F1-kuski paljasti: tallimääräykset otettu käyttöön heti alkukaudesta

F1-kausi on ehtinyt vasta kahden osakilpailun ikään, mutta Haas-tallissa kuljettajien välistä kilpailua on jo alettu rajoitettaa. Kevin Magnussen kertoo Speedweekin haastattelussa kuljettajien saamasta ohjeistuksesta.

Magnussen saalisti Haasin kauden ensimmäisen MM-pisteen viime viikonloppuna sijoittumalla kymmenenneksi Saudi-Arabian osakilpailussa. Sijalla 12 maaliin ajanut tallikaveri Nico Hülkenberg on kahden osakilpailun jälkeen vielä pisteittä.

MM-pisteet ovat tallille kullan arvoisia keskikastin kamppailussa, ja tallipomo Günther Steiner onkin päättänyt varmistaa, etteivät kuljettajat vahingossakaan pilaa toistensa mahdollisuuksia. Magnussenin mukaan kuljettajia on kielletty kilpailemasta toisiaan vastaan.

– Emme halua olla toistemme tiellä avauskierroksen jälkeen. Kaikki riippuu siitä, kummalla on enemmän vauhtia.

Saudi-Arabian osakilpailussa kuskien sijoitukset vaihtelivat kisatilanteen mukaan. Hülkenberg lähti liikkeelle kymmenennestä lähtöruudusta, mutta maalissa 13:nnesta ruudusta lähtenyt Magnussen oli edellä.

– Hän ohitti minut, sitten minä olin nopeampi, minkä jälkeen ajoimme samaa vauhtia. Kun DRS on käytössä, pitää tehdä päätös jossakin kohtaa.

Haasilla on tehty tallin kannalta viisas, mutta kilpailuhengen puolesta kyseenalainen päätös.

– Meillä on sääntö, että emme taistele toisiamme vastaan. Voin painaa kaasua ja yrittää pitää hänet takanani, mutta en voi sulkea häneltä ovea tai mitään sen suuntaista, Magnussen kuvailee.

– Olemme kohteliaita toisillemme ja pyrimme varmistamaan, että työskentelemme tallille, emme niinkään itsellemme.

Lue myös:

    Uusimmat