Mainos

Fed suhtautuu varauksella talouskasvuun

Yhdysvaltain keskuspankki on ottanut varsin viileän kannan talouskasvua rummuttaviin uutisiin. Keskuspankki Fed aikookin jatkaa valtion velkakirjojen ostamista aiempien suunnitelmiensa mukaisesti, sillä pankin mukaan talous ei ole noussut riittävästi työllisyyden kohentamiseksi.

Pankin mukaan inflaatio on yhä hallinnassa, vaikka nousupaineista on jo varoiteltu maailmalla nousevan hintatason vuoksi.

Fed päätti tänään pitää ennätysalhaisen korkotason ennallaan, eli siis lähes nollassa. Se ei myöskään viitannut mahdollisuuteen, että korot saattaisivat nousta lähitulevaisuudessa.

Korot ovat olleet samalla tasolla jo yli kahden vuoden ajan.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.