Frank Williams oli F1-sarjan viimeisiä yksinyrittäjiä – aika ajoi lopulta ohi juuri tästä syystä

F1-legenda Frank Williams on kuollut - urheilutoimittaja kertoo, millaisesta henkilöstä oli kyse 3:09
Frank Williams jää F1-sarjan historiaan paitsi menestyksekkäänä tallipomona, myös suurella sydämellä toimineen perheyrityksensä kautta. F1-toimittaja Antti Rämänen kertoi Williamsin jättämästä perinnöstä MTV Uutiset Livessä.

Sunnuntaina 79-vuotiaana menehtynyt pitkäaikainen tallipäällikkö Frank Williams toi F1-tiimiinsä ison joukon koviksi nimiksi kohonneita insinöörejä, mutta perheyrityksensä ohjaksista hän ei helpolla suostunut hellittämään.

Williamsin perhe tiedotti Sir Frank Williamsin poismenosta sunnuntaina. Hän kuoli perheen mukana sairaalassa läheistensä ympäröimänä.

Yhdeksää valmistajien ja seitsemää kuljettajien maailmanmestaruutta urallaan juhlinut Williams tuli sarjaan 1970-luvulla ja nosti omaa nimeään kantavan tallinsa F1-sarjan ykköseksi jo muutamassa vuodessa kaudella 1980. Keke Rosbergin kanssa tuli toinen mestaruus vuonna 1982.

Tästä alkoi täysin oma lukunsa lajin historiassa. C Moren asiantuntija Ossi Oikariselle tulee ensimmäisenä mieleen Williamsin kovat taistelut toista brittiläistä yksityistiimiä McLarenia vastaan.

– Hiljalleen sieltä (McLarenin) Ron Dennis ja muut karsiutuivat pois, ja Williams oli ainoa näistä alkuperäisistä vanhanliiton tekijöistä, jotka privaattitiimiä vielä pyörittivät.

– Laji-ikoni, joka oli omistautunut vain ja ainoastaan F1:lle ja moottoriurheilulle. Se oli hänen intohimonsa ja elämänsä, ja se on ihailtavaa ja kunnioitettavaa, millaisen elämäntyön hän on tehnyt, Oikarinen sanoo.

FW14 jää historiaan yhtenä lajin suurimmista autoista

Frank Williams piti perheyritystä tiukasti näpeissään yhdessä teknisen johtajansa Patrick Headin kanssa. Vuosien saatossa tallissa toimivat niin Adrian Neweyn, Jock Clearin kuin Paddy Lowenkin kaltaisia isoja nimiä.

Vuonna 1992 Williams toi radalle auton, jollaista ei siihen asti ollut F1-sarjassa nähty. Edistyksellisessä FW14:ssä oli luistonesto, puoliautomaattinen vaihteisto, lukkiutumattomat jarrut ja legendaarisimmaksi innovaatioksi noussut aktiivijousitus.

Nigel Mansellille uran kruunuksi maailmanmestaruuden tuonut auto pakotti lajin päättäjät kieltämään urakalla Williamsin kehittämiä keksintöjä.

– Williamsin menestyksen vuodet perustuivat hyvin pitkälti hänen ja Patrick Headin yhteistyöhön.

– Vaikka Lotus kehittikin aktiivijousituksen, niin Newey ja Williams olivat ne, jotka ottivat siitä eniten irti. He pystyivät myös houkuttelemaan mukaan isoja moottoripartnereita, kuten Renault’n, Oikarinen sanoo menestyksen taustoista.

BMW-yhteistyö päättyi ristiriitoihin

Vuoden 1997 viimeisen mestaruutensa jälkeen Williams oli toki lähellä titteleitä vielä 2000-luvun taitteessakin, mutta ongelmallinen yhteistyö BMW:n kanssa ei tuottanut uumoiltua tulosta. Paloja oli riittävästi menestykseen, mutta ne olivat lopulta kahdesta eri palapelistä.

– F1 on ollut hyvin erilainen Williamsin ja McLaren kultavuosien alun ja vielä 1990-luvun alkuvuosien jälkeen. Sen jälkeen alkoivat tulla isot rahat ja isot korporaatiot mukaan, ja tällaisen yksityistallin oli vaikeampi ja vaikeampi pärjätä riippumattomana, Oikarinen sanoo.

– Ehkä se johtui siitäkin, ettei hän halunnut missään vaiheessa kontrollia luovuttaa pois. Hän halusi itse tehdä paljon asioita. Vaikka BMW oli mukana, niin siinä oli brittiläisen ja saksalaisen mentaliteetin välillä aika isojakin muuttujia. Ei sitä saatu ihan täysillä pelaamaan.

Lopulta Toto Wolff oli se henkilö, joka sijoittajana otti Williamsin johdettavakseen vuonna 2012. Seuraavana vuonna Valtteri Bottas tuli tiimin kuljettajaksi, ja talli palasi Mercedeksen moottoreilla hetkeksi sarjan kärkikamppailuihin – tuolloinkin pitkälti ison partnerinsa kakkostiiminä.

– Mercedeksen aikakaudella ensimmäiset vuodet olivat upeita, kun Valtteri ajoi siellä, mutta hiljalleen se alkoi loppua, kun muilla oli isommat budjetit ja mahdollisuudet tehdä enemmän. Tiimi vaipui ruudukon perällä ja Williamsin perhe oli lopulta pakotettu myymään koko homman, Oikarinen sanoo.

Williamsin perhe myi tallin yhdysvaltalaiselle Dorilton Capitalille elokuussa 2020. Legendaarisen nimen pysyminen sarjassa oli lopulta turvattu.

Lue myös:

    Uusimmat