleirillä nälkään.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on prostituoitujen kohtelu. Prostituoitujen julkinen itsensä kaupittelu kiellettiin vuonna 1933 mutta ennen sotaa natsihallinto ryhtyi epäröimään ja esimerkiksi Himmlerin mielestä bordellit estivät nuoria ajautumasta homoseksuaalisuuteen ja saattoivat jopa toimia sota-aikana palkintona sotilaille. Lopulta prostituutio hyväksyttiin mutta vain terveysviranomaisten valvonnan alla olevissa bordelleissa. Bordelleja perustettiin myös "vierastyöläisiä" eli orjatyövoimaa varten. Jopa useisiin keskitysleireihin perustettiin bordelleja yhteistoimintamiehiä eli kapoja varten. Arvion mukaan yli 30 000 naista pakotettiin toimimaan prostituoituna keskitysleireillä.

Kirjassa on seikkaperäinen historiikki juutalaistuhosta yksittäisten toimijoiden silmin nähtynä. Käytännössä Saksan juutalaisista vain seka-avioliittojen juutalaisilla puolisoilla ja heidän lapsillaan oli jonkinlaiset mahdollisuudet jäädä henkiin. Tosin tällaisia liittoja valvottiin hyvin tarkkaan.

Keskitason toimijat jäivät tuomitsematta

Sodan jälkeen useimmat Gestapon johtohenkilöt pidätettiin ja tuomittiin. Adolf Eichmann oli poikkeus. Hän pakeni Argentiinaan, jonne myöhemmin tuli myös hänen vaimo ja lapset ilman, että asiaan kiinnitettiin mitään huomiota. Israelin Mossad toi sittemmin Eichmanin tuomiolle Israeliin.

Nürnbergin oikeidenkäynnissä Gestapo todettiin rikollisjärjestöksi, jonka takia kaikkien Gestapon poliisien ja johtavien hallintovirkamiesten katsottiin syyllistyneen Gestapon rikollisiin toimiin. Tästä huolimatta vain 12 johtavaa Gestapo-johtajaa sai kuolemantuomion eikä alempia toimijoita varten järjestetty mitään erillisistä oikeudenkäyntiä. Ylipäätään tulevina vuosina moni sota-ajan rikoksiin syyllistynyt pääsi pälkähästä erilaisten armahduslakien takia.

Natsi-Saksan historiaa tuntevalle kirjassa ei ole historiallisesti suuria uutisia. Tämän kirjan arvo perustuukin tutkintamateriaaleihin, joista näkee, kuinka Gestapo toimi yksilötasolla ja kuinka natsihallinto toimi tavallisten ihmisten keskuudessa. Kokonaisuutena kirjasta selviää hyvin kuinka erilaisia väkivaltatoimia kiristettiin vuosien varrella ja kuinka "rotupuhtaan" yhteiskunnan rakentaminen johti lopulta järkyttäviin hulluuden tekoihin.

Pertti Nyberg

Kirjoittaja toimii journalistina MTV Uutisissa