Ex-oikeusministeri Antti Häkkänen kuntavaalien siirrosta: Hallituksella on johtajuusongelma – "Varautuminen on pettänyt aika räikeästi"
Antti Häkkäsen mukaan oikeusministeriö ja hallitus epäonnistuivat kuntavaaleihin varautumisessa. Tämä kertoo entisen oikeusministerin ja nykyisen perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtajan mukaan myös johtajuusongelmasta.
Kokoomuksen kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Antti Häkkänen moittii oikeusministeriötä ja hallitusta heikosta kuntavaaleihin varautumisesta.
Häkkäsen mukaan kuntavaaleja koskeviin toimenpiteisiin olisi pitänyt ryhtyä jo viime vuoden puolella.
– Nythän tässä varautuminen on pettänyt aika räikeästi, Häkkänen kommentoi Viiden jälkeen -haastattelussa.
Häkkäsen mukaan hallituksen epäonnistuminen asetti opposition hankalaan tilanteeseen.
– Kun järjestelyt ovat pettäneet ja vaalit on tulossa, niin uskalletaanko silti ottaa riski, että huonolla varautumisella, kiihtyvässä koronatilanteessa järjestettäisi vaalit?
– Samassa yhteydessä terveysviranomaiset ja vaaliviranomaiset sanovat selkeän kannan: äänestäjien terveys vaarantuu. Ei itselläni ainakaan ollut muuta vaihtoehtoa, kuin uskoa näitä terveysviranomaisia ja todeta, että vaalit pitää siirtää turvallisempaan aikaan.
Ministeriössä johtamisongelma?
Häkkänen toimi oikeusministerinä Sipilän hallituksessa vuosina 2017–2019. Kansanedustaja näkee, että kuntavaaleihin liittyvässä kohussa on kyse myös johtajuusongelma.
– Johtajuuden ydinkysymys on ennakointi. Koronakriisissä on paljon ennakoimattomia, uusia käänteitä. Suomihan on selvinnyt tästä hyvin. Mutta vaaleihin varautuminen on ollut selkeästi tiedossa jo vuoden verran.
Häkkäsen mukaan Suomessa vaalit maksavat noin 5–10 miljoonaa euroa. Viime viikolla hallitus haki kuntavaaleja varten miljoona euroa lisää rahaa.
– Aika pienillä summilla, vaikkapa 10 miljoonalla tekisi jo aika paljon. Saataisiin virkailijoiden palkkoja vähän nostettua. Lisäksi pitäisi varata vähän urheiluhalleja, tehdä ulkoäänestyspaikkoja ja drive in -äänestyspaikkoja.
– Tähän olisi tarvinnut rahaa, mutta ei se tässä 20 miljardin velanottoprosessissa olisi ollut mikään iso juttu.
Kahden kuukauden lisäaika
Häkkäsen mukaan oikeusministeriö myönsi itsekin, että vaaleihin ei varauduttu riittävästi, jotta niiden järjestäminen olisi voitu hoitaa turvallisesti.
– Olisi pitänyt olla liikkeellä, mutta tässä on jätetty varautumiset huonolle tolalle ja nyt joudutaan siirtämään vaaleja, jotta oikeusministeriö ja hallitus kykenee kahden kuukauden aikana tekemään nämä järjestelyt.
Presidentti Sauli Niinistökommentoi tänään, että kuntavaaleja koskevat tarvittavat toimenpiteet eivät olisi välttämättä saaneet tukea ja ymmärrystä puoli vuotta sitten.
Tähän Häkkänen ei itse usko.
– Tämä ei ole jälkiviisastelua. Useat vaaliturvallisuutta pohtineet asiantuntijat, useat poliitikot, puolueet ja media ovat tienneet jo syksyllä ja viime kesälläkin, että tauti menee aalloittain ylös ja alas.
Uusimmat
-
18:55
Ulkoministeri Elina Valtonen Kiovassa: Ukrainan EU-jäsenyydestä olisi hyötyä myös Nato-prosessissa
-
18:53
Zelenskyi keskusteli von der Leyenin kanssa vaihtoehtoisista viljakäytävistä – MTV seuraa sotaa
-
18:30
Ben Zyskowicz moukaroi uutuuskirjassa Suomen omaehtoista suomettumista ja Neuvostoliitolle nöyristelyä – "Musta kirja" surullinen esimerkki
-
18:27
HS: Helsingin Kulosaaren silta pitää purkaa – hintalappu kymmeniä miljoonia
-
18:14
Trump saapui oikeudenkäyntiin – "Kaikkien aikojen noitavaino"
-
18:13
Turkista löytyi 12 000 vuotta vanha ihmispatsas – ylisuuri fallos varastaa huomion
-
18:01
Maajussi-Samin ja morsianehdokkaan kahdenkeskinen hetki saa vaivaannuttavan käänteen: "Oli vähän ehkä vaikeaa"
-
17:54
Liverpoolille iso takaisku – tähtipelaajan loukkaantumisesta lisätietoja
-
17:44
Entinen SM-liigapelaaja hyppää seurapomoksi – "Ymmärrän ainutlaatuiset haasteet"
-
17:43
Kenen oikeudet menivät edelle, kun koronarajoituksia tehtiin? "Paperit eivät olleet kunnossa"
-
17:28
Kotimainen raaka-aine, joka kannattaa nyt napata ostoskoriin – perunaakin maukkaampaa
-
17:13
MTV:n tiedot: KRP tutkii Ruotsista johdettua laajaa huumeorganisaatiota, jonka epäillään tuoneen Suomeen valtavasti eri huumeita – vangituilla yhteyksiä katujengeihin
-
17:01
Ranska rokottaa miljoonia ankkoja lintuinfluenssaa vastaan
-
17:01
Karu ilmoitus Ruotsista – maajoukkueen päävalmentajalla edessään "mahdoton tehtävä"
-
16:54
Suuri tapahtumajärjestäjä Loud n' Live Promotions yrityssaneeraukseen
-
16:30
Maajussi-Kallen morsianehdokas tekee lopullisen ilmoituksen ennen valintaa: "Haluaisin kertoa sinulle rehellisesti ja vilpittömästi"
-
16:19
FC Barcelonan kohkattu ihmelapsi allekirjoitti jatkosopimuksen – mukana järisyttävä miljardioptio
-
16:19
Mandatumin pörssitaival alkoi heilahdellen
-
16:07
Sateenkaarijärjestöt kokoontuivat Reykjavikiin keskustelemaan kohtaamastaan vihasta – kaksi miestä pahoinpiteli transaktivistin vakavasti
-
16:01
Poliisi törmäsi liikenteessä melkoiseen kuormaan: Kuskille rapsahti 18 päiväsakkoa – "Liikennekelvoton"
-
Lataa lisää