F1-mestarin karmea onnettomuus havahdutti kuskit ja aloitti merkittävän muutoksen lajissa – ”Jos se voi tapahtua hänelle, mitkä mahdollisuudet meillä muilla on?”

Kaikista moottoriurheilun alkuvuosikymmenten traagisista tapahtumista huolimatta vasta kaksinkertaisen F1-mestarin Jim Clarkin kuolema ulosajossa aloitti muutosten sarjan. Tästä onnettomuudesta on tänään tullut kuluneeksi 52 vuotta.

Skotlantilaisesta maatilan pojasta tuli kahdeksassa vuodessa yksi kaikkien aikojen ikonisimmista kuljettajista. Vuosina 1960–68 F1-sarjassa ajanut Clark saavutti Lotuksen kuskina 73 kisaviikonlopussa peräti 25 voittoa ja 33 paalupaikkaa.

Clark kuitenkin menehtyi huhtikuussa 1968 Formula 2 -luokan kilpailussa Hockenheimissa. Hän oli hakemassa tuntumaa ajamiseen Länsi-Saksasta, kun formula ykkösissä vietettiin poikkeuksellista neljän kuukauden ajotaukoa kauden kahden ensimmäisen kisan välillä.

Uudenvuodenpäivänä kauden avauksen Etelä-Afrikassa voittaneen Clarkin auto lähti Hockenheimin metsäisellä radalla ulos noin 257 kilometrin tuntivauhdissa mahdollisesti rengasrikon seurauksena. Auto syöksyi päin puita, ja 32-vuotias Clark kuoli niskan murtumiseen välittömästi.

Kuolemia oli tapahtunut läpivuosikymmenten, mutta vasta Clarkin poismeno herätti monet.

– Kun menetimme hänet, siinä oli toisenlainen, itsekäs ulottuvuus, totesi Clarkin kilpakumppani Chris Amon vuosia myöhemmin.

– Hänen kuolemansa pelotti meitä. Jos se voi tapahtua hänelle, mitkä mahdollisuudet meillä muilla on? Amon jatkoi.

Traaginen vuosi niitti satoa

Clarkin kuolemasta ehti kulua vain kuukausi, kun hänen korvaajakseen Lotukselle tullut Mike Spence sai surmansa Indianapolisissa. Kuukautta myöhemmin italialainen Ludovico Scarfiotti kuoli ylämäkikisassa.

Heinäkuussa 1968 oli ranskalaisen Jo Schlesserin vuoro. Schlesser paloi kuoliaaksi F1-kotikisassaan Rouenissa.

– Jimmyn kuolema Hockenheimissa oli aloitus sille, että saimme tuotua todellisuuden kunnolla ilmi, mikä muutti koko F1-maailman, muistelee brittilegenda Jackie Stewart ystävänsä kuolemaan.

– Jos Jim Clark voi kuolla, kaikki voivat kuolla. Hän oli lähes luodinkestävä. Hän ajoi niin pehmeällä ja laskelmoidulla tavalla, ettei hän koskaan yliyrittänyt, Stewart tiivisti.

Työ turvallisuuden alkoi, mutta kuolemia tuli jatkuvasti

Stewartista tuli aikansa suurtekijä lajin turvallisuuden edistämisessä. Clarkin onnettomuudesta alkanut keskustelu toi radoille muureja ja suoja-aitoja. 1960-luvun loppuvuosina kehitystä saatiin myös muun muassa viisi senttiä kuljettajan pään yläpuolelle nostetulla turvakaarella, sammutinjärjestelmällä sekä kieltämällä paineilmajarrut ja tuomalla ajopukujen materiaalit tulenkestäviksi.

Myöhemmin tuli muutoksia bensatankkien paloturvallisuuteen sekä uudet kuusipisteturvavyöt.

Vuodet kuitenkin kuluivat, eikä mikään tuntunut estävän jatkuvia kuolemia. Kauden 1970 aikana surmansa saivat F1-tapahtumissa Martin Brain, Piers Courage ja matkalla mestaruuteen ollut itävaltalainen Jochen Rindt.

Stewart teki vuonna 1973 päätöksen lopettamisesta tallikaverinsa Francois Cevertin kuoltua Watkins Glenin aika-ajoissa.

– Se varmisti minun ajatukseni, ettei minun pitäisi enää tehdä sitä. Se ei johtunut siitä, etten enää uskaltaisi tehdä sitä. Olisin varmaan voinut voittaa sen kisan, Stewart kertoi vuonna 2018 Beyond the Grid -podcastille.

Sunnuntain kisa olisi ollut Stewartille uran 100. GP-lähtö. Sen hän jätti kuitenkin ajamatta.

– Sanoin vaimolleni, että enää en ole kilpa-ajaja.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja