George Russell paljasti: Mercedes-laina ei olisi toteutunut, mikäli Williams-tallia ei olisi myyty

Lewis Hamiltonia joulukuun alussa Bahrainissa ajetussa Sakhirin GP:ssä Mercedeksellä tuurannut George Russell kiittää saamastaan mahdollisuudesta Williams-tallin uutta omistajaa, sijoitusyhtiö Dorilton Capitalia.

Hamiltonin koronatesti todettiin positiiviseksi edellisen kilpailun jälkeisenä maanantaina, ja Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff soitti Russellille tiistaina aamuyöllä.

– Olin silloin vessassa, mikä oli jokseenkin kiusallista, mutta vastasin puhelimeen, Russell valaisi tapahtumia Sakhirin GP:n alla.

– Toto kertoi Lewisin tilanteen ja sanoi, että he haluavat minun ajavan Lewisin tilalla. En nukkunut sinä yönä paljoakaan.

Sopimus sinetöitiin vielä tiistaipäivän aikana. Russell muistelee käyneensä päivän aikana kaikkiaan 64 puhelinkeskustelua eri tahojen kanssa.

Hän kiitti jo tuolloin työnantajaansa Williamsia siitä, että talli suostui luovuttamaan ykköskuljettajansa Mercedekselle. Nyt Russell kertoo Autosportin haastattelussa, että näin ei mitä todennäköisimmin olisi käynyt, mikäli Williams olisi ollut yhä perustajansa Frank Williamsin perheen käsissä.

– En olisi uskonut, jos joku olisi sanonut kesken vuoden, että tulisin starttaamaan eturivistä ja johtamaan kilpailua, joka minun pitäisi vieläpä voittaa. En uskonut, että saisin mahdollisuuden Mercedeksellä, Russell sanoo.

– Olimme puhuneet (Williamsien kanssa) tästä aiemmin, ja vastaus oli ei. Onneksi uudet omistajat olivat erittäin avoimia ja halusivat antaa minulle tämän mahdollisuuden. Ehkä he tekivät sen siksi, että näkisivät, miten suoriudun.

Dorilton Capital osti Williams-tallin elokuussa, ja viime vuodet tallipäällikkönä toiminut Claire Williams luopui vetovastuustaan syyskuun alussa Monzassa ajetun Italian GP:n jälkeen.

Russell menetti mahdollisuudet Sakhirin GP:n voittoon Mercedeksen varikkomokan ja viimeisillä kierroksilla tulleen rengasrikon takia.

Lue myös:

    Uusimmat