Fanit pommittavat tähtiä oudoilla lahjoilla: Elävä kissa, käytetty tamponi, muovinen korva...
Hollywood-tähdet paljastavat, mitä kaikkea outoa fanit ovat heille lahjoittaneet. Yllättäen miesten outojen lahjojen saldo on omaa luokkaansa.
Robert Pattisonin ennustus
Twilight-elokuvien teini-idoli Robert Pattison on hämmentynyt useaan otteeseen faniensa oudoista lahjoista. Yhdestä oudoimmista lähetyksistä paljastui 20-sivuinen horoskooppiennustus naiselta, joka väitti, että kohtalon mukaan hän kuuluu idolinsa kanssa yhteen.
− Se oli todella omituista. En varsinaisesti usko horoskooppeihin ja vastaaviin, tosin uskon karman lakiin, sillä se on näyttänyt minulle voimansa jo monta kertaa, Pattison kommentoi tapausta.
Def Leppardin lavatälli
Hard rock -yhtye Def Leppardin fanit ovat kekseliäisyydessä omaa luokkaansa. Yhtyeen kitaristi Phil Collen paljasti äskettäin, mitä kaikkea yleisö on viskonut lavalle kesken livekeikan.
− Saksia, elävän kissan ja… öh, useita intiimejä tavaroita, Collen kertoi.
Parhaiten muusikolle lienee jäänyt mieleen stiletto-korkokenkä, joka lensi keikan tiimellyksessä suoraan kitaristin silmään. Musta silmä ei jäänyt ainoaksi vaurioksi. Muutama vuosi myöhemmin Collen hakeutui tapauksen johdosta kaihileikkaukseen.
Jennifer Anistonin yllätyslahja
Jennifer Aniston oli ostoksilla ystävänsä Courtney Coxin kanssa Lontoon kuuluisalla Oxford Street -kadulla, kun fanit lähestyivät kaksikkoa nimikirjoitusten toivossa. Aniston rustasi puumerkkinsä ja kehui samalla ohimennen faninsa takkia. Tämä riisui sillä sekunnilla päällysvaatteensa ja ojensi sen ihailemalleen näyttelijälle.
− Hän selitti, että kyseessä on hänen oma mallistonsa ja vaati saada antaa takin minulle. Olin nolostunut. Sanoin, että tulen vierailulle hänen kauppaansa ja ostan oman. Mutta hän viittasi puheilleni kintaalla, Aniston kertoi.
− Hei, minä en saa tästä diilistä mitään, voinko saada bleiserisi, Cox oli murjaisut perään.
Aniston on sittemmin käyttänyt takkia säännöllisesti ja saanut siitä runsaasti kehuja.
Daniel Radcliffe ja outo vitsi
Brittinäyttelijä Daniel Radcliffe on ollut fanien tähtäimessä siitä lähtien, kun hän nousi maineeseen Harry Potter -elokuvien nimiroolissa. Radcliffe on kertonut saavansa faneilta jatkuvasti lahjoja, joista osa on vähintään omituisia.
Näyttelijä mainitsee esimerkkinä muovisen korvan, jonka hän sai japanilaiselta fanilta.
− Korva oli tarkoitus taitella käteen, ja sitten kävellä sisään juhliin ja sanoa "herranjestas, korvassani on jotain vikaa" ja avata käsi. Se oli kaikkien mielestä outoa. Mutta sitten sain selville, että kyseessä on kuuluisan japanilaiskoomikon paras vitsi, Radcliffe on kertonut jälkeenpäin.
George Clooney sanoi ei kiitos
Italialainen fani Rita Bellacosa antoi idolilleen varsin hulppean lahjan: lähes 3 500 euron arvoisen skootterin. Punaista menopeliä koristi rusetti sekä viestilappu tuulilasissa.
Mutta mitä teki suosittu näyttelijä? Hän kieltäytyi lahjasta ja lähetti sen takaisin tavarantoimittajan kautta.
− Hän ei koskaan hyväksy lahjoja ventovierailta, erityisesti näin outoja, lähde paljasti The Mirror -lehdelle.
Enrique Iglesias ja ällöttävä lähetys
Enrique Iglesias ei ole saanut faneiltaan ainoastaan outoja, vaan jopa kuvottavia lahjoja. Eräs lähetys jäi latinotähdelle erityisesti mieleen.
− Muutama vuosi sitten sain todella oudon lahjan. Se oli kuvottavaa, käytetty Tampax! Tämä on oudointa ikinä, laulaja kertoi Bang Showbizille.
Lähteet: www.taletela.com, www.teenhollywood.com, http://eatthis.inmusic.ca, www.femalefirst.co.uk, www.list.co.uk, www.digitalspy.co.uk
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää