Mainos

G8:n tulokset laihahkoja

G8:n sai aikaan julkilausuman muun muassa Lähi-idän tilanteesta. Energiamarkkinoita koskevassa kannanotossa listattiin toimenpiteitä, joilla pyritään lisäämään energiamarkkinoiden läpinäkyvyyttä ja vapautta sekä helpottamaan sijoituksia. Kannanotto ei kuitenkaan ole sitova sopimus.

Pietarin G8-huippukokous on saanut väsättyä laihan sovun Lähi-idästä ja tukun julkilausumia aiheista, jotka ulottuvat energiasta tarttuviin tauteihin ja koulutukseen.

Kokouksen aikataulu venähti parilla tunnilla, kun johtajat pusersivat yhteistä kantaa Lähi-idän tilanteesta. Tuloksena oli lopulta viisisivuinen asiakirja, jota pääministeri Matti Vanhanen kiitti tasapainoiseksi paketiksi.

Kannanotossa tuomitaan ääriainekset ja vedotaan Israeliin, että se olisi toimissaan maltillinen. Vanhasen mukaan Lähi-idästä keskusteltiin lopulta kolme ja puoli tuntia. Aluksi vaikutti epävarmalta syntyisikö yhteistä kantaa ollenkaan, kun varsinkin Venäjän ja Yhdysvaltojen näkemykset asiasta olivat etäällä toisistaan.

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush näki tilanteen yksinkertaisena; syyllinen on Hizbollah, ja kriisi ratkeaa, kun se laskee aseensa. Muilla mailla oli kriittisiä näkökulmia myös Israelin toimintaan.

Kannanotto energiamarkkinoiden avoimuudesta

Energia-asioista G8-johtajat saivat aikaan yhteisen kannanoton, jossa luvattiin edistää avoimia ja läpinäkyviä energiamarkkinoita. Kannanotossa todettiin myös, että ydinenergian suhteen G8-mailla on erilaiset linjat. Kannanotto ei ole allekirjoittajia sitova sopimus.

Vanhanen oli energiakeskusteluun erittäin tyytyväinen ja sanoi aiheen käsittelyn jatkuvan myöhemmin Suomen puheenjohtajuuskaudella. Hän näki EU:lla suuren roolin myös edistämässä investointeja Venäjän energiasektoriin, joka tarvitsee lähivuosina paljon lisää rahaa. Seuraavat hyödynnettävät energiavarat sijaitsevat yhä hankalammilla alueilla, kuten merellä ja Itä-Siperiassa.

- Investoinnit ovat tarpeellisia sekä rahan että teknologian puolesta, Vanhanen sanoi.

Ukkonen jyrisi ja marssijat hajaantuivat

G8-kokouksen avauspäivää väritti raju ukkosmyrsky, joka pyyhkäisi Pietarin yli juuri Lähi-itä -keskustelun alkaessa. Kokousalueellakin jyrisi ja salamoi. Saksan delegaation huvilan vieressä seissyt koivu halkesi salamaniskusta.

Isoja mielenosoituksia ei nähty ja yritykset jäivät edelleen vaisuiksi. Aamupäivällä miliisi pidätti keskustassa nelisenkymmentä globalisaation vastustajaa.

Kasa paperia, vaan ei seteleitä

Huippukokous siunasi tänään tukun ennalta valmisteltuja julkilausumia, joissa energian ohella käsiteltiin mm kauppaa, kulkutauteja, Afrikan tilannetta sekä koulutusta.

Takkuilevista WTO-neuvotteluista johtajat totesivat, että ne pitäisi saada päätökseen kuukaudessa. Kehityskysymyksistä ja kulkutaudeista ei juuri ehditty keskustella, mutta tulos oli juuri niin laiha kuin odotettiinkin; lisää rahaa tautien torjuntaan tai koulutusrahastoon ei ollut tarjota.

Vanhanen oli tyytyväinen käytyyn keskusteluun ja kokemukseensa; hän arvioi, että G8-kokous on keskustelevampi kuin EU-huippukokous, koska osanottajat mahtuvat pieneen pöytään. Pienen Suomen pääministeri ei kokenut mitään pienuuskompleksia Pietarissa.

- Edustan täällä 450 miljoonan asukkaan Eurooppaa, Vanhanen totesi.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.