Mainos

Fortum nostaa taas sähkön hintaa

Fortum nostaa jälleen sähkön hintaa. Nyt vuorossa on sähkönsiirto, jonka kallistuminen nostaa kuluttajien sähkölaskujen loppusummaa noin neljä prosenttia.

Korotukset koskevat Fortum Sähkönsiirto Oy:n hinnoittelua, ja ne astuvat voimaan helmikuun alussa. Yhtiö perustelee siirtohintojen nostamista kustannustason nousulla sekä sähköverkkoihin tehdyillä investoinneilla.

Fortumin mukaan sähkön siirtokustannukset nousevat keskimäärin kahdeksan prosenttia. Sähkölaskussa korotus on pienempi, sillä sähkön kokonaishintaan sisältyy myös myynti ja verotus. Fortum Sähkönsiirto Oy laskee, että 18000 kilowattituntia vuodessa kuluttavan omakotitalon sähkölasku kasvaa reilut neljä euroa kuukaudessa.

Edellisen kerran Fortum kertoi hintojen korotuksista lokakuussa. Silloin nostettiin toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hintoja, ja yhtiö arvioi sähkölaskujen paisuvan noin kahdeksan prosenttia.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.