F1-mestarilta tiukka vaatimus kauden huipennuksen alla – muistuttaa Michael Schumacherin sikailusta: "Tämä saattaa olla ainoa tapa"

Vuoden 1996 maailmanmestari Damon Hill toivoo F1-sarjan tekevän ennen kauden kahta viimeistä osakilpailua pelin selväksi mestaruudesta taisteleville Max Verstappenille ja Lewis Hamiltonille.

Verstappen ja Hamilton ovat tarjonneet tällä kaudella lajin seuraajille yhden lähihistorian upeimmista mestaruustaisteluista. Kun kaksi osakilpailua on ajamatta, Verstappen johtaa Hamiltonia 8 pisteellä.

Mestaruus on katkolla ensimmäisen kerran tulevana viikonloppuna Saudi-Arabiassa. Mestaruuden ratkeaminen jo nyt edellyttää sitä, että Verstappen saavuttaa historian ensimmäisestä Saudi-Arabian GP:stä vähintään 18 pistettä Hamiltonia enemmän.

Hill toivoo, että F1-sarjan pomot pyrkivät kaikin keinoin varmistamaan näin upealle kaudelle urheilullisen ratkaisun. Hillin mukaan olisi lajin kannalta sääli, mikä mestaruus ratkeaisi esimerkiksi tahallisesti aiheutettuun kolariin.

– Kuljettajan on hyvin vaikea vastustaa kiusausta olla aggressiivinen (sijoituksensa) puolustaja. Kyse on siitä, miten laji voi varmistaa, ettei kausi saa onnetonta loppua. Olemme nähneet riittävän paljon sellaisia kausia, että mestaruus on ratkennut kiistanalaisesti. Se kaikki hyvä, mitä laji saa aikaan, pyyhkiytyy pois, kun tällaista tapahtuu, Hill sanoo brittilehti Expressin haastattelussa.

– Mitä he (F1-pomot) voivat tehdä? Yhdellä kaudella toiseksi sijoittuneelta kuljettajalta pyyhittiin kaikki pisteet pois, ja se ei ollut kummoinenkaan rangaistus.

Tällä Hill viittaa kauteen 1997, kun Michael Schumacher kolaroi tahallaan Jacques Villeneuveen kauden päätösosakilpailussa. Schumacher oli tuolloin yhdellä pisteellä Villeneuven edellä, mutta suunnitelma epäonnistui, kun hän joutui itse keskeyttämään ja Villeneuve pääsi jatkamaan kilpailua. Schumacher hylättiin lopulta koko kaudelta.

Vuonna 1994 Hill itse menetti vastaavassa tilanteessa mahdollisuuden mestaruuteen. Schumacher toimi kauden viimeisessä osakilpailussa täysin samalla tavalla johtaessaan niin ikään yhdellä pisteellä. Tuolloin molemmat keskeyttivät.

– Tarvitsemme jonkin selkeän kannanoton ennen kuin viimeiset kilpailut ajetaan. He voivat päättää pisterangaistuksesta, jos näemme kolarin, joka on tulkittavissa epäreiluksi. Tämä saattaa olla ainoa tapa estää sellaisen (kolarin) tapahtuminen.

Video: Verstappen ja Hamilton kolaroivat heinäkuun Britannian GP:ssä

Lue myös:

    Uusimmat