Mainos

Euroopan maat varoittavat Britannian mellakoista

Euroopan maat varoittavat kansalaisiaan Britannian mellakoista. Ainakin Ranskan, Saksan, Italian, Portugalin, Espanjan ja Alankomaiden viranomaiset ovat kehottaneet varovaisuuteen.

Maiden viranomaiset ovat muun muassa neuvoneet Britanniassa oleskelevia kansalaisiaan välttämään väkijoukkoja ja noudattamaan erityistä varovaisuutta ilta-aikaan. Alankomaat on antanut kansalaisilleen matkustusvaroituksen.

Eri puolilla Britanniaa on puhjennut uusia mellakoita. Levottomuudet levisivät eilen illalla muun muassa Manchesterin kaupunkiin, jossa nuorisojoukot ottivat yhteen poliisin kanssa sekä ryöstelivät kauppoja ja sytyttivät tulipaloja.

Birminghamin lähellä sijaitsevassa West Bromwichissa ihmisjoukot ovat sytyttäneet autoja tuleen ja rikkoneet kauppojen ikkunoita. Läheisessä Wolverhamptonin kaupungissa nuorison kerrotaan rikkoneen kauppojen ikkunoita ja varastelleen niistä tavaraa.

Monin paikoin kaupat ja ravintolat ovat sulkeneet ovensa hyökkäysten pelossa.

Lontoon kaduille komennetut 16000 poliisia onnistuivat sen sijaan rauhoittamaan pääkaupungin liikehdintää.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.