F1-lehdistökatsaus: Lewis Hamiltonin virhe ei ehkä ollut pelkkää sattumaa – Valtteri Bottas teki tallikaverilleen odottamattoman palveluksen

F1-kauden toinen osakilpailu vahvisti sen, että luvassa on viimeinkin äärimmäisen jännittävä taistelu sekä kuljettajien että valmistajien maailmanmestaruudesta. Kansainvälinen F1-lehdistö herkutteli kisan jälkeen myös toisenlaisella taistelulla: sillä, kuka tai ketkä ajavat ensi kaudella Mercedeksellä.

Lewis Hamilton 44. Max Verstappen 43.

Kaksi ensimmäistä sijaa Imolassa valtasi tuttu kaksikko, joka on MM-sarjassakin vain pisteen päässä toisistaan. Hamilton on kuskin paikalla sunnuntaina ajamansa nopeimman kierroksen turvin.

MM-pisteissä kolmantena oleva Lando Norris on 16 pisteen päässä Verstappenista, ja mieleen tulee väistämättä, mahtaako kukaan päästä tällä kaudella enää tämän lähemmäs.

F1-mediassa pitkään odotetun Hamilton–Verstappen-yhteenoton toteutuminen herättää jo tässä vaiheessa kautta suunnatonta innostusta.

– Kaikkien viime kuukausina luotujen odotusten jälkeen on helpottavaa nähdä tämän taistelun käyvän toteen heti kauden alusta lähtien, Autosportin Luke Smith iloitsee.

Italialaisetkin ovat hämmentävän innoissaan, kun ottaa huomioon, ettei taistelussa ole kerta kaikkiaan minkäänlaista Italiaan viittaavaa kulmaa.

– Bahrainin-haava oli edelleen auki, ja niin nuori hollantilainen saapui Imolaan selkein suunnitelmin ja myrkkyhampaat terävinä. Hän liikahti startissa kuin leijona ja ohitti tallikaverinsa ja kovimman kilpakumppaninsa kahdessa ensimmäisessä mutkassa, La Gazzetta dello Sportin Luigi Perna kirjoittaa.

– Nyt se on virallista: tänä vuonna nähdään kunnon kaksintaistelu, Pernan työkaveri Gianluca Gasparini julistaa.

Video: Max Verstappen petasi voittonsa upealla startilla ja lähtökiihdytyksellä.

Corriere della Seran Giorgio Terruzzi nosti kärkipäästä esiin myös kaksi muuta nuorta: kolmanneksi sijoittuneen McLarenin Lando Norrisin ja neljänneksi sijoittuneen Ferrarin Charles Leclercin.

– Verstappen, Norris, Leclerc. Näiden kuljettajien olisi pitänyt seistä palkintokorokkeella. Kolme kuljettajaa uudesta sukupolvesta, pääosan esittäjät päivänä, jona kuningas Lewis kompuroi kuin vasta työhönsä pestattu palvelija. Harvinainen virhe, Terruzzi kirjoittaa.

Leclerc olisi todennäköisesti ollut palkintokorokkeella, ellei punainen lippu olisi pelastanut hiekalle ajautunutta ja kierroksen päähän kärjestä pudonnutta Hamiltonia.

– Uudet tuulet puhaltavat. Red Bullin poika näyttää päättäneen tehdä kahdeksannen mestaruuden saavuttamisesta ja Michael Schumacherin ohittamisesta vaikeaa Hamiltonille, ja on mielenkiintoista nähdä Hamiltonin hikoilevan vuosien autuaan ja oikeutetun yksinäisyyden jälkeen.

BBC:n Andrew Benson korosti erityisesti maanmiehensä Norrisin suoritusta, joka oli mahdollisesti jopa 21-vuotiaan britin F1-uran paras.

– Muilta kuljettajilta nähdään vielä kauden aikana upeita suorituksia, mutta ne ovat vain herkullisen pääruuan alkupaloja.

Pääruualla Benson viittaa tietysti Hamiltonin ja Verstappenin yhteenottoon. Leo Turrinin mukaan tuo yhteenotto on sellainen, ettei ollut välttämättä lainkaan sattumaa, että Hamilton sortui sunnuntaina virheeseen.

– Lewis tekee virheen, kun Verstappen on noin nopea. Pelkkää sattumaako? Se nähdään, Turrini kirjoittaa blogissaan.

Se kertoo kuitenkin jotain Hamiltonista, että aina kun hän tekee virheen, hän tuntuu löytävän tavan paikata sen.

– Jos on kaikkien aikojen menestynein kuljettaja, on vain oikein, että kilpa-autoilun jumalat pitävät sinusta huolen. Kun hän ajoi ulos radalta, radalle tuli kuin ihmeen kaupalla turva-auto, kisa keskeytettiin, ja hän pääsi mukaan peliin, Mario Salvini kirjoittaa Gazzettassa.

Video: Virheet pudottivat Sergio Pérezin kärkitaistelusta Imolassa.

Auto Motor und Sportin Michael Schmidt muistuttaa, ettei näin tasaisessa mestaruustaistelussa ole loppujen lopuksi kyse pelkästään Hamiltonista ja Verstappenista, vaan Valtteri Bottaksella ja Sergio Pérezillä on oma, ratkaiseva roolinsa.

– Molemmat kakkoskuskit jäivät tyhjin käsin, mutta heillä on oma roolinsa tässä taistelussa; joko apulaisena tai painolastina. Maailmanmestarin nimi ratkaistaan radalla, suunnittelutoimistossa, johtokeskuksissa ja pulttipyssyjen kahvassa. Mercedeksellä on keskimäärin paremmat kilpailustrategiat, Red Bull voi yleensä luottaa parempiin varikkopysähdyksiin. Mercedeksellä ei ole enää varaa vetää varikkokäyntejä varman päälle.

Symboliikkaa kerrakseen

The Race -sivuston Mark Hughes huomauttaa, että Bottas omalla tavallaan auttoi Hamiltonia mestaruustaistelussa jo nyt, vaikka jäikin ilman pisteitä.

– Ilman Bottaksen ja George Russellin kolaria juuri sillä hetkellä Hamiltonin ulosajo ja köröttely varikolle uutta etusiipeä hakemaan olisivat maksaneet tälle palkintokorokesijoituksen.

Giorgio Terruzzi kirjoittaa Red Bullin italiankielisellä sivulla samasta asiasta kieli poskessa.

– Bottas, mahtavaa. Heti kun hän kuuli Hamiltonin virheestä, hän uhrasi itsensä tallin hyväksi. Hän uhrasi itsensä mahdollistaakseen Mercedekselle ison pistepotin. Lisäksi hän otti vastaan läimäytyksen kuljettajalta, joka vie hänen paikkansa Mercedeksellä. Tämä suomalainen on todellinen nykyaikaisen moottoriurheilun sankari, kaikella rakkaudella.

Bottaksen ja Russellin kolariin johtaneesta tilanteesta riittää mielipiteitä puolin ja toisin.

– Imola on rata, jossa ohittaminen täytyy tehdä sentilleen oikein. Valtteri, vaikka hän on vain varjo entisestä, ei estellyt mitenkään näkyvästi, Alberto Antonini arvioi Formulapassion-sivustolla.

Video: Valtteri Bottaksen ja George Russellin kolaria pyöriteltiin tv-lähetyksessä useista eri kuvakulmista.

Tuomariston mukaan kyseessä oli kilpailutilanne. Vaikka tämä päätös toi tapaukselle tietynlaisen pisteen, Autosportin Luke Smith kuitenkin uskoo, että tilannetta muistellaan vielä pitkään.

– Jos se, miten Russell ohitti Bottaksen viime joulukuussa Sakhirissa Mercedeksellä, oli symbolinen näky, niin se, että hän olisi tehnyt saman Williamsilla Imolassa, olisi ollut vielä symbolisempi. Joka tapauksessa näky Bottaksesta ja Russellista kolaroimassa saattaa jäädä elämään, kun ottaa huomioon heidän taistelunsa Mercedes-paikasta kaudelle 2022.

Italialaiset innoissaan Imolasta

Imolassa kilpailtiin nyt toisena vuonna peräkkäin. Ennen tätä legendaarisella radalla ei ollut ajettu F1-autoilla kilpaa 14 vuoteen. Kisajärjestäjät ovat ilmaisseet halukkuutensa hakea pysyvää paikka kisakalenterista, ja sunnuntain kisan viihdearvon perusteella moni tuskin vastustelee tätä ideaa.

On kuitenkin syytä muistaa, että ilman sadetta kilpailu olisi suurella todennäköisyydellä ollut hyvin toisenlainen eikä ollenkaan niin viihdyttävä.

– Kisaa edeltänyt sade teki radasta joissain paikoissa läpimärän mutta jätti toiset paikat täysin kuiviksi, ja tämä loi perustan ainutlaatuiselle viihdepläjäykselle, Andrew Benson huomauttaa.

Mutta ei sadekeli yksistään viihdyttävää kilpailua tee. Totta on, että Imolan rata on luonteeltaan hyvin erilainen kuin monet muut nykyaikaiset moottoriradat. Pienikin virhe voi kostautua, kun radan reunaviivan takana odottaa nurmikkoa tai hiekkaa ja aidat ovat verrattain lähellä rataa.

– Imola on osoittanut, ettei se kalpene millekään radalle. Se ansaitsee pysyvän paikan kalenterissa, Giancarlo Minardi vaatii blogissaan.

– Kilpa-autoilun jumalat siunaavat Imolaa. Bernie Ecclestone sanoisi, että aina tarvitaan sadetta, mutta minä uskon, että tämä tunteiden vuoristorata johtui pääosin radasta itsestään. Toivottavasti Imolaa nähdään F1-sarjassa yhä enemmän ja Hermann Tilken suunnittelemia ratoja yhtä vähemmän, Leo Turrini komppaa.

Lue myös:

    Uusimmat