Mainos

Euro helpottaa yritysten rahoitushuoltoa

Euron käyttöönotto EU:n talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen alkaessa yksinkertaistaa yritysten rahoitushallintaa ja parantaa niiden rahoitusmahdollisuuksia. Tähän tulokseen on tullut Emun vaikutuksia suuryritysten rahoitushallintaan ja valuuttariskin selvittänyt tutkija Antti Hakkarainen.

Yritysten erilaisten valuuttarakenteiden vuoksi yhteisen rahan käyttöön siirtymisen merkitys vaihtelee yrityksittäin. Yritysten kannalta myönteiset vaikutukset ovat Etlan tänään julkistaman selvityksen mukaan sitä tuntuvampia, mitä laajempi euron osanottajapohja on.

Hakkaraisen mukaan euron käyttöönotto vähentää yritysten kilpailukykyyn kohdistuvaa valuuttariskiä ja pienentää niiden suojaustarvetta. Yritykset uskoivat Suomen markkaan liittyvän valuuttariskin poistumisen parantavan myös osakerahoituksen saatavuutta.

Valuuttariskin hallintaa tarvitaan rahaliiton muodostamisen jälkeenkin euron ulkopuolisten maiden ja Euroopan ulkopuolisten markkinoiden vuoksi, totesi Hakkarainen.

Hakkaraisen selvitys perustuu 12 suuren teollisuusyrityksen rahoitusjohdon haastatteluihin ja tilinpäätöksiin. Mukana olevat yritykset edustivat viime vuonna 38 prosenttia Suomen viennistä. Keskimäärin yli 80 prosenttia niiden liikevaihdosta tuli Suomen ulkopuolelta.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.