Gerald L. Posner ja John Ware: Josef Mengele, Elämä ja teot (Minerva 2017)
Kun juutalaisjunia tuli Auschwitzin keskitysleirin juna-asemalle, vastassa oli aina valikoitsija, joka määräsi kullekin ihmiselle jonon: toisesta jonosta päätyi suoraan kaasukammioon ja siitä krematorioon, toisesta työleirille tai erilaisiin ihmiskokeisiin. Useimmiten tätä valintaa tehneet natsiupseerit olivat humalassa, koska he eivät ilmeisesti selvin päin kestäneet julmaa työtehtäväänsä. Sen sijaan Josef Mengele oli silminnäkijöiden mukaan aina selvin päin. Hänelle tehtävä ei näyttänyt tuottavan tunnontuskia.
Kun Mengele joutui myöhemmin selittämään pöyristyttäviä valintojaan muun muassa omalle pojalleen, hän ei kieltänyt tekojaan. Mengelen mukaan hän päinvastoin yritti pelastaa mahdollisimman monta ihmistä päästämällä heidät työleirille tai hänen omiin tutkimuksiinsa.
Auschwitz oli pääasiallisesti ihmisten tuhoamisleiri mutta työhön kykeneviä hyödynnettiin saksalaisten suuryritysten orjatyövoimana sekä lääkärien testeissä.
Mengele ei jäänyt koskaan kiinni
Kuoleman enkeliksi kutsuttu lääketieteen tohtori ja antropologi Josef Mengele ei koskaan päätynyt oikeuden eteen vaan kuoli 67-vuotiaana aivohalvaukseen uintiretkellä Brasiliassa vuonna 1979. Tuolloin hän oli ollut pakomatkalla 34 vuotta. Julkiseen tietoisuuteen Mengelen kuolema tuli vasta 1985.
Nyt julkistettu suomalainen laitos Mengelen elämästä on alun perin julkaistu englanniksi vuonna 1986 ja uudistettu laitos vuonna 2000. Vaikka suomalaisen version julkaisua on täytynyt odottaa näinkin pitkään, kirjan tarina ei tunnu ollenkaan vanhalta.
Mengele oli kunnianhimoinen lääkäri, joka ennen sotaa kiinnostui antropologiasta ja genetiikasta. Erityisesti hän halusi tutkia kaksosia ja ajan virtausten mukaisesti rotuoppeja. Hän hakeutui rotuopeistaan tunnettuihin SS-joukkoihin ja lyhyen sotauran jälkeen hän päätyi juuri pahamaineiselle Auschwitzin keskitysleirille tekemään epäinhimillisiä kokeitaan.
"Tehtiin raakoja leikkauksia ja muita tuskallisia toimenpiteitä (kaksosille), usein ilman nukutusta. Suoritettiin tarpeettomia amputointeja, lumbaalipunkitoita, annettiin lavantautiruiskeita ja tulehdutettiin haavoja tarkoituksellisesti, jotta saataisiin selville miten kaksosparit reagoivat niihin."
Mengele uskoi rotuteorioihin
Kirjassa pyritään haastatteluin ja silminnäköijöiden kertomusten avulla selvittää, minkälainen mies kykenee tämänkaltaisiin tekoihin. Perusajatuksena tuntuu olevan, että Mengele oli niin vakuuttunut saksalaisen rodun ylemmyydestä, että hän suhtautui vankeihin kuin tutkija hiiriin erilaisissa kokeissa: Hiiret pidetään kunnossa, jotta niillä voidaan tehdä tutkimuksia, jonka jälkeen ne voidaan tappaa.
Jos ns. ali-ihmisistä ei puolestaan ollut mitään hyötyä, heidät pystyi tappamaan ilman ongelmia saman tien. Mengelen pojan mukaan hänen isänsä ei myöhemminkään tuntenut mitään tunnontuskia tekemisistään.
Sen sijaan kirjasta ei oikein selville, oliko Mengele myös sadisti jonkinlaisessa seksuaalisessa mielessä. Nauttiko hän piinaamisesta vai uskoiko hän olevansa vain kokeita tekevä tiedemies.
Pako Etelä-Amerikkaan
Pääpaino kirjassa on Mengelen myöhemmillä elämänvaiheilla. Kirja etsii vastausta kysymykseen, miten jopa Yhdysvaltain joukkojen vankina sodanjälkeisessä Saksassa ollut sotarikollinen pystyi pakenemaan ja elämään vuosikymmeniä melko normaalia elämää Etelä-Amerikassa.
Erikoista on, että Mengelestä ei ollut vielä 12 vuotta sodan päättymisen jälkeen tehty pidätysmääräystä ja hän alkoi käyttää omaa nimeään. Saadakseen asuntolainan Argentiinassa hän joutui jopa hakemaan todistuksen Länsi-Saksan lähetystöstä, jossa todistettiin hänen olevan todella Josef Mengele.
Kukaan ei näyttänyt yhdistävän häntä sotarikolliseen mutta toisaalta, lähetystö oli täynnä entisiä natseja. Kun Mengele uuden vaimonsa kanssa lensi kuherruskuukaudelle Uruguayhin, hän asusti hotellissa omalla nimellään ja merkitsi vanhempiensa oikeat osoitteet hotellitietoihin.
Mengele välttyi kiinniotolta ja oikeudenkäynniltä ennen kaikkea siksi, että hän oli hämmästyttävän onnekas. Lisäksi hänellä oli rikkaita ja suunsa supussa pitäviä sukulaisia ja tukijoita. Esimerkiksi Brasiliassa Mengelen läheinen ystävä oli kirjan mukaan niin fanaattinen natsi, että koristeli joulukuusensakin aina hakaristein.
Natsijahdissa monia toimijoita
Natsijahdissa oli vuosikymmenten varrella erilaisia vaiheita ja näyttää siltä, että esimerkiksi Israelille riitti 60-luvun alussa Adolf Eichmannin kidnappaus Argentiinassa. Israelin salainen palvelu Mossad etsi kyllä myös Mengeleä mutta keskittyi sitten rahanpuutteen vuoksi toisiin asioihin Eichmanin kidnappauksen jälkeen.
Etelä-Amerikassa Mengele toimi liikemiehenä ja sukunsa yrityksen maatalouskoneiden myyjänä. Liiketoimista tuli rahaa ja myöhemmin perhe ja ystävät avustivat häntä.
Eichmann-tapauksen pelottamana Mengele muutti Argentiinasta Paraguayhin, joka oli tunnettu natsirikollisten piilopaikka. Mengele sai jopa maan kansalaisuuden. Sittemmin matka jatkui Brasiliaan. Natsien metsästäjät tuntuivat kirjan mukaan paikallistavan Mengelen aina siihen maahan, josta hän oli jo lähtenyt.
Kirja kuvaa hienosti, kuinka Mengelen pitkä pako herätti lopulta Israelin, Länsi-Saksan ja Yhdysvallat vaatimaan Mengelen luovuttamista, missä hän sitten piileskelikin. Natsijahdista tuli lopulta valtava kansainvälinen operaatio, johon osallistui skuupin perässä juoksevia toimittajia, eri valtioiden diplomaatteja ja tietenkin Simon Wiesenthalin tapaisia natsimetsästäjiä.
Kirjan antaa aikansa kuuluisuudesta Wiesenthalista hyvin heppoisen kuvan. Mies kun kertoi säännöllisesti tietävänsä missä Mengele on mutta tiedot eivät milloinkaan pitäneet paikkaansa. Syynä jatkuvaan Mengelestä puhumiseen oli kirjan mukaan se, että Mengele-myytin ylläpito vielä Mengelen kuoleman jälkeenkin toi hänen toimistolleen runsaasti lahjoitusvaroja.
Mengelen tarina jatkui siis vielä hänen kuolemansa jälkeenkin, kun hänen luunsa kaivettiin ylös haudasta tutkimuksia varten. Tuolloin vahvistui, että Mengele oli todella kuollut. Myöhemmin vahvistui, että hänen poikansa oli tavannut Brasiliassa isänsä hieman ennen kuolemaa ja että suku ja Mengele olivat käyneet aktiivista kirjeenvaihtoa.
Mengele-kirja on monella tapaa uskomaton kertomus. Kauheasta sisällöstä huolimatta kirjaa lukee kuin jännityskertomusta.