Mainos

F1:n varikon opit käyttöön lastensairaalan teho-osastolla

Britanniassa Great Ormond Streetin lastensairaala on ottanut käyttöön erikoisen tavan tehostaa leikkauksia.

Sairaala pystyi parantamaan hoitonsa laatua ja nopeutta kopioimalla toimintamallinsa F1-varikoilta, kertoo Kauppalehden verkkosivut Valittuja Paloja lainaten.

Ajatus formulaoppien soveltamisesta syntyi miltei sattumalta muutaman lääkärin katsoessa teho-osaston lepohuoneessa formulakisoja. Lääkärien mielestä sairaalassa kuoli enemmän potilaita kuin olisi pitänyt.

Kun hoitotoimenpiteitä ryhdyttiin analysoimaan, huomattiin, että henkilökunnalla oli suunnitelmallisen yhteistyön puutetta, josta seurasi kohtalokkaiden virheiden ja laiminlyöntien sarja. Ratkaisevin ja potilaan kannalta vaarallisin vaihe oli tämän siirtäminen leikkauksen jälkeen leikkaussalista teho-osastolle.

Teho-osastolla ei puolestaan aina tiedetty odottaa potilasta, jolloin tarvittavia valmisteluja ei ollut tehty. Lisäksi kaaottisessa tilanteessa potilaan letkujen ja johtojen irrottamiseen ja uudelleen kytkemiseen saattoi mennä jopa puoli tuntia.

– Mistä tuo melu johtuu, ja miksi ihmiset törmäilevät toisiinsa? Miksi heitä ei sijoiteta oikeille paikoille ja tehdä jokaiselle tarkkoja toimintaohjeita?, kysyi videolta teho-osaston toimintaa arvioinut formula-asiantuntija.

Oppia otettiin McLarenin ja Ferrarin varikoilta, joissa noin 20 hengen miehistöpystyy vaihtamaan renkaat, täyttämään tankin, puhdistamaan ilmanottoaukot ja lähettämään auton takaisin radalle seitsemässä sekunnissa. Varikkomiehet toimivat suunnitelmallisesti, kurinalaisesti ja valmennuksen mukaisesti.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.