Mainos

FK: Asta-myrskystä 20 miljoonan euron vahingot

Itä- ja Keski-Suomessa riehuneen Asta-myrskyn aiheuttamat vahingot nousevat vähintään 20 miljoonaan euroon, arvioi Finanssialan Keskusliitto.

Liiton mukaan suurin osa vahingoista kuuluu kotivakuutuksen piiriin, mutta vakuutuksissa on eroja. Jotkut kotivakuutukset eivät korvaa esimerkiksi ukkosen rikkomaan kodin elektroniikkaa; toisissa vakuutuksissa puolestaan puun kaatumisen aiheuttamat vahingot korvataan tuulen nopeudesta riippuen.

- Jos henkilöllä on laaja vakuutus, niin se korvaa elektroniikan ylijännitteen aiheuttaman vahingon. Suppeammassa vakuutuksessa saattaa olla rajattu vahingon korvattavuus. Vakuutusehdot on syytä tarkistaa, neuvoo Finanssialan keskusliiton vahingontorjuntapäällikkö Seppo Pekurinen.

Myös sähkökatkoksen aiheuttamien vahinkojen korvaaminen vaihtelee. Vakuutuksen kattavuus selviääkin liiton mukaan vain omaa vakuutuskirjaa tutkimalla.

Noin kahdeksalla kymmenestä suomalaisesta on kotivakuutus, mutta sen sijaan metsänsä suomalaiset ovat vakuuttaneet selvästi huonommin.

- Reilulla kolmanneksella metsänomistajista on otettuna vakuutus, mutta moni jää varmasti ilman vakuutuskorvauksia, sanoo Metsänomistajien liiton Etelä-Savon aluejohtaja Hannu Ripatti.

Perjantain vastaisena yönä riepotellut myrsky aiheutti pahoja vahinkoja erityisesti Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla. Asta-myrsky pyyhkäisi Etelä-Karjalasta Kokkolaan ja jatkoi siitä Ruotsin puolelle.

Katso Meeri Ylä-Tuuhosen juttu

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.