F1 menetti 65 vuotta sitten yhden suurimmista legendoistaan: Alberto Ascarilla oli surullinen suunnitelma kuolemansa varalle – "En halua heidän rakastavan minua liikaa"

Alberto Ascari syntyi kilpa-autoiluperheeseen 13. heinäkuuta 1918. Hänen isänsä Antonio Ascari ajoi tuolloin F1-sarjaa edeltäneitä GP-kisoja Alfa Romella.

Antonio Ascari menetti henkensä heinäkuussa 1925 käydyssä Ranskan GP:ssä. Hän ajoi ulos nopeassa vasemmalle kääntyvässä mutkassa ja kuoli vammoihinsa matkalla pariisilaiseen sairaalaan.

Isän kuolema kilparadalla jätti jälkensä nuoreen Albertoon, joka kuitenkin halusi seurata hänen jalanjäljissään; ensin kaksipyöräisillä, sitten nelipyöräisillä. Tunnettu sukunimi auttoi uralla eteenpäin, samoin Enzo Ferrari, joka oli ollut Antonio Ascarin hyvä ystävä.

Lieneekö syynä ollut isän traaginen poismeno vai mikä, mutta Alberto Ascari suhtautui elämään hyvin epäluuloisesti, ja hän oli hyvin taikauskoinen. Formula1.com kertoo Ascarin muun muassa vältelleen mustia kissoja ja pelänneen epäonnen numeroita. Ascari ei myöskään antanut kenenkään koskea matkalaukkuun, jossa hän kuljetti omia kilpailuvaatteitaan: sinistä hyvän onnen kypäräänsä, t-paitaa, laseja ja ajohanskoja.

Mikä kaikkein erikoisinta, Ascari ei halunnut tulla liian läheiseksi omien lastensa kanssa, koska pelkäsi, että nämä saattavat joskus menettää isänsä ennenaikaisesti.

– Kohtelen heitä mieluummin kovasti. En halua heidän rakastavan minua liikaa. He kärsivät vähemmän, jos kuolen jonakin päivänä, Ascari sanoi aikanaan Enzo Ferrarille, joka ihmetteli, miksei hän osoita perheelleen kiintymystä.

Traagista kyllä, vaikka Ascari oli monissa asioissa ehkä turhankin epäluuloinen, tässä hän oli lopulta täysin oikeassa.

Ascari muistetaan paitsi voitoistaan ja vuosien 1952–1953 maailmanmestaruuksistaan myös siitä kuuluisasta ilmalennosta vuoden 1955 Monacon GP:ssä, kun hän menetti Lanciansa hallinnan ruhtinaskunnan satama-alueella.

Mereen lentäneellä Ascarilla oli tilanteessa onnea matkassa, sillä hänen kerrotaan iskeytyneen van muutamien kymmenien senttien päähän isosta metallitolpasta. Hetkeä myöhemmin tuttu sininen kypärä nousi pintaan, ja Ascari kuljetettiin sairaalaan. Hän selvisi murtuneella nenällä ja pienillä ruhjeilla, ja vaikka hän oli kiitollinen onnestaan, häntä myös hävetti.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Neljä päivää myöhemmin, 26. toukokuuta 1955, hyvä onni oli tipotiessään.

Ascari päätti lähteä Monzaan seuraamaan ystävänsä, niin ikään F1:ssä ajaneen Eugenio Castellottin testejä. Castellotti testasi tuolloin Ferrari 750 Monza -autoa, jolla heidän oli määrä kilpailla yhdessä eräässä kestävyyskilpailussa.

Ascarin ei pitänyt ajaa tuona päivänä ollenkaan, mutta kun ajohalut iskevät, kilpa-autoilija ei voi luonteelleen mitään. Yksi syy ajohaluille oli se, että Ascari halusi päästä mahdollisimman nopeasti eroon Monacon-tapahtumien nostattamista ajatuksista.

Yllättävää kyllä, mutta kravattiin ja takkiin sonnustautunut Ascari hyppäsi Ferrarin rattiin, vaikka hänellä ei ollut sinistä onnenkypäräänsä mukana. Hän joutui tyytymään Castellottin valkoiseen kypärään.

Ascari ehti kiertää Monzan radan kaksi kertaa. Kolmannella kierroksella hän ajoi selittämättömästi ulos Curva del Vialonessa. Auto teki kaksi volttia, Ascari paiskautui radalle ja kuoli muutamissa minuuteissa. Kyseistä mutkaa on sittemmin muutettu, ja se nimettiin 1970-luvulla Variante Ascariksi.

Ilmassa on leijaillut vuosikausien ajan kysymyksiä, joihin kenelläkään ei ole vastausta.

Menettikö Ascari tajuntansa Monacon-tapahtumien johdosta? Tarttuiko tuulenpuuska hänen kravattiinsa ja nosti sen hänen silmiensä eteen? Menettikö hän auton hallinnan väistäessään ratavirkailijaa – tai eläintä, esimerkiksi sitä mustaa kissaa, jota hän oli taikauskonsa takia vältellyt kuin ruttoa?

Kysymysten lisäksi Ascarin kuolemaan liittyy hämmästyttävän paljon yhteneväisyyksiä hänen Antonio-isänsä kohtalon kanssa.

He molemmat kuolivat kuukauden 26. päivänä. Antoniolla oli kuollessaan ikää 36 vuotta ja 314 päivää, Albertolla kolme päivää enemmän. He molemmat ehtivät voittaa 13 GP-kisaa. He molemmat olivat olleet neljä päivää ennen kuolemaansa vakavassa onnettomuudessa, josta molemmat kuitenkin selvisivät. He molemmat ajoivat ulos nopeassa mutta helpossa vasemmalle kääntyvässä mutkassa.

Heitä molempia jäi suremaan ja kaipaamaan vaimo ja kaksi lasta.