Suomea huhuillaan apuun: Euroopan keskeinen turvallisuusjärjestö vaikeuksissa

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö voi joutua tilanteeseen, jossa sillä ei ole ensi vuonna hyväksyttyä puheenjohtajaa, budjettia tai operaatioita. Suomesta pitäisi tulla puheenjohtaja juhlavuonna 2025.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj on ajautunut tilanteeseen, jossa se uhkaa joutua henkitoreihinsa runsaan puolen vuoden sisällä. Syynä on Venäjän, Valko-Venäjän ja Viron välinen kiista siitä, voiko Viro olla järjestön puheenjohtajamaa.

Järjestö syntyi vuonna 1994 Budapestissä, kun Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokousten sarja laajeni järjestöksi. Sen toiminnan perustana ovat yhä muun muassa Helsingissä vuonna 1975 järjestetyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin eli Etykin päätösasiakirjat.

Järjestö toimii konsensusperiaatteella, joten kiertävän puheenjohtajan täytyy olla kaikkien järjestön 57 valtion hyväksymä. Venäjä ja Valko-Venäjä eivät kuitenkaan ole hyväksyneet Viroa ensi vuoden puheenjohtajaksi, ja Viro ei ole valmis luopumaan ehdokkuudestaan. 

Euroopan unionin jäsenmaiden ulkoministerit setvivät vaikeaa tilannetta kokouksessaan viime maanantaina. Suomen pitäisi olla puheenjohtajana vuonna 2025, ja toimitusministeristön ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kuvaili tilanteen vakavuutta kokouksen jälkeen Brysselissä.

– Jos vuonna 2024 ei ole puheenjohtajaa eikä ole konsensusta siitä, niin meitä edeltävä vuosi on tällainen, jossa Etyj on nurin organisaationa, hän sanoi.

Järjestön selviytymisestä tosin on muitakin ajatuksia. Esimerkiksi, että järjestö sinnittelisi tuossa tilanteessa pahimman kriisivaiheen yli erilaisten hallinnollisten poikkeusjärjestelyjen ja muun tekohengityksen avulla.

Helsingin henki hyytyi

Etyj on jäänyt suurelle yleisölle etäiseksi, mutta Euroopan turvallisuusjärjestyksen kannalta se on keskeinen toimija. Järjestö operoi useilla politiikkalohkoilla asevalvonnasta ihmisoikeuksiin ja ympäristöasioista terrorismin torjuntaan.

Väitöskirjatutkija Johanna Ketola Turun yliopistosta sanoo, että Etyjin mukana menetettäisiin keskeinen työkalu, joka vahvistaa eurooppalaista turvallisuusarkkitehtuuria. Turvallisuutta ja yhteistyötä maanosassa edistäisi pienempi joukko toimijoita.

Ketola on työskennellyt ennen tutkijan työtään ulkoministeriölle ja EU:n ulkosuhdehallinnolle. Hän uskoo ongelmista huolimatta, että pahimmassakin tapauksessa Etyj korkeintaan näivettyy ja muuttuu yhä vaatimattomammaksi.

Etyk oli Suomen ja presidentti Urho Kekkosen suurponnistus, joka symboloi kylmän sodan aikana keskusteluyhteyttä ja pienempien valtioiden rinnakkaiselon mahdollisuutta suurvaltojen kanssa. Puhuttiin Helsingin hengestä.

– Etyj muuttui 1990-luvun alussa liberaalin kansainvälisen järjestön elementtejä sisältäväksi järjestöksi, jolla on päämaja Wienissä, kenttätoimistoja ja organisatorista kapasiteettia tehdä asioita, Ketola sanoo.

Mitä Venäjä tavoittelee?

Venäjä on ajanut useita kansainvälisiä järjestöjä toimintakyvyttömyyden partaalle samalla, kun se on pyrkinyt muuttamaan turvallisuusjärjestystä etupiiriajatteluunsa sopivaksi.

Viron puheenjohtajuuden Venäjä ja Valko-Venäjä blokkasivat jo marraskuussa 2021, eivätkä tarkat motiivit ole tiettävästi täysin selvillä.

Etyjillä oli tärkeä rooli Itä-Ukrainan tulitauon valvojana ja sitä koskevien Minskin sopimusten syntymisessä 2014–2015. Olisiko Venäjä voinut ajatella sodan jälkeistä aikaa marraskuussa 2021, kun se blokkasi Viron puheenjohtajuuden ja valmistautui hyökkäyssotansa laajentamiseen Ukrainassa?

Ketola sanoo, että hän on menettänyt jo kauan aikaa sitten uskonsa Venäjän kykyyn pelata näin pitkää peliä.

– Mielestäni tuossa ylikorostetaan Venäjän pitkäaikaista rationaalisuutta ja suunnitelmallisuutta, hän sanoo.

Viro ollut jyrkkänä

Selvää on, että Etyjille lankeaisi luonnostaan mittava rooli etenkin Ukrainan tulitauon ja rauhansopimuksen syntyvaiheessa.

Puheenjohtajuutta tavoitteleva Viro on ajanut sodan laajentumisen jälkeen muun muassa EU:ssa tiukkaa Venäjä-linjaa. Viron aloitteesta syntyi muun muassa tavoite toimittaa Ukrainalle miljoona raskasta tykistöammusta Euroopan unionin maista.

Viro ei ole siis muuttunut Venäjälle ainakaan mieleisemmäksi puheenjohtajavaihtoehdoksi Etyjissä. Ketola ei silti usko, että Venäjä tavoittelisi organisaation hajottamista tai lähtisi sieltä ovet paukkuen.

– On parempi hiljaa tukahduttaa se järjestö, koska silloin voidaan sanoa, että me pysyimme mukana loppuun asti, Ketola uumoilee Venäjän ajattelua.

Ukrainassa Ketola uskoo Venäjän tavoittelevan aikanaan rauhansopimusta, jossa on "koira haudattuna". Oletus perustuu Venäjän aiempaan toimintaan esimerkiksi Georgiassa ja Ukrainassa.

– Sopimuksesta tulee ongelma eikä mikään ratkaisu, hän kuvaa aiempia tilanteita.

Venäjän tavoite voi olla tälläkin kertaa, että Ukrainaa avustavilla mailla pettää hermo ja sopimus tehtäisiin liian nopeasti, jotta yksityiskohtiin jäävät tulevien ongelmien siemenet.

Suomesta tuskin pelastajaksi

Jos Etyjille ei löydy puheenjohtajaa ennen ensi vuotta, järjestöllä ei ole myöskään hyväksyttyjä operaatioita tai esimerkiksi budjettia palkkojen maksuun.

Muun muassa Saksa on ollut aktiivinen asian ratkaisemisessa, Haavisto kertoi ulkoministerikokouksen jälkeen.

– Siinä on erilaisia ehdotuksia: voiko Pohjois-Makedonia hoitaa vähän pidempään omaa mandaattiaan, voiko Suomi tulla vastaan ja muuta. Mutta pitäisin parhaana, että vielä löytyisi joku puheenjohtajamaa, joka vuoden 2024 täyttäisi.

Asiaa tuntevien lähteiden mukaan Suomella ei ole halukkuutta ottaa tehtävää liian aikaisin itselleen muun muassa siksi, että puheenjohtajuus vaatii resursseja ja uuden hallituksen kasaaminen on neuvotteluvaiheessa.

Itävalta olisi ilmeisesti valmis tulemaan viimeisenä vaihtoehtona vastaan, mikä voisi pattitilanteessa tarkoittaa myös teknistä tukea, kuten tilojen tarjoamisen Wienissä. Myös Kazakstan on ollut puheissa, ja se saattaisi olla Venäjälle helpompi vaihtoehto kuin osa muista maista.

Samaan aikaan Viro ja muut järjestön maat joutuvat miettimään, kuinka paljon ne haluavat antaa Venäjälle myöten nykyisessä tilanteessa.

Lue myös:

    Uusimmat