Mercedeksen F1-menestyksen taustalla on kiehtova tarina: Toto Wolff paljastaa tehneensä ratkaisevan huomion, joka muutti koko tallin suunnan – "Sanoin, että jompikumpi meistä on väärässä"

Mercedeksen F1-talli on yltänyt Toto Wolffin alaisuudessa sellaisiin tuloksiin, joita Wolff ei voinut kuvitellakaan, kun emoyhtiö Daimlerin johtokunnasta otettiin häneen yhteyttä vuonna 2012.

Wolffilla, 48, on tausta kilpa-autoilijana, mutta parhaiten hänet tunnetaan liikemiehenä ja sijoittajana. Vuonna 2009 Wolff teki ensimmäisen sijoituksensa F1-sarjaan ostaessaan noin 15 prosentin siivun Williams-tallista, joka oli siihen saakka pysynyt vain ja ainoastaan perustajiensa Frank Williamsin ja Patrick Headin käsissä.

Wolff nousi tuolloin myös Williamsin johtokuntaan, ja kolme vuotta myöhemmin, vuonna 2012, Wolff nimitettiin tallin pääjohtajaksi.

Samaan aikaan Mercedes pyöritti kolmatta vuottaan omaa talliaan F1-sarjassa. Legendaarinen automerkki oli palannut F1-sarjaan kovin odotuksin, mutta tulokset olivat jääneet vaisuiksi – siitäkin huolimatta, että Nico Rosbergin rinnalla ajoi seitsenkertainen maailmanmestari Michael Schumacher.

Daimlerin päämajassa Stuttgartissa oli pantu merkille, että Wolff teki hyvää työtä pienellä budjetilla toimineen Williamsin kanssa, ja niinpä talousjohtaja Wolfgang Bernhard otti yhteyttä perinteikkään brittitallin taustalla häärineeseen itävaltalaiseen.

Wolffilla oli jo ennestään vahvat siteet Mercedekseen, sillä hänen perustamansa sijoitusyhtiö osti vuonna 2006 49 prosenttia yhtiöstä, joka pyöritti Mercedeksen kilpailutoimintaa DTM-sarjassa.

– Voitko selittää, miksi tallimme ei toimi niin kuin sen pitäisi? Bernhard kysyi Wolffilta.

Tätä seurasi pitkät neuvottelut, joissa Wolff kävi asioita läpi sekä Bernhardin että Daimlerin hallituksen puheenjohtajan Dieter Zetschen kanssa. Wolff huomasi nopeasti, ettei Saksassa päämajaansa pitävän yhtiön johto tiennyt, mitä Englannista käsin toimineessa tallissa tapahtui.

– Kun liityin talliin, olemassa oli jo perusteet. Tallipäällikkö Ross Brawn oli tehnyt hyvää työtä rekrytoidessaan keskeisiä ihmisiä, mutta Englanti ja Saksa eivät olleet yhteydessä toistensa kanssa. Viestintä ei ollut kunnossa, Wolff sanoo F1:n Youtube-tilillä julkaistussa haastattelussa.

– Käsittääkseni Stuttgartissa ei koskaan ollut tiedetty, että tallilta puuttuu rahaa. Se, että välit eivät olleet kunnossa, näkyi jokaisella osa-alueella: viestinnässä, sponsoripuolella. Ilmassa oli aina epäilyksiä puolin ja toisin.

Taustansa ansiosta Wolff osasi asettaa tallin talousasiat hyvin nopeasti mittasuhteisiin.

– Levitin kaiken avoimeksi pöydälle. Kysyin, mitä tallilta odotetaan. Vastaus oli, että mestaruuksia, koska he olivat ostaneet voittavan tallin ja odottivat Mercedeksen menestyvän. Sanoin, että: ”Olen Williamsilla, joka toimii samalla budjetilla, joten minun odotuksissani on sijoittua viidenneksi tai kuudenneksi, eli jompikumpi meistä on väärässä.”

– He ottivat sen hyvin ja kysyivät, mitä heidän pitäisi tehdä, että talli menestyisi. Käytössä oli liian vähän rahaa. Kun rahaa on liian vähän, ei voi voittaa. Ja vaikka rahaa olisi yhtä paljon kuin muilla, silloinkaan ei ole takeita voittamisesta, sillä siihen tarvitaan aikaa ja oikeat ihmiset. Mutta olin avoin siitä.

Tänä päivänä Mercedeksen F1-tallin budjetti on noin kolminkertainen Williamsiin nähden.

– Zetsche ja Bernhard ottivat riskin ja luottivat minuun, ihmiseen, jota he eivät tunteneet. Se palautti meidät oikealle radalle. Minulla on taloustausta, joten osaan analysoida yrityksiä, ja kun he antoivat minun tarkastella asioita, siellä oli rahan lisäksi muitakin puutteita. Lopulta he sanoivat vain, että: ”Anna mennä, tee se.”

Tammikuussa 2013 Wolff nimitettiin Norbert Haugin seuraajaksi Mercedeksen moottoriurheilujohtajana pian sen jälkeen, kun hän oli kysynyt, miten Haugin vapaaksi jättämä paikka aiotaan täyttää.

Myöhemmin samana vuonna Wolff osti 30 prosenttia Mercedeksen F1-tallin osakkeista ja hänestä tuli tallin liiketoiminnasta vastaava pääjohtaja. Tallipäällikkönä Wolff aloitti vuonna 2014, kun Brawn lähti tallista roolitukseen liittyvien epäselvyyksien vuoksi.

Nykyään Wolff on paitsi Mercedeksen tallipäällikkö myös tallin toimitusjohtaja. Lisäksi Wolff toimii muissa moottoriurheiluun liittyvissä johtotehtävissä Mercedeksen alaisuudessa.

Kiehtova tausta

Mercedes-tallin historia viimeisten 12 vuoden ajalta on sanalla sanoen kiehtova. Kyseessä on entinen Hondan tehdastalli, ja kun Honda päätti kauden 2008 jälkeen lopettaa F1-projektinsa, talli annettiin ilmaiseksi muutamien johtavien työntekijöiden käsiin, jotta he voisivat jatkaa tallin pyörittämistä.

Kaudella 2008 Hondan tallipäällikkönä aloittanut Brawn sai nimiinsä suurimman siivun, 54 prosenttia tallin osakekannasta. Brawn maksoi Hondalle symbolisen yhden dollarin hinnan osuudestaan. Toimitusjohtaja Nick Fry omisti 31 prosenttia, ja loput 15 prosenttia jaettiin neljän henkilön kesken.

Brawn jatkoi kaudella 2009 tallipäällikkönä, ja tallin nimeksi tuli Brawn GP. Heidän BGP 001 -autonsa oli käytännössä Hondan suunnittelema, mutta Brawn neuvotteli siihen kaudeksi 2009 Mercedeksen moottorit.

Kausi oli täysosuma. Jenson Button voitti kuljettajien maailmanmestaruuden, ja Brawn GP kruunattiin valmistajien maailmanmestariksi.

Kauden jälkeen Daimler ja Abu Dhabista käsin toimiva sijoitusyhtiö Aabar Investments ostivat 75,1 prosenttia Brawn GP:n osakkeista. 45,1 prosenttia meni Daimlerille, loput 30 prosenttia Aabar Investmentsille. Brawn ja Fry pitivät itsellään yhteensä 24,9 prosentin osuuden.

Talouslehti Forbesin hankkimien asiakirjojen mukaan Daimler maksoi 45,1 prosentin osuudestaan 98,5 miljoonalla dollaria.

Talli nimettiin Mercedes GP:ksi.

Maaliskuussa 2011 Daimler ja Aabar ostivat Brawnin ja Fryn lopullisesti ulos. Daimler kasvatti omistusosuutensa 60 prosenttiin ja Aabar 40 prosenttiin. Daimler maksoi 14,9 prosentista osakkeita 25,5 miljoonaa dollaria. Joulukuussa 2012 Daimler lunasti Aabarin osakkeet itselleen 51,7 miljoonalla dollarilla.

Elokuussa 2013 Daimler myi 30 prosenttia osakkeista Wolffille ja 10 prosenttia Niki Laudalle, joka oli liittynyt tallin johtokuntaan edellisenä syksynä. Kokonaismyyntihinta oli 51,2 miljoonaa dollaria.

Kaikkiaan Daimler maksoi tallin osakkeista 175,7 miljoonaa dollaria, ja kun tästä vähennetään Wolffille ja Laudalle myydyt osuudet, tällä hetkellä yhtiön omistuksessa olevan 60 prosentin hinnaksi jää 124,5 miljoonaa dollaria. Se on ainakin jälkikäteen ajateltuna monien mielestä aikamoinen alihinta.

Vertailun vuoksi: tallia on viime vuodet pyöritetty yli 400 miljoonan dollarin vuosibudjetilla.

Toukokuussa 2019 kuolleen Laudan osakkeet ovat edelleen hänen ja hänen perheensä nimissä. Wolff esitti aiemmin Auto Motor und Sportin haastattelussa, että osakkeiden kohtaloon on saatava selvyys vuoden loppuun mennessä.

Mathias Lauda on puolestaan sanonut, että osakkeiden myymisestä Daimlerille on sovittu jo ennen hänen isänsä kuolemaa.

Lue myös:

    Uusimmat